Hyväntekeväisyysmarkkinoilla vastuu on maksajalla
Hyväntekeväisyyden kauppamiehet käyvät yhä hanakammin kuluttajien kukkarolla. Luvanvaraisia keräyksiä valvotaan tiukasti, mutta painotuotteiden kauppa käy sananvapauden suojissa. Aina ei kuluttajalle selviä, mistä on kyse ja mihin markat todella uppoavat. Hyväntekeväisyys on hyvä bisnes. Markkinat kasvavat ja uusia yrittäjiä tulee kakkua jakamaan. Kuluttajan on joskus vaikea tietää millä asialla mikin yrittäjä liikkuu. Tilannetta hämmentää se, että tukituotteiden myynnin ja luvanvaraisen keräyksen raja on joskus vaikea tunnistaa.
Hämmennystä herättävät myös uudet yrittäjät sekä aggressiivinen markkinointi. Kotiin soittavat puhelinmyyjät tarjoavat hintavia tukitilauksia, joiden tulot menevät milloin mihinkin hyvään tarkoitukseen. Järjestöille tällainen myynti - vieläpä ulkopuolisen markkinoijan tekemänä, on houkuttelevaa - tuloja sataa laariin ilman omia kustannuksia tai ponnisteluja.
Mutta jääkö luu jakajan käteen? Sopimukset järjestöjen ja markkinafirmojen välillä ovat liikesalaisuuksia. TV1:n MOT arvioi viime elokuussa, että esimerkiksi Kummit ry:n kolmensadan markan lehtitilauksesta tuloutui tuolloin noin seitsemänkymppiä sairaille lapsille. Yli kaksi kolmannesta upposi markkinointiin.
Helsingin Sanomien työpaikkailmoituspalstalla haetaan lähes päivittäin puhelinmyyjiä erilaisiin hyväntekeväisyyskampanjoihin. Elämä pelissä - huumeiden vastainen puhelinkampanja lupaa myyjille 35 markkaa tunnissa sekä 40 markkaa tilauksesta ynnä edut päälle. Jo tästä voi päätellä millaisia summia puhelinmarkkinointi nielee.
Huumetyö muotia markkinoilla
Tukimarkkojen tarjoaja tuskin voi muuta kuin sinisilmäisesti luottaa myyjän kauniiseen sanaan tai järjestön maineeseen - sikäli kuin sellaista on.
Suomen Kuluttajaliiton lakimies toteaa, että tuen on mentävä sinne, mihin sen väitetäänkin menevän - muuten lähestytään markkinointirikosta. Käytännössä rahavirtojen selvittäminen on vaikeaa; tuen antajalle yleensä mahdotonta.
Suomen Kuluttajaliitosta kerrotaan, että viime aikoina muodissa on ollut erityisesti huumeiden vastainen työ. Pahimmillaan jotkut kerääjät ovat lähettäneet tiukkasanaisia karhukirjeitä sellaisillekin asiakkaille, jotka ovat tyytyneet vain kysymään lisätietoja yhdistysten toiminnasta.
Tyypillistä on myös markkinoinnin ketjuuntuminen - kun tuet yhtä, niin pian on toinen langalla kysymässä uutta tukea. Tällainen henkilötietojen vaihtaminen ei sovi henkilörekisterilakiin, rikoksen toteennäyttäminen on kuitenkin hankalampaa. Tuen pyytäjät voivat helposti sanoa ottaneensa numerot puhelinluettelosta.
Markkinafirmojen rinnalle näyttää viime aikoina kehittyneen myös toinen tapa tehdä töitä. Uusia järjestöjä on noussut kilpailemaan hyväntekeväisyysmarkoista.
Nämä hoitavat usein oman markkinointinsa itse omien, mutta juridisesti erillisten organisaatioiden kautta. Näin on yhä vaikeampaa selvittää mihin rahat todella menevät, jos kustannuksia katoaa esimerkiksi konsulttipalkkioihin.
Valistukselle tarvetta
Kuluttajaviraston lakimies Jari Suurola toteaa, että keräyksen ja tukimyynnin erottaminen toisistaan on joskus vaikeaa. Kuluttajavirastoon on tullut jonkin verran valituksia juuri tuotteiden myynnistä ja lähinnä siitä, että asiakkaille ei ole tullut riittävän selväksi se, kuinka suuri osa myyntituotoista käytetään sanottuun tarkoitukseen.
Suurolan mukaan kuluttaja-asiamies edellyttää, että mikäli tuotetta myydään hyväntekeväisyyden tueksi, on myyjän ilmoitettava tarkasti paljonko hinnasta käytetään tarkoitukseen.
Pelkkä ilmoitus esimerkiksi siitä, että nettotuotto käytetään johonkin tiettyyn tarkoitukseen, ei näin riitä. Sanktiot Markkinointirikoksesta on määrätty rikoslaissa.
Niin Kuluttajaliitto kuin Kuluttajavirastokin korostavat myös, että tukijulkaisujen kuten muidenkin tukituotteiden myyntiä säätelee kuluttajakauppaan liittyvät pelisäännöt. Näin esimerkiksi puhelimitse tilatulla tukijulkaisulla on normaali palautusoikeus ja tuotteiden mukana on aina toimitettava kotimyyntiasiakirja.
- Varsinkin petollisia tarkoitusperiä on vaikea tunnistaa, toteaa Suurola. Huijausta on aina ollut, eikä huijareita voi lainsäädännöllä kitkeä. Työn alla on kuitenkin ohjeet siitä, mihin seikkoihin kuluttajan kannatta kiinnittää huomiota törmätessään jollekin asialle rahallista tukea tavalla tai toisella hakevaan markkinointiin.
- Puhdas rahankeräys on kaikkein turvallisin muoto, puhelinmyynti nimenomaan ja myynti muutenkin on sitten kyseenalaisempaa, sanoo Suurola.
Esimerkiksi puhelinmyynnin kohdalla on usein näyttövaikeuksia, jos myyjä on puhunut yhtä ja todellisuus onkin toinen. On vain sana sanaa vastaan.
Keräyksillä tiukat rajat
Rahankeräystä säädellään varsin tarkasti. Vuodelta 1980 peräisin oleva rahankeräyslaki edellyttää lupaa keräystoiminnalta, jolla yleisöön vetoamalla kerätään vastikkeetta rahaa. Laki täsmentää, että arvoltaan vähäistä tarraa tai tunnusta, joka suhteessa lahjoitukseen on vähäinen, ei pidetä vastikkeena.
Rahankeräystä valvotaan lääninhallituksissa, joissa myös pidetään luparekisteriä. Lääninhallituksesta voi myös tarkistaa luvan olemassaolon, mikäli epäilee joutuneensa luvattoman keräyksen kohteeksi. Enimmäisrangaistus lain rikkomisesta on kuusi kuukautta vankeutta.
Vaikka painotuotteen arvo on yleensä sekin varsin vähäinen suhteessa pyydettävään tukisummaan, ei niiden myyntiä katsota keräyslain piiriin kuuluviksi. Painovapauslaki menee nimittäin ohi. Näin äärimmilleen vietynä lähes mistä tahansa painotuotteesta voi pyytää lähes mitä tahansa.
Julkaisujen myynti onkin juuri tämän vuoksi yleistä, sananvapauden nimissä kun sääntely ei ole mahdollista.
Varttuva Nuori - tuntematon yrittäjä
Yksi tukijulkaisuja puhelimitse myyvistä yhteisöistä on Varttuva Nuori ry. Puhelinmyyjien mukaan yhden lehden tukipaketin hinta on 160 markkaa ja kaksi julkaisua käsittävä tilaus maksaa 275 markkaa. Kotisivuillaan yhdistys ilmoittaa yhden lehden tukipaketin hinnaksi 180 markkaa ja kahdesta lehdestä 295 markkaa.
Yhdistyksen toimistolta kerrotaan, että yhdistys järjestää toimintaa vaihtoehdoksi nuorten päihteiden käytölle. Tulevia tapahtumia ovat muun muassa kesäleiri Turun saaristossa ja kroketin SM-kilpailut.
Puhelimeen vastannut henkilö korosti, että yhdistys ei missään tapauksessa kerää rahaa, vaan myy tukijulkaisuja, joiden tuotto käytetään Varttuva Nuori ry:n hyväksi.
Varttuva Nuori ry:tä ei tunneta valtakunnallisten nuorisojärjestöjen muodostamassa Allianssissa, toteaa Allianssin pääsihteeri Jukka Tahvanainen. Ei myöskään Opetusministeriön liikunta- ja nuoriso-osastolla tiedetä yhdistyksestä. Yhdistyksestä joulukuussa 1999 kirjoittaneen Vasabladetin haastattelemille huumetyötä tekeville järjestöaktiiveillekin Varttuva Nuori ry. on tuntematon.
Mutta mitä markkinointikanavaa pitäisi käyttää, kun ainakaan Helsingin lehdet eivät ole osoittaneet kiinnostusta, kysyy toiminnanjohtaja Teemu Kainulainen samassa haastattelussa.
Yhdistysrekisterissä, Etelä-Suomen lääninhallituksessa sekä Helsingin poliisissa järjestö soittojen perusteella kuitenkin muistetaan. Kaikkiin niihin on tullut tiedusteluja yhdistyksestä ja sen kampanjoinnista.
Hannu Hännikäinen Helsingin rikospoliisista kertoo, että yhdistys oli poliisitutkinnassa mutta tutkinta lopetettiin, koska käräjäoikeus totesi, että kyseessä oli painotuotteen myynti, joka ei vaadi keräyslupaa.
Yhdistysrekisterin mukaan Varttuva Nuori ry on perustettu tammikuussa 1999 ja sen toiminnanjohtajana, puheenjohtajana ja ainoana nimenkirjoittajana toimii Teemu Kainulainen. Yhdistyksen kotisivujen mukaan toiminnanjohtajana on Tommi Manninen. Toimisto sekä toinen puhelinmarkkinoijista mainitsi kuitenkin Kainulaisen.
Hännikäinen muistelee Kainulaisen olevan Helsingin kauppakorkeakoulun opiskelija. Opiskelijaksi hänet mainitaan myös Vasabladetissa. Samanniminen ja ilmeisesti sama henkilö toimiikin kauppakorkeakoulun ylioppilaskunnan tiedotuslehden Punakulman päätoimittajana ja oli myös viime syksyn edustajistovaaleissa ehdokkaana.
Kysymyksiä vailla vastausta
Vasabladetin haastattelussa Kainulainen arvioi, että joulukuuhun mennessä noin 6000 suomalaista oli tukenut yhdistyksen toimintaa. Näin varovastikin arvioiden tuotto olisi jo hyvän matkaa toisella miljoonalla, vaikka Kainulainen korostaakin, että summat ovat vaihdelleet.
Hän kertoo, että syksyn keräystuloja on investoitu muun muassa omaan konttoriin. Vasabladet kertoo, että osoiteviranomaisten mukaan konttori sijaitsee Ilmarinkatu 6 A:ssa samassa kuin Kainulaisen kotiosoite.
Haastattelussa Kainulainen sanoo yhdistyksen osoitteeksi Kaarlenkatu, joka mainitaan myös yhdistyksen kotisivuilla. Tosin esittelytekstissä yhdistyksen keskustoimiston on sanottu sijaitsevan Espoossa, joka on yhdistysrekisterin mukaan yhdistyksen kotipaikka. Espoossa, osoitteessa Pihatörmä 1 A, sijaitseekin yhdistyksen mukaan sen tilaajapalvelu.
Useista soittopyynnöistä ja sähköpostitse lähetetyistä viesteistä huolimatta kirjoittaja ei saanut Kainulaista itseään vastaamaan kysymyksiin. Torstaina jo yhdistyksen puhelinnumero samoin kuin toiminnanjohtajan kännykkä ilmoittivat, että yhteyttä valitsemaanne numeroon ei saada.
Seuraaviin kysymyksiin yhdistys ei toistaiseksi ole vastannut:
Avoimuus hyvänä tunnusmerkkinä
Avoimuus lisää luotettavuutta. Sen puolesta puhuu myös Taksvärkki ry:n toiminnanjohtaja Erja Anttonen. Taksvärkin keräyksistä kerrotaan väliaikatietoja, lisäksi kaikki Taksvärkin projektit evaluoi riippumaton ulkopuolinen taho. Tämän jälkiarvioinnin tulokset on vastaisuudessa tarkoitus viedä myös verkkoon kaikkien tutkittavaksi.
60-luvulta saakka järjestetyillä koululaisten päivätyökeräyksillä rahaa kehitysapuun keräävä Taksvärkki on kohdannut koulumaailmassa kovenevan keräyskilpailun.
- Kenelläkään ei ole kokonaisnäkemystä siitä mitä kaikkia rahankerääjiä kouluissa liikkuu, sanoo Anttonen.
Hänen tietoonsa tullut ennätys on 16 tarjousta yhdelle koululle. Tarjonnan runsautta seuraa kyllästyminen selvittää mitä kaikkea on keräysten taustalla ja mihin rahat menevät.
- Kun tarjontaa on paljon, niin syntyy paljon sekaannuksia, selvittää Anttonen.
Tuolloin kaikki koululaiskerääjät eivät välttämättä tiedä saati muista kertoa päivätyönantajilleen mihin rahat menevät. Anttonen korostaakin, että keräyksessä olennaista on myös tukimateriaali, tiedot yhteistyökumppaneista, keräyskohteesta ja rahojen käytöstä.
Kun markkinahenkisissä keräyksissä hallinto ja organisaatio nappaa helposti jopa valtaosan keräystuotoista, niin Taksvärkki tekee omaa työtään varsin tehokkaasti. Keskimäärin hankkeissa pyörii rahaa 3-4 miljoonaa ja hallintokustannukset ovat 17-20 prosenttia. Anttonen huomauttaa, että kehitysyhteistyö vaatii aina tarkan valvonnan ja seurannan.
Myös vanhemmat osaavat Anttosen mukaan valppaita. Heidän kysymyksistään heijastuu, että ihmiset ovat seuranneet hyväntekeväisyyskeskustelua. Osataan kysyä esimerkiksi mitkä ovat keräykseen liittyvät kustannukset.
Uusien yrittäjien lisääntyessä vaikeutuu myös vanhojen tekijöiden rahankeruu, kertoo Allianssin Tahvanainen. Horjuuko lahjoittajien luottamus hyväntekeväisyyskampanjoihin yleensä vai imuroidaanko rahat lahjoittajilta yhä tehokkaammin? Ehkä molempia. Hyväntekeväisyydestä on tullut hyvä bisnes.
PETE PAKARINEN
2.6.2000
