Verkkouutiset

Sisältö
Index
Pikauutiset
Pääkirjoitus
Politiikka
Talous
Ulkomaat
Kotimaa
Kolumnit
Ajassa
Ajanviete
Päivän sää
TV-ohjelmat
Arkisto
-------------

Viikon äänestys







IISS: Lähi-itään myytiin yhä eniten aseita



Lähi-itään myytiin viime vuonna edelleen eniten aseita, käy ilmi Kansainvälisen strategiantutkimuslaitoksen (IISS) torstaina julkaistusta vuosiraportista.


IISS:n arvion mukaan Lähi-idän maat saattavat edelleen kasvattaa asemenojaan tänä vuonna öljystä saamillaan rahoilla.

Maailman asekaupan arvo laski viime vuonna toista peräkkäistä vuotta. Tutkimuslaitos kuitenkin huomauttaa, ettei mikään vielä osoita, että tämä olisi pysyvä suuntaus.

Aseisiin käytettiin viime vuonna 53,4 miljardia dollaria, kun luku edellisvuonna oli 58 miljardia dollaria.

Yhdysvallat säilytti asemansa maailman suurimpana asemyyjänä, Saudi-Arabia puolestaan suurimpana ostajana. Saudi-Arabia osti aseita 6,1 miljardilla dollarilla.

Yhdysvaltain puolustusmenot ovat kasvaneet, sen eurooppalaisten NATO-liittolaisten menot Britanniaa lukuunottamatta puolestaan laskeneet.

IISS epäileekin, kykenevätkö EU-maat toteuttamaan suunnitelmaansa luoda 60 000 hengen vahvuiset kriisinhallintajoukot vuoteen 2003 mennessä.

Vaikka maailman asekauppa viime vuonna laski, IISS korostaa, että kaikkiaan maailman sotilasmenot pysyivät suunnilleen ennallaan noin 809 miljardissa dollarissa. Näihin menoihin lasketaan myös operaatio-, huolto- ja henkilöstökulut.

Lähi-idän jälkeen aseita ostetaan eniten Aasiassa. Itä-Aasian, Kaakkois-Aasian saariston ja Australian muodostamalla alueella sotilasmenot kasvoivat viime vuonna 6 prosenttia.


Israel suuri ostaja

Lähi-idän maiden sotilasmenot olivat viime vuonna kaikkiaan noin 60 miljardia dollaria eli suunnilleen edellisvuoden tasolla.

IISS:n mukaan maiden alustavat budjetit viittasivat siihen, että aseisiin olisi käytetty viisi prosenttia edellisvuotta vähemmän. Vuoden mittaan menoja kuitenkin kasvatettiin ilmeisesti öljyn hinnan nousun myötä.

Tälle vuodelle laaditut budjetit eivät poikkea paljoa viime vuodesta, mutta IISS uskoo todellisten menojen voivan taas kohota suuremmiksi. Ylöspäin sinkoutuneet öljyn hinnat ovat täyttäneet öljyntuottajamaiden rahakirstut ja mahdollistaneet uudet aseostot.

Lähi-idän alueen bruttokansantuote nousi viime vuonna 4,7 prosenttia, mistä maiden on pääosin kiittäminen öljyä.

Israel on Saudi-Arabian jälkeen toiseksi suurin aseiden ostaja Lähi-idässä. Israel käytti viime vuonna asevarusteluun 8,9 prosenttia bruttokansantuotteesta, kun luku aiempina vuosina on ollut 10-12 prosenttia. Tälle vuodelle on kuitenkin budjetoitu 3,9 prosentin kasvu menoissa.

IISS:n mukaan erityisen paljon asemenojaan on kasvattanut Yhdistyneet arabiemiirikunnat. Maa käyttää nyt aseisiin yli kaksi kertaa enemmän rahaa kuin vuonna 1996.

STT-MH
20.10.2000


Ulkomaat -sivulle