Sisältö
Index
Pikauutiset
Pääkirjoitus
Politiikka
Talous
Ulkomaat
Kotimaa
Kolumnit
Ajassa
Ajanviete
Päivän sää
TV-ohjelmat
Arkisto
-------------

Viikon
äänestys


Haku Verkkouutisista:




Ulkomaat


Lissabonin huippukokous yllätti konkreettisilla tuloksilla

Lissabonin huippukokouksessa maaliskuussa Euroopan unionin strategiseksi tavoitteeksi asetettiin se, että EU:sta tulee maailman kilpailukykyisin ja dynaamisin tietoon perustuva talousalue, joka luo kestävää taloudellista kasvua, lisää ja parempia työpaikkoja sekä suurempaa sosiaalista yhteenkuuluvuutta.

Kehitysmaaluotot kasvattavat ilmansaasteongelmaa

Kehitysmaille myönnettävät vientiluotot kasvattavat merkittävästi ilmansaasteita, väittää Yhdysvalloissa keskiviikkona julkaistu tutkimus.

Unicef: Perheväkivalta naisia vastaan yhä laajaa

Jopa puolet eräiden maiden naisväestöstä joutuu perheväkivallan uhriksi, toteaa YK:n lastenjärjestö Unicef keskiviikkona julkistetussa selonteossa.

Tamilisissien järjestö kuin ylikansallinen yritys

Oman valtion puolesta Sri Lankassa taisteleva tamilien sissijärjestö LTTE on kasvanut pienestä sissijärjestöstä laajaksi taisteluorganisaatioksi. Se toimii nykyisin lähes monikansallisen yrityksen tapaan hankkien varoja Internetin välityksellä ympäri maailmaa.

Tanskan EMU-äänestys vaikuttaa myös Ruotsin päätökseen

Jääkö Suomi vielä pitkäksi aikaa ainoaksi euroalueen pohjoismaaksi? Vastausta voi odottaa tänä syksynä, sillä Tanskassa järjestetään kansanäänestys EMU-jäsenyydestä 28. syyskuuta.

Taiwanin demokratisoituminen huolestuttaa Kiinaa

Yhteen maailman herkimmistä konfliktipokereista on ilmestynyt uusi jokeri. Taiwanin siirtyminen kivenkovasta diktatuurista yhä kypsempään demokratiaan on tuonut uuden ja arvaamattoman elementin Kiinan ja Taiwanin suhteisiin.

Yhdysvaltojen tärkeimpien virastojen turvatoimet surkeita

Yhdysvaltojen tärkeimpiin virastoihin pääsee sisään lähes kuka hyvänsä, väittää kongressin tutkimusraportti.

Viestintätutkija: Filippiinien sieppausdraama varsin erikoinen

Varsin erikoiseksi ja uudentyyppiseksi luonnehtii Filippiinien sieppausdraamaa viestintätutkija Pentti Raittila Tampereen yliopistosta. Hän ei muista aiemmilta vuosilta tilannetta, jossa toimittajat olisivat päässeet haastattelemaan sieppauksen uhreja.

Abu Sayyaf: Itsenäisyysjärjestö vai lapsisotilaista koottu konnakopla?

Lyhyenläntä ja laiha poika sormeilee hermostuneesti M-14 -rynnäkkökivääriään. Hän hikoilee vuolaasti kasvojen peitoksi vedetyn kommandopipon alla. Abdul on 14-vuotias ja vartiossa.

Jolon saaren kristityt elävät pelossa

Etelä-Filippiineillä sijaitsevan Jolon saaren kristityt elävät eristyksissä saaren muslimiväestöstä. Reilun puolen miljoonanasukkaan saarella asuu vain noin 4 000 kristittyä.

Slovenian matkailu kohti vanhaa kukoistusta

Slovenian matkailu on toipumassa Jugoslavian hajoamissotien aiheuttamasta lamasta. Tänä vuonna Sloveniassa ennustetaan käyvän noin kaksi miljoonaa matkailijaa, mikä on noin 15 prosenttia enemmän kuin Kosovon sotaa edeltäneenä vuotena 1998.

Kaasuesiintymät syynä hyökyaaltovaaraan Yhdysvaltain itärannikolla

Yhdysvaltain itärannikolla merenpohjassa sijaitsevat arvoitukselliset liuskoittuneet ja repeilleet alueet johtuvat voimakkaista kaasupurkauksista.

Kansanterveys huolestuttavassa jamassa Karjalan tasavallassa

Kansanterveyden tila Karjalan tasavallassa Venäjällä on huolestuttava. Väestön sydän- ja verisuonitautikuolleisuus on maailman korkeimpia.

Piinallinen vuosipäivä pelottaa Kiinan johtoa

Jokavuotinen synkkä rituaali saavuttaa sunnuntaina huippunsa Kiinan pääkaupungissa Beijingissä. Poliisin turvatoimet on kiristetty äärimmilleen, kaikki vapaalla jalalla olevat toisinajattelijat on määrätty kotiarestiin ja opiskelijat komennettu pysymään tiukasti yliopistoillaan.

Clinton siloittaa Moskovassa tietä seuraajalleen

Presidentti Bill Clintonin lauantaina alkavalta vierailulta Moskovaan ei Venäjällä odoteta suuria tuloksia. Kysymyksessä on virastaan lähtevän presidentin visiitti juuri ensimmäisen kautensa aloittaneen presidentin luo.

Viikon varrelta - ulkomaat lyhyesti

Tapahtui näinä päivinä...

Sivun alkuun