Verkkouutiset

Sisältö
Index
Pikauutiset
Pääkirjoitus
Politiikka
Talous
Ulkomaat
Kotimaa
Kolumnit
Ajassa
Ajanviete
Päivän sää
TV-ohjelmat
Arkisto
-------------

Viikon äänestys







Luonnon rohdoskasvit kelpaavat jo kaupallekin



Asenteiden vähittäinen pehmentyminen ns. koululääketieteen puolella on avaamassa myös Suomessa suotuisampia näkymiä luonnonkasvien keruulle ja kaupalliselle hyödyntämiselle.


Maailmassa tunnetaan tällä haavaa noin 20 000 lääkekasvia. Suomessa kasvilääkinnällä ei ole ollut yhtä vahvaa asemaa, kuin mitä sillä on edelleen Keski-Euroopassa ja Venäjällä, kertoo keruutuotetarkastaja Marja Tuominen.

- Kasvien sisältämien aineiden kemiallinen selvittäminen on vähentänyt mystiikan verhoa, mutta edelleen yrttihoitoihin liitetään helposti annos yliluonnollisuutta, hän sanoo.

Kasvien käyttö erilaisten vaivojen ja sairauksien hoitoon on tunnettu jo vuosituhansia. Kansanlääkintä on osannut käyttää varsin runsasta kasvikokoelmaa kotilääkinnässä, vaikka kasvien vaikuttavia aineita ei tunnettukaan.

- Kotiapteekki on sisältänyt kuumeeseen ja särkyyn sopivat yrtit, unettavat yrtit samoin kuin moniin muihinkin tarkoituksiin sopivat rohdokset, Tuominen tietää.


Kasvirohdokset eivät ole vaarattomia

Synteettisten lääkkeitten kohdalla muistutetaan niiden sivuvaikutuksista. Samalla syntyy Tuomisen mukaan helposti kuva, että luonnonkasvit, joilla on lääkkeenomaisia vaikutuksia, olisivat täysin vaarattomia.

- Näin ei kuitenkaan ole asianlaita. Monet kasvit sisältävät allergisoivia aineita tai muita aineita, jotka eivät syystä tai toisesta sovi kaikille, hän muistuttaa.

Kasvien sisältämät lääkeaineet vaikuttavat Tuomisen mukaan synteettisten lääkkeiden tavoin. Siksi rohdosyrttien käyttöön on syytä suhtautua vakavasti.

- Annostus ei saa olla liian suuri. Yrttiä ei pidä myöskään käyttää liian pitkiä aikoja peräkkäin, eikä arvailujen perusteella, Tuominen opastaa.

Lyhytaikainen käyttö pienten vaivojen hoitoon ei hänen mukaansa ole vaarallista, mutta varsinaisten sairauksien hoitoon Tuominen suosittelee yrttilääkintää vasta, kun on tehty selkeä diagnoosi ja neuvoteltu hoitavan lääkärin kanssa.

Perämeren alueelta löytyvät Tuomisen mukaan käytännössä lähes kaikki Suomessa käytetyt kauppayrtit sekä tärkeimmät rohdoskasvit. Kaupallisen käytön ratkaisee kasvin saatavuus. Sitä voidaan Tuomisen mielestä parantaa huomattavasti siirtämällä kasvi viljelyyn.

STT-IKK
21.7.2000


Kotimaa -sivulle