Verkkouutiset

Sisältö
Index
Pikauutiset
Pääkirjoitus
Politiikka
Talous
Ulkomaat
Kotimaa
Kolumnit
Ajassa
Ajanviete
Päivän sää
TV-ohjelmat
Arkisto
-------------

Viikon äänestys







Ajan suunnassa lyhyesti



Bakteeri "nukkui" 250 miljoonaa vuotta

Amerikkalaiset tutkijat ovat onnistuneet herättämään henkiin bakteerin, jonka arvioidaan olevan peräti 250 miljoonaa vuotta vanha. Kyseessä on siten vanhin koskaan löydetty elävä organismi.

West Chester -yliopiston tutkijat kertoivat saavutuksestaan torstaina ilmestyneessä brittiläisessä Nature -tiedelehdessä.

Ikivanha bakteeri löytyi pari vuotta sitten suolakiteestä New Mexicon osavaltiosta Yhdysvalloissa. Bakteeri selvisi eräänlaisena itiönä suolaisessa liuoksessa kiteen sisällä ilman happea. Se sulkeutui kiteeseen noin 250 miljoonaa vuotta sitten, eli ennen hirmuliskojen valtakautta.

Tutkijat ottivat bakteerin esille steriilissä ympäristössä, jotta nykyiset bakteerit eivät saastuttaisi ikivanhaa sukulaistaan. Kun uinailevaa bakteeria uitettiin ravintoliuoksessa, se saatiin elpymään ja kasvamaan.

Bakteerin on tutkimuksissa havaittu kuuluvan sauvabakteereihin eli basilleihin, mutta sen perimä poikkeaa melkoisesti nykyisin vielä elävistä yksisoluista sukulaisista.

Löytö antanee uutta pontta teorioille, joiden mukaan elämän alkusysäys - esimerkiksi mikrobien muodossa - olisi tullut maapallolle avaruudesta asteroidien mukana. Ajatusta on tähän saakka pidetty mahdottomana, koska minkään organismin ei ole katsottu kykenevän selviytymään miljoonien vuosien avaruusmatkasta hapettomassa tilassa kivimassaan hautautuneena.


Kanakeitto on flunssalääke

Tutkijat vahvistavat tiedon, jonka isoäidit ovat tienneet vuosisatoja: tavallinen kanakeitto käy flunssalääkkeestä.

Nebraskan yliopiston lääketieteen tutkimuskeskus totesi, että kanakeitto sisältää useita eri ainesosia, jotka tehostavat kehon immuunijärjestelmää.

Keitosta löytyi etenkin tulehdusta lieventäviä aineita. Tämä selittää, minkä kanakeitto tuntuu auttavan kipeään kurkkuun ja vähentävän muitakin vilustumisen ja flunssan oireita.

Tohtori Stephen Rennard päätti tutkia kanakeiton tehon, kun asia oli tullut puheeksi hänen perheensä ruokapöydässä.

- Tutkimuksessa ilmeni, että sopan kaikki ainesosat vähentävät tulehduksia. Tämä vaikutus oli myös keitetyllä kananlihalla, Rennerd totesi.

Tiedemiehet testasivat "mummon keittoreseptin" lisäksi 13 erilaista kanakeittoa, jotka olivat myynnissä kaupoissa. Kolmasosa keitoista oli vielä mummon repseptiäkin tehokkaampia flunssaa vastaan.

- Muutama keitto kylläkin jäi lähes vaille tehoa, Rennerd täsmensi.


Beethoven saattoi kuolla lyijymyrkytykseen

Yhdysvaltalaistutkijat uskovat, että saksalaissäveltäjä Ludvig van Beethoven saattoi kuolla lyijymyrkytykseen. Tutkijat löysivät säveltäjämestarin 20 hiussuortuvasta satakertaisen määrän lyijyä verrattuna terveen ihmisen hiukseen.

Tutkijoiden mukaan lyijymyrkytys saattaa selittää myös Beethovenin kärsimät oireet - vatsakivut, ärtyisyyden, masentuneisuuden ja huonon kuulon - joista hän kärsi 20-vuotiaasta alkaen.

Tähän saakka on uskottu, että säveltäjä kuoli elohopeaan, jota käytettiin 1800-luvulla yleisesti syfiliksen hoidossa. Elohopeaa hiuksista ei kuitenkaan juuri löytynyt.

Lyijyn alkuperä jää arvoitukseksi. Eräs mahdollisuus saattaisi olla mineraalivesi, jota säveltäjä joi ja jossa hän kylpi oleskellessaan Span parantolassa Belgiassa. Beethoven kuoli vuonna 1827 vain 57-vuotiaana.


Amerikkalaistutkimus: Keskosilla pienemmät aivot

Amerikkalaistutkimuksen mukaan keskosina syntyneillä on pienemmät aivot kuin täysiaikaisilla lapsilla. Tutkimus julkaistiin keskiviikkona Journal of the American Medical Association -lehdessä. Tutkimuksen mukaan ero voi johtaa kehityshäiriöihin.

Tutkimusta johtaneen Yalen yliopiston lastenpsykologian professorin Bradley Petersonin mukaan keskosina syntyneiden aivot olivat 11-35 prosenttia täysiaikaisina syntyneiden aivoja pienemmät.

Petersonin mukaan eroa ei havaittu kaikilla keskosena syntyneillä, mutta mitä varhaisemmassa vaiheessa lapsi oli syntynyt, sitä selvempi ero oli.

Tutkijat vertailivat 25:n keskosena syntyneen kahdeksanvuotiaan aivoja 39:n tavalliseen aikaan syntyneen ikätoverinsa aivoihin.

- Kahdeksanteen ikävuoteen mennessä yli 50 prosenttia keskosina syntyneistä oli saanut erityisopetusta ja viidennes oli jäänyt luokalle koulussa, Yalen yliopiston tutkija Laura Ment kertoi.

Tutkimuksesta toivotaan apua oppimishäiriöiden riskiryhmään kuuluvien lasten varhaisvaiheen hoidon kehittämisessä.


Yhdysvallat ja Venäjä suojelevat jääkarhuja

Yhdysvallat ja Venäjä ovat allekirjoittaneet jääkarhujen suojelusopimuksen Washingtonissa. Noin 3 000-5 000 maailman 20 000 jääkarhusta asuu Yhdysvaltain Alaskassa ja Venäjän Siperialla.

Karhut eivät välitä maiden rajoista vaan uivat Venäjältä Yhdysvaltoihin tai päin vastoin. Talvella taas karhut kävelevät jään yli maasta toiseen.

Maanantaina allekirjoitetulla sopimuksella luotiin pohja maiden väliselle yhteiselle jääkarhujen tutkimus- ja suojelutyölle. Tästä lähtien maat päättävät yhteisesti myönnettävien karhujen metsästyslupien määrästä.


Ruotsalaisyritys keksi miinarobotin

Ruotsalainen yritys on kehittänyt robotin, joka kykenee haistamaan maamiinat. Haistamista varten robotilla on erityiset sensorit, joissa on otettu oppia koiran nenästä eli kirsusta.

Yritys aikoo testata robottiaan lähiaikoina entisillä taistelukentillä Bosniassa, Angolassa ja Mosambikissa.

Robotin toiminta perustuu sen kykyyn haistaa räjähdysaineita. Yrityksen mukaan robottia voidaan myöhemmin muunnella niin, että sitä voitaisiin käyttää myös huumeiden paljastamiseen.


Tutkimus: Sokeat ymmärtävät nopeammin puhetta

Se, että sokeiden kuulo kehittyy terävämmäksi kuin näkevillä, ei ole uusi oletus. Näyttää kuitenkin myös siltä, että sokeat ymmärtävät puheen sisällön nopeammin kuin näkevät.

Tulos perustuu tutkimuksiin, jotka on tehty Saksassa ja Yhdysvalloissa.
- Sokeat prosessoivat kieltä nopeammin kuin näkökykyiset, tulkitsee Saksan Marburgin yliopiston tutkija Brigitte Roder.

Tiedemiehet mittasivat, miten pitkään sokeilta ja näkeviltä kesti päätellä, onko jokin lause mielekäs vai ei. Normaalien lauseiden sekaan sotkettiin nonsens-lauseita, joiden viimeinen sana ei liittynyt asiayhteyteen.

Mittauksissa seurattiin aivojen tiettyä sähkökäyrää, jonka on todettu liittyvän semanttisen tehtävän analysointiin. Näkevillä tämä aivoaalto ilmeni noin 150 millisekuntia sen jälkeen, kun heille kerrottu lause oli päättynyt. Sokeilla reaktio tuli puolet nopeammin.

- Tämä on mielestäni hyvin merkittävä tulos. Olisi voinut olettaa, että kieli on yhtä tehokkaasti opittu prosessi sekä näkevillä että sokeilla, arvioi hermotutkija Steve Hillyard Kalifornian San Diegon yliopistosta.


Satelliittilähetinkotka Inaria löytyi Kiovasta

Satelliittilähettimellä valjastettu nuori maakotka, Inaria, on lentänyt runsaassa vuodessa Kuusamosta Ukrainaan, peräti parintuhannen kilometrin päähän. Muuttomatka on yksi pisimmistä, jonka Suomessa syntynyt kotka on lentänyt.

Lähettimen paikallisti Osichkin kylästä, noin 300 kilometriä Kiovasta kaakkoon, ammattiornitologi Anatoly Podula. Kotka oli törmännyt sähköjohtoihin ja kuollut jo elokuussa. Paikalliset lapset olivat löytäneet kotkan ja ottaneet siltä renkaat ja lähettimen talteen.

Lähetin saadaan Suomeen takaisin ja se voidaan aktivoida jälleen ensi kesänä nuorelle maakotkalle. Saatua tietoa käytetään hyväksi kotkien suojelussa. Tutkimuksella saattaa olla merkitystä kotkien aiheuttamien porovahinkojen korvausmenettelyssä. Toistaiseksi ei vielä tiedetä, palaavatko nuoret kotkat synnyinseuduilleen.

Suomessa on menneenä kesänä valjastettu neljä nuorta maakotkaa satelliittilähettimillä. Ne aloittavat muuttomatkansa kylmien säiden myötä. Etelä-Suomessakin voi nähdä silloin pohjoistuulisina päivinä maakotkia siirtymässä muutontarkkailupaikoilleen.

Kotkat kiertävät yleensä Suomenlahden itäpuolitse kohti päätalvehtimisalueitaan Itä-Eurooppaa. Satelliittikotkaprojekti on Kuusamon luontokerhon ja BirdLife Suomen yhteishanke.


Venäjän suomalais-ugrilaiset uskovat säilyvänsä

Marin kansa ei häviä ainakaan tuhanteen vuoteen, uskoo Marin tasavallan hallituksen kansallisuuspolitiikan osaston johtaja Vasili Janalov.

Janalov ja Komin tasavallan varapresidentti Aleksei Konjuhov esiintyivät Kuopiossa viime lauantaina. Molemmat ovat Suomessa valmistelemassa kolmatta suomalais-ugrilaista maailmankongressia, joka pidetään Helsingissä joulukuussa.

Konjuhov totesi, että suurella osalla Venäjän suomensukuisista kansoista ei ole riskiä sulautua valtaväestöön. Tilanne on toinen pienten kansansirpaleiden joukossa, joihin kuuluu enää satoja tai muutamia tuhansia ihmisiä.

Konjuhovin mukaan Venäjällä tapahtuneet muutokset eivät ole suoranaisesti koskettaneet komilaisia, mutta vaaroja on näkyvissä.

- Venäjän federaatio pyrkii yhtenäistämään tasavaltojen lainsäädäntöä. Suurin riski on, että paikallisesta lainsäädännöstä eliminoidaan ne asiat, jotka ovat tärkeitä kielen ja kulttuurin säilymiselle, hän sanoi.

Janalov puolestaan totesi, että nuoret marit ovat nykyisin ylpeitä kansallisesta kulttuuristaan. Sulautuminen tosin uhkaa kaupunkilaisnuoria. Hänen mukaansa suurin ongelma on köyhyys, joka mm. estää kirjallisuuden ja lehtien julkaisemisen omalla kielellä ja lisäajan saamisen radiossa ja televisiossa.

Marin tasavallan 800 000 asukkaasta 700 000 on mareja. Saman verran heitä asuu tasavallan ulkopuolella. Komin 1,2 miljoonasta asukkaasta suomensukuisia komilaisia on 35 prosenttia.

Koonnut: IA
20.10.2000


Ajassa -sivulle