Verkkouutiset

Sisältö
Index
Pikauutiset
Pääkirjoitus
Politiikka
Talous
Ulkomaat
Kotimaa
Kolumnit
Ajassa
Ajanviete
Päivän sää
TV-ohjelmat
Arkisto
-------------

Viikon äänestys







Kansalaisjärjestöiltä toivotaan uutta voimaa YK:n uudistamiseen



Kansalaisjärjestöjen uskotaan tuovan uutta potkua YK:n uudistamiseen. Ensi viikolla New Yorkiin kokoontuu eri puolilta maailmaa 1 500 kansalaisjärjestöedustajaa ns. Millennium Forumiin pohtimaan YK:n roolia kolmannella vuosituhannella ja maailmanjärjestön uudistamista entistä toimivammaksi.


- Kansalaisyhteiskunnassa on sellaista uutta potentiaalia, jota YK:n uudistamisessa tarvitaan. Kun kansalaisjärjestöt ottavat YK:n uudistamisen asiakseen, se saa aivan uudenlaista merkittävyyttä ja painoarvoa, maalaili Suomen YK-liiton puheenjohtaja Sirpa Pietikäinen keskiviikkona.

YK:n pääsihteerin Kofi Annanin käynnistämä maailmanjärjestön uudistusprosessi on parhaillaan tienhaarassa.

Toisaalta monet sisäiset rakenteelliset ja toiminnalliset uudistukset ovat päässeet käyntiin, toisaalta on vielä löydettävä keinot YK:n poliittisen arvovallan vahvistamiseksi.

YK:ta on vuosien mittaan moitittu esimerkiksi toiminnan byrokraattisuudesta ja järjestö on kärsinyt myös kroonisesta rahapulasta. Nyt näihinkin ongelmiin pyritään tarttumaan ripeästi.

Tulevia hankkeita YK:n uudistusprosessissa ovat esimerkiksi jäsenmaksurahoituksen uudistaminen, päätöksenteon avoimuuden ja tehokkuuden lisääminen sekä turvallisuusneuvoston uudistaminen.


Tavoitteena yhteinen viesti

Monissa kansalaisjärjestöissä toivotaan, että YK ottaisi suuremman vastuun globalisaatioon - ja erityisesti maailmankauppaan - liittyvissä kysymyksissä. Viimeksi tämä toive tuli esiin Maailmankauppajärjestö WTO:n Seattlen ja Washingtonin kokouksissa.

- Mielenosoitukset WTO:n kokousten yhteydessä ovat osoitus kansalaisjärjestöjen turhautumisesta.

- Kansalaisjärjestöjen toiminnassa on kuitenkin paljon myönteistä potentiaalia, minkä voi huomata esimerkiksi maamiinakampanjan onnistumisessa, kehitysmaiden velkojen anteeksiantamiseen tähtäävässä Jubilee 2000-hankkeessa ja kansainvälisen rikostuomioistuimen perustamisessa, sanoi YK-liiton projektisihteeri Antti Pentikäinen.

Kansalaisjärjestöt suhtautuvat Pentikäisen mukaan YK:n uudistamiseen pääasiassa myönteisesti. Ristiriitoja aiheuttanee kuitenkin yhteisen uudistusagendan muodostaminen.

- Kansalaisjärjestöt ovat tunnettuja omista tiukoista priorisoinneistaan. Nyt tavoitteena on kuitenkin yhteisen viestin luominen, Pietikäinen sanoi.


Turvallisuusneuvostostakin pitää keskustella

Suomen rauhanliitto - YK-yhdistys ry on jo lähettänyt Millennium Forumiin oman edustajansa ja pitää konferenssia tärkeänä keskustelunavauksena YK:n ja kansalaisjärjestöjen välillä.

- YK:ta pitäisi avata enemmän kansalaisjärjestöille. Nykyisin kansalaisjärjestöjä kuullaan ainoastaan joissakin sosiaalikysymyksiin ja ihmisoikeuksiin liittyvissä asioissa, mutta esimerkiksi turvallisuuspolitiikka on ollut hirveän suljettua, sanoi rauhanliiton tiedottaja Laura Lodenius.

Lodeniuksen mukaan kansalaisjärjestöillä on paljon annettavaa esimerkiksi keskustelussa turvallisuusneuvoston toimivuudesta.
- Esimerkiksi veto-oikeuden pohtiminen ja uudistaminen olisi tärkeää. Tähän mennessä pelkästään keskustelun avaaminen aiheesta on ollut mahdotonta, Lodenius totesi.

Millennium Forum on osa valmistautumista syyskuun alussa järjestettävään, YK:n uudistamista käsittelevään suureen valtionpäämieskokoukseen, jota johtavat todennäköisesti Suomen ja Namibian presidentit.

STT-MH
19.5.2000


Ulkomaat -sivulle