Nykypäivä

Sisältö
Index
Pikauutiset
Pääkirjoitus
Politiikka
Talous
Ulkomaat
Kotimaa
Kolumnit
Ajassa
Ajanviete
Päivän sää
TV-ohjelmat
Arkisto
-------------

Viikon
äänestys


Haku Verkkouutisista:




Politiikka


Yksi puolue, monta raidetta ja härkävaunu heittelehtii

Kannatuslukemiltaan suurimpana puolueena säilyneessä SDP:ssa kuhisee pinnan alla. Politiikan junaa vedetään ratapihan jokaiselle raiteelle niin, että härkävaunu heittelehtii.

Suomi ei tue EU:n perustuslain valmistelua

Eurooppalaiset perusoikeudet on tarkoitus kirjoittaa jokaiselle ymmärrettävään muotoon Euroopan unionin perusoikeuskirjaksi. Kaikkien jäsen maiden tähtäimessä ei kuitenkaan ole oikeudellisesti sitova asiakirja, sillä osa jäsenmaista tulkitsisi sen askeleeksi kohti liittovaltiota ja EU:n perustuslakia.

Perho: Pitkäaikaistyöttömän kuntoutus ei ole pakkotyöllistämistä

Sosiaali- ja terveysministeri Maija Perho (kok.) pahoittelee, että aktiivista sosiaalipolitiikkaa pohtineen työryhmän työstä on nostettu julkisuuteen reposteltavaksi vain yksi yksityiskohta. Perho korostaa, että kyse on laajasta kokonaisuudesta ja sen osana eri viranomaisten yhteistyönä pitkäaikaistyöttömille luotavasta ja työllistymisen mahdollistavasta kuntoutuksesta.

Naiset ministerivaliokuntiin vasta 90-luvulla

Työministeriksi helmikuussa nimitetty Tarja Filatov (sd.) on Suomen 52. naisministeri ja kolmas nainen työministerinä. Poliittisten johtopaikkojen tasa-arvokehityksen huippukohta on luonnollisesti Tarja Halosen valinta tasavallan presidentiksi. Politiikan huippua edustavat myös kansanedustajat, puoluejohto ja valtioneuvosto eli ministerit.

EU:n sotilaspaperien salailua kiirehditään

EU:n puolustukseen ja sotilasasioihin liittyvien papereiden salaaamista kiirehditään. Paperit sisältyvät kyllä EU:n komission esitykseen asiakirjojen avoimuudesta, mutta sotilaspapereiden salaus halutaan varmistaa nopeasti kehittyvän NATO-yhteistyön takia.

EU vaatii Pohjolan viinarajoja auki

Euroopan unionin komissio vaatii Pohjolan EU-maita nostamaan pikaisesti alkoholimääriä, jotka matkailijat saavat tuoda kotimaahan palatessaan matkalta johonkin toiseen EU-maahan.

Suomi yhä verottajien kärkijoukossa

Veronmaksajien Keskusliiton kansainvälisen palkkaverovertailun mukaan Suomi kuuluu, viime vuosien kevennyksistä huolimatta, edelleen kansalaistensa palkkatuloja kireimmin verottavien maiden joukkoon.

RKP valitsee varapuheenjohtajia ja valmistautuu kunnallisvaaleihin

Ruotsalainen kansanpuolue vaihtaa kaksi varapuheenjohtajaa ja hyväksyy kunnallisvaaliohjelman puoluekokouksessaan ensi viikonvaihteessa.

Pitäisikö hyvinvointivaltiosta luopua?

"Nykyisenkaltaista hyvinvointivaltiota ei ole mahdollista pitää yllä globaalitalouden vallitessa. Hyvinvointivaltiosta olisi siirryttävä hyvinvointiyhteiskuntaan, jossa valtio ei ole pääasiallinen hyvinvoinnin tuottaja".

Oikeusapusopimus helpottaa EU:n viranomaisyhteistyötä

Pitkään valmisteltu oikeusapusopimus allekirjoitettiin alkuviikosta Brysselissä. Sopimus tehostaa ja yksinkertaistaa Euroopan unionin jäsenvaltioiden välistä oikeusapua rikosasioissa.

EU-komissio ja Suomi yhä erimielisiä uimavesistä

EU:n komissio ja Suomi ovat edelleen eri linjoilla uimavesien laadun mittauksissa. Tuoreessa raportissaan komissio moittii Suomea puutteellisesta direktiivin toteuttamisesta ja vaatii Suomea ottamaan vesistä näytteitä useammin.

EU-komissio haluaa lisätä postisektorin tuottavuutta unionissa

Komission tiistaina tekemässä direktiiviehdotuksessa esitettiin, että 20 prosenttia postin markkinoista avattaisiin yksityisten yritysten kilpailulle. Nykyisen direktiivin mukaan vain kolme prosenttia postin markkina-alueesta on vapaata kilpailulle.

Miljardihanke LEADER+:n määrärahat hakuun

Maaseudun monialaiseen kehittämiseen tarkoitetun LEADER+ -ohjelman määrärahojen haku on alkanut. LEADER+ on miljardin markan kehittämisohjelma, jonka piiriin tulee noin miljoona suomalaista.

Uusi eduskuntakirja valmistui

Eduskunnan historiaa, toimintaa ja tiloja esittelevä teos on uudistunut. Tiistaina julkistettu eduskuntakirja korvaa vuodelta 1990 peräisin olevan teoksen.

Sivun alkuun