Verkkouutiset

Sisältö
Etusivu
Pikauutiset
Pääkirjoitus
Politiikka
Talous
Ulkomaat
Kotimaa
Kolumnit
Ajassa
Ajanviete
Päivän sää
TV-ohjelmat
Arkisto
-------------

Viikon äänestys







PTT: Kasvu hidastuu hieman - inflaatio jää 2,5 prosenttiin ensi vuonna



Pellervon taloudellinen tutkimuslaitos PTT ennustaa talouden kasvun hidastuvan kuluvan vuoden noin 5 prosentista 4 prosenttiin vuonna 2001. Samalla nopeaksi noussut inflaatio hidastuu mutta jää edelleen reilusti kahden prosentin yläpuolelle.


Työn verotuksen keventämiseen keskittyvä finanssipolitiikan peruslinjaus on PTT:n mielestä hyvä.

- Veronkevennykset ovat suhdannepoliittisestikin mahdollisia, jos palkkasopimuksissa päästään kohtuullisiin ratkaisuihin. Sen sijaan huono palkkaratkaisu nostaisi esille kysymyksen finanssipolitiikan kiristämisen tarpeesta, PTT toteaa.

Kokonaistuotanto kasvaa kuluvana vuonna 5 prosentin vauhtia ennen kaikkea nopeasti kasvavan viennin ansiosta. Myös kulutuksen kasvu on nopeaa verraten huonosta reaaliansioiden kehityksestä huolimatta.

Ensi vuonna kasvu kuitenkin hidastuu sekä vientimarkkinoiden hienoisen heikentymisen että kulutuksen kasvun hidastumisen takia, PTT arvioi.

Samalla työllisyyden lisääntyminen ja työttömyyden lasku hidastuvat niin, että vuoden 2001 keskimääräinen työttömyysaste alittaa vain hieman 9 prosenttia.


Inflaatio ongelma, palkkamaltti taas tarpeen

Öljyn hinnan nousu, euron heikkeneminen ja asuntohintojen sekä korkojen nousu nostavat kuluvan vuoden kuluttajahintainflaation yli 3 prosenttiin.

PTT olettaa öljyn hintojen kääntyvän hienoiseen laskuun, euron alkavan asteittain vahvistua ja asuntohintojen nousun hidastuvan olennaisesti. Tämä antaa mahdollisuuden inflaation selvään hidastumiseen vuonna 2001.

Inflaation kannalta ratkaisevaa on palkkakustannusten kehitys. PTT olettaa uusien palkkasopimusten kustannusvaikutuksen nousevan runsaaseen 3 prosenttiin ensi vuonna.

- Tällöin myös kuluttajahintojen nousuvauhti jää hidastumisestaan huolimatta noin 2,5 prosenttiin vuonna 2001.

Hintakierteen katkaisemiseksi ja pidemmän päälle suotuisan työllisyyskehityksen varmistamiseksi olisikin taas kerran tärkeää pystyä maltillisiin palkkaratkaisuihin.

PTT:n ennustama tulos on korkeintaan siedettävä. Tätä maltillisemmat korotukset olisivat toivottavia. Tuloverojen alennuksen lisätessä ostovoimaa noin 2,5 prosenttia pienetkin palkankorotukset merkitsevät reaalitulojen kasvua.


Veropolitiikan peruslinja hyvä mutta ei riskitön

Talousarvioesitykseen sisältyvä tuloverojen alentaminen on rakenteelliselta kannalta PTT:n mielestä perusteltu toimi.

- Edellyttäen, että palkankorotukset eivät muodostu kohtuuttoman korkeiksi, veronkevennysten aiheuttama finanssipolitiikan lievä keventyminen ei myöskään ole suuri suhdannepoliittinen ongelma.

Jos kuitenkin palkankorotustaso ylittää PTT:n ennakoiman, inflaation taltuttaminen käy vain hyvin hitaasti ilman finanssipolitiikan kiristämistä.

Viime aikoina paljon esillä ollut kiinteistöveron pohjan laajennus ja verokantojen korottaminen kauttaaltaan ei PTT:n mukaan ratkaise kuntatalouden ongelmia.

- Vaikutukset kuntatalouteen ovat hyvin sattumanvaraiset ja metsämaan kiinteistönverotus johtaisi kaksinkertaiseen verotukseen, ellei kiinteistöveroa tehtäisi vähennyskelpoiseksi muista veroista, PTT katsoo.

Sen sijaan nykypohjaisen yleisen kiinteistöveron korottaminen kasvukeskuksissa voisi PTT:n mukaan olla perusteltua sekä toimitilainvestointien hillitsemiseksi, perusrakenneinvestointien rahoittamiseksi että asuntotonttien tarjonnan lisäämiseksi.

- Tämän vuoksi kiinteistöveron ylärajaa olisi syytä nostaa. Tällöin ne kunnat, joilla tarvetta on, voisivat nostaa verotasoa, mutta muita ei siihen pakotettaisi.


"Epätasapainoisen aluekehityksen ongelmat yhä ilmeisemmät"

Muuttoliikkeen laantumisesta ei ole vieläkään merkkejä, vaikka muutto suuntautuukin hieman laajemmalle alueelle kuin muutama vuosi sitten. Myös työllisyyskehitys on edelleen hyvin epätasaista, PTT arvioi.

Asuntomarkkinoiden pullonkaulat suurimmissa kasvukeskuksissa ovat yhä vaikeampia samalla kun muuttotappioalueilla asuntokantaa jää kasvavasti tyhjäksi.

- Tarve pystyä tasapainottamaan aluekehitystä nykyistä paremmin onkin koko ajan käymässä yhä selvemmäksi, PTT toteaa.

IA
20.10.2000


Talous -sivulle