Verkkouutiset

Sisältö
Index
Pikauutiset
Pääkirjoitus
Politiikka
Talous
Ulkomaat
Kotimaa
Kolumnit
Ajassa
Ajanviete
Päivän sää
TV-ohjelmat
Arkisto
-------------

Viikon äänestys







Viikon pelidemo - The Nightmare Child



KISS Psycho Circus - The Nightmare Child heittää pelaajan keskelle hyvän ja pahan taistelua.


Suuressa taistelussa neljä, jotka ovat yhtä, häviävät painajaisten kuninkaalle, joka ei ikinä epäillyt huhuja omasta tuhostaan. Heidän perivihollisensa on pelannut yhden viimeisistä petollisista korteistaan. Rikottuaan Elderin valan tuhoaja kutsuu koolle palaset pelottavasta voimastaan tuhotakseen niiden kanssa Elderin hengen ja vangitakseen heidät vailla tuonpuoleista.

Tästä sekavasta taustatarinasta alkaa pelaajan urakka.

Täydellisessä pelissä pelaajan taitoja kokeillaan lähes viidessäkymmenessä tehtävässä. Tehtävien suoritusta vaikeuttaa kaksikymmentäneljä erilaista vihollista, joiden vastustus murretaan kahdellakymmenellä erilaisella aseella.

Moninpeli toimii modeemilla tai lähiverkossa.

Demossa saadaan esimakua itse pelistä viidessä eri tehtävässä, joissa kaikissa on neljä osiota. Kaksi ensimmäistä tehtävää ovat veden valtakunnasta, jotka ovat myös täydellisen pelin ensimmäiset ja helpoimmat tehtävät. Seuraavat tehtävät ovat maan, ilman ja tulen valtakunnasta.

Aluksi pelaajalla ei ole minkäänlaista asetta tai suojuksia. Tutkimalla taloa, josta lähdetään liikkeelle, saadaan miekka turvaksi.

Aseita, varusteita ja suojia saadaan lisää pelin edistyessä, mutta myös vastustajien lukumäärä lisääntyy. Ammuksia löytyy reittien varrelta ja niitä saa lisää myös ampumalla ikkunoita ja lamppuja. Kannattakin tuhlata muutama ylimääräinen ammus ympäristöön.

Terveyttä saa myös matkan varrelta, jos viholliset pääsevät vahingoittamaan pelaajaa. Ihan heti henki ei pelaajasta pakene, mutta ei hyökkäyksen aikana kannata jäädä myöskään maisemia ihailemaan.


Seikkaluhenkisempi kuin mättöpelit

Peli on paljolti perinteisten mättöpelien kaltainen, mutta enemmän seikkailuhenkinen. Paljolti tunnelmaan vaikuttaa kenttien ulkonäkö. Kentät ovat avaria ja entisajan tyylisiä. Perinteisten räiskintäpelien ahdas tunnelma on tyystin poissa ja pelatessa melkein unohtaa tappavat viholliset.

Kenttien teeman lisäksi pelaamisen tunnelmaan vaikuttaa niiden häkellyttävä ulkonäkö. Pikkutarkka toteutus yhdistettynä valon ja varjon onnistuneeseen käyttöön luo puitteet, joissa todella nauttii pelaamisesta.

Myös aseiden valoefektit saavat aikaan tunteen aseiden todellisesta käyttämisestä. Efektit myös korostavat niiden tehoa. Kenttien ulkonäkö on kaikissa erilainen, joten toiston tunnetta ei pääse syntymään.

Demon grafiikka-asetuksien säätöön ei mene montaakaan minuttia, sillä käytössä on vain perussäädöt. Resoluution säätö saadan sovitettua 320*200-1280*1042 tilojen väliltä, sekä 16- että 32-bittisinä.

Äänet rätisivät itselläni Aztechin 3D-kortilla koko ajan, mutta hämärän peittoon jäi, johtuiko se kortista vai pelistä. Taustamusiikin valinta on osunut nappiin ja muutenkin ääniefektit ovat asiallisia.

Väkivallan määrää saadaan säädettyä kolmelle eri tasolle, joten heikkohermoisempikin voi peliä pelata.

Laitteisto: P266 Mhz, 64 Mb RAM, Win 95/98, DirectX 7.0, 3D-näytönohjain, 3D-äänikortti.

KISS Psycho Circus-The Nightmare Child tavoittelee räiskintäpelien kruunua kantavalla tarinalla, pelattavuudella ja huikaisevalla grafiikalla.

MIKA KULMALA
21.07.2000


Ajassa -sivulle