Verkkouutiset

Sisältö
Index
Pikauutiset
Pääkirjoitus
Politiikka
Talous
Ulkomaat
Kotimaa
Kolumnit
Ajassa
Ajanviete
Päivän sää
TV-ohjelmat
Arkisto
-------------

Viikon äänestys







Pulloveden paremmuus pitkälti mielikuva



Pakattua vettä löytyy markkinoilta monena eri vaihtoehtona. Vaikka raaka-aine on sama, pyritään vesimerkkejä markkinoimaan eri tavoin. Milloin vesipullo yhdistetään osaksi kotimaisen vaatetustehtaan trendikästä sisustussarjaa, milloin etiketissä taas mainostetaan Joulupukin virallista lähdevettä. Varsinaisia paremmuus- tai terveellisyyseroja ei vesistä kuitenkaan juuri löydy.


- Luulen, että erot ovat lähinnä kuluttajien mielikuvissa, sanoo Elintarvikeviraston suunnittelija Hilpi Jenu.

Kuluttajille myydään pulloissa niin lähde-, kaivo- kuin vesijohtovettäkin. Vaikka lähdevedellä onkin monen korvissa raikkaan ja terveellisen juoman kaiku, ei sitä voi ainakaan aukottomasti perustella muita vesiä paremmaksi.

Kaikki pakatut vedet täyttävät samat laatuvaatimukset, jotka pohjautuvat talousvedelle asetettuihin vaateisiin. Laatuvaatimusten noudattamista valvovat ne kunnat, joiden alueella vesiä pakkaavat yritykset sijaitsevat.


Huonokaivoisen pelastus

Pullotettuun veteen kannattaa turvautua ulkomaanmatkoilla, sillä monessa maassa juuri paikallinen vesi pistää turistin vatsan kuralle. Jenun mukaan Suomessa on kuitenkin niin hyvää vesijohtovettä, ettei pakattua vettä tarvitsisi täällä välttämättä käyttää.

- Pullotetun veden käyttö on tietysti järkevää silloin, kun tarjolla ei ole edullisempaa hyvää vettä. Esimerkiksi monilla kesämökeillä on huonot kaivot, ja silloin pakattu vesi voi olla järkevä vaihtoehto, kertoo Jenu.

- Yhtä lailla sinne mökille voi kyllä viedä kanisterissa hanavettäkin, hän lisää.

Ulkomailta tuodaan Suomeen niin sanottuja luonnon kivennäisvesiä, jotka sisältävät luontaisesti sellaisia kivennäisaineita, joita tavallisiin kivennäisvesiin lisätään. Jenun mukaan kivennäis- ja vaikkapa lähdevesillä ei kuitenkaan ole suurempia terveellisyyseroja.

- Joillekin vesille vain ovat tyypillisiä jotkut asiat, toisille toiset, hän kuittaa.

Terveyttään ja linjojaan vaalivan kannattaa muistaa myös se, etteivät kovasti mainostetut vedet aina ole niin erinomaisia kuin voisi luulla.

Esimerkiksi aromatisoidut pullovedet sisältävät monesti sokeria tai muita makuaineita, joiden takia niiden energiasisältö nousee lähestulkoon tavallisen virvoitusjuoman tasolle.


Pakatun veden kulutus pientä

Vesimarkkinoilla on Suomessa kovasti tunkua. Yrittäjiä pyrkii alalle koko ajan, ja kauppoihin ilmaantuu aina vain uusia tuotemerkkejä. Mukaan bisnekseen houkuttaa erityisesti se, että raaka-aine on lähes ilmaista.

Jenun arvion mukaan vettä pakkaa tällä hetkellä reilut parisenkymmentä yritystä. Vaihtuvuus on ollut suurta, sillä kotimaan vesimarkkinoiden pienuus on ollut pettymys monelle yrittäjälle. Pakattua vettä kuluu vuosittain vain muutama litra suomalaista kohden.

Pakattujen vesien myyntiajat määrittelee niiden pakkaaja. Ajat vaihtelevat kuukaudesta jopa kahteen vuoteen. Jenun mukaan veden säilyvyys veden laadusta sekä siitä, kuinka hygieenisesti se on pakattu.

- Parasta olisi, että vesi kiertäisi nopeasti, niin se olisi tuoreempaa, hän sanoo.

Pitkään pakkauksessa seisoneeseen veteen voi tulla haju- tai makuhaittoja. Vesi säilyy paremmin, kun sitä käsitellään oikein. Avaamaton pakkaus säilyy parhaiten huoneenlämmössä valolta suojattuna.

Erityisen huolellinen kannattaa olla avattujen pullojen käsittelyssä. Avattuja pulloja tulee säilyttää kylmässä, sillä korkkien kierteisiin jäänyt vesi on ihanteellinen kasvupaikka bakteereille.

STT-IKK
21.7.2000


Ajassa -sivulle