Verkkouutiset

Sisältö
Index
Pikauutiset
Pääkirjoitus
Politiikka
Talous
Ulkomaat
Kotimaa
Kolumnit
Ajassa
Ajanviete
Päivän sää
TV-ohjelmat
Arkisto
-------------

Viikon äänestys







Tanskan EMU-äänestys vaikuttaa myös Ruotsin päätökseen



Jääkö Suomi vielä pitkäksi aikaa ainoaksi euroalueen pohjoismaaksi? Vastausta voi odottaa tänä syksynä, sillä Tanskassa järjestetään kansanäänestys EMU-jäsenyydestä 28. syyskuuta.


Äänestyksen tulosta arvaillaan suurella mielenkiinnolla myös naapurimaa Ruotsissa, joka ei ole vielä pystynyt päättämään, milloin asiasta äänestetään.

Tanskalaisten päätöksen ennustaminen ei ole helppoa. Mielipidemittauksia on tehty runsaasti, mutta tuloksia on saatu joka makuun.

Yhtenä toukokuun viikonloppuna julkaistiin neljä mittausta, joista sekä vastustajat että kannattajat saattoivat valita mieleisensä - yhden mukaan EMU-jäsenyys voittaisi neljällä prosenttiyksiköllä, toisen mukaan vastustajilla oli neljän prosenttiyksikön etumatka. Muut kaksi jäivät välimaastoon antaen EMU:n kannattajille kuitenkin pienen etumatkan.


Käteistä 2004

Mikäli tanskalaiset sanovat eurolle kyllä, eivät tanskalaiset ehdi euromaiden tahdissa siirtymään käteiseen eurorahaan vuoden 2002 alusta.

Tanskassa arvioidaan, että siirtymä vaatii vähintään kolme vuotta päätöksenteon jälkeen. Tanska voisi siis alkaa käyttää käteistä euroa vuoden 2004 alusta. EMU-kriteerit Tanska täyttää, ainoa huolenaihe on inflaatio, joka lähestyy ylärajaa.

Tanskan keskuspankin johtokunnan jäsen Jens Thomsen toteaa, että pankin kannalta kysymys on selvä - EMU-jäsenyys olisi loogista jatkoa Tanskan jo pitkään harjoittamalle politiikalle. Kruunu on vuodesta 1987 ollut tiukkaan kytketty ensin D-markkaan, sittemmin euroon.

Thomsen ei uskaltaudu ennustamaan, miten tanskalaiset tällä kertaa äänestävät. Tanskalaiset äänestivät yleiseksi yllätykseksi vuonna 1992 kumoon Maastrichtin sopimuksen pienellä enemmistöllä, minkä jälkeen Tanskalle räätälöitiin poikkeussäännöt muun muassa yhteisvaluutasta.

Monien muiden ekonomistien tavoin Thomsen katsoo, ettei euron arvon lasku ole mitään poikkeuksellista kehitystä - dollarin suhde muihin valuuttoihin on ennenkin vaihdellut voimakkaasti ja dollarin vahvuus perustuu suhdannetekijöihin. Tärkeämpää onkin, että inflaatio pidetään euroalueella kurissa, Thomsen tähdentää.

Tanskan keskustelussa euron kurssilasku on tietysti näkyvä aihe, mutta euroa on vastustettu myös esimerkiksi sillä, että yhteinen valuutta uhkaa kansallista elintarvikevalvontaa.


Tunteiden paloa

Naapurimaassa Ruotsissa hallitsevat sosiaalidemokraatit päättivät ylimääräisessä puoluekokouksessa maaliskuussa, että EMU:sta järjestetään kansanäänestys.

Puolueen johto ei kansanäänestystä ajanut, mutta nuorisojärjestö SSU sai aloitteensa läpi. Kansanäänestystä vaati myös puolueen voimakas EMU- ja EU-vastainen siipi.

Kansanäänestyksen ajankohdasta ei ole vielä päätetty, mutta Tanskan ja Britannian ratkaisut suuntaan tai toiseen vaikuttavat varmasti hyvin paljon Ruotsin linjaukseen, sanoi valtiovarainministeriön asiantuntija Lena Westerlund.

Perinteiseen ruotsalaiseen tapaan EMU:sta on päätetty tehdä vielä tänä vuonna uusi laaja selvitys.

Suomalaisen mallin mukaiset puskurirahastot nauttivat laajaa kannatusta. Ammattiliittojen keskusjärjestö LO ottaa EMU:un kantaa marraskuussa, ja sen odotetaan vaativan rahastojen perustamista Ruotsiinkin.

Samoin kuin Tanskassa, Ruotsissa arvioidaan että euron ottaminen käyttöön vaatii yhteensä noin kolmen vuoden siirtymäkauden.

STT-MH
2.6.2000


Ulkomaat -sivulle