Verkkouutiset

Sisältö
Index
Pikauutiset
Pääkirjoitus
Politiikka
Talous
Ulkomaat
Kotimaa
Kolumnit
Ajassa
Ajanviete
Päivän sää
TV-ohjelmat
Arkisto
-------------

Viikon äänestys







La vida en España - matkailu avartaa



Vain hullut suomalaiset voivat tehdä sitä, minkä me teimme. Pakkasimme rinkkamme ja ravistimme tammikuisen Suomen loskat kengistämme - otimme ja lähdimme aurinkoiseen etelään kevättalveksi rusketusta hankkimaan.


Hulluksi tempauksen teki se, että emme puhuneet sanaakaan espanjaa ja juuri tuohon tuliseen flamencon ja matadorien maahan rautalintu meidät lennätti. Maahan, jossa kansallinen identiteetti on samaa luokkaa kuin Ranskassa ja englantia puhuvan väestön määrä on niin pieni, että sen voi pyöristää nollaan.

Matkamme tarkoituksena oli muukin kuin rantalomailu, eli kommunikointi muiden älyllisten olentojen kanssa olisi ollut enemmän kuin suotavaa, olimmehan menossa suorittamaan kansainvälistä opiskelijavaihtoa, työharjoittelua sairaalassa.

Noustessamme ilmaan Suomineidon mekonhelmalta meillä ei ollut mitään - ei asuntoa, ei tietoa harjoittelupaikoista, ei ketään vastassa lentokentällä. Vain yliopiston nimi ja halvan hostellin osoite.

Lentokentältä se jo alkoi. Rakastuminen kulttuuriin ja ihmisiin. Siihen kokonaisvaltaiseen kiireettömyyden ja rentouden tunnelmaan, minkä jokainen etelän turistikohteissa matkustanut on väkisinkin aistinut.

Kaupunki oli miljoonan asukkaan metropoli, mutta ihmisten arkipäivä oli selvästi esillä. He elivät paljon kadulla.

Alkuillan tunnelma oli unohtumaton - lapset leikkivät kaduilla, äidit jutustelivat keskenään irrallaan olevien koirien pyöriessä jaloissa, miehet huutelivat toisilleen avoimista ikkunoista ja parvekkeilta, vanhukset pelasivat petanqueta puistoissa.

Penkeillä rakastavaiset uppoutuivat kiihkeään suudelmaan laskevan auringon luodessa punertavaa valoaan kaupungin ylle piirtäen palmujen terävät varjot mosaiikkikuvioiseen katukivetykseen.

Pyykit kuivuivat lempeässä kevätilmassa ikkunasta ikkunaan viritetyillä naruilla ja ihmiset kantoivat tuolinsa ulos asunnoista kadulle ilta-auringon lämpöön. Ilmassa oli paellan tuoksua ja naiset huutelivat illalliskutsuja naapureille. Tämän näyn edessä pidättyväinen suomalainen mykistyi täysin.

Meillä oli onni asua talossa, missä asui vain ulkomaalaisia opiskelijoita. Väkeä oli lähes kaikista Euroopan maista, joten pääsimme tutustumaan moniin eri kansallisuuksiin. Siinä rytäkässä katosivat stereotypiat ja silmälaput repäistiin silmiltä vauhdilla.

Suomi tosin kuuluu Euroopan unioniin, mutta kyllä me täällä Villissä Pohjolassa kuitenkin olemme kovin kaukana kaikesta. Onpa meillä vielä paljon opittavaakin, mutta myös paljon annettavaa.

Tähän asti olin luullut, että Suomi on rasistinen maa, mutta olin väärässä. Marokkolainen Ranskassa syntynyt ystäväni on odottanut Ranskan kansalaisuutta kahdeksan vuotta, eikä saa sitä koska on marokkolainen.

Olin luullut, että Helsingin vuokrat ovat maailman korkeimpia - Pariisissa ja Lontoossa joudut maksamaan tuplat. Luulin, että kaikki ruotsalaiset ovat sangen ärsyttäviä - kaukana kotoa Svea-mamman poikakin on ystävä.

Luulin, että italialaiset näyttävät Al Pacinolta ja pukeutuvat Armanin pukuun - he näyttävät myös Robert de Nirolta. Luulin myös, että kaikki eurooppalaiset, lukuunottamatta ranskalaisia, puhuvat englantia. Taas väärin!

Suomalaisten tulisi ehdottomasti opetella hiukan impulsiivisuutta ja kykyä hellittää hetkeksi. Carpe Diem, sanoi joku viisas mies joskus.

On ihanaa, kun voi myöhästyä töistä 15 minuuttia ilman ongelmia ja pitää puolentoista tunnin ruokatauon, mutta toisaalta kun kaksikymmentä italiaanoa seisoo tunnin risteyksessä yrittäen päättää kumpaan suuntaan tulisi lähteä alkaa skandinaavisista korvista nousta savua.

Kaikki määritellään käsitteellä - enemmän tai vähemmän - mikä useimmiten tarkoittaa enemmän. Joskus kaipasi suomalaista täsmällisyyttä, mutta useammin täällä tulee mieleen, että hellittäkää nyt hyvät ihmiset hetkeksi. Myös jonkinlaista yhteisöllisyyttä ja lähimmäisenrakkautta kaipaisin suomalaiseenkin mentaliteettiin.

Kun kerran kokkaa, niin miksi ei kokkaisi muutamalle naapurillekin samalla. Miksi suljemme vanhuksemme laitoksiin? Miksi aina täytyy odottaa kutsua, ennen kuin voi mennä kylään? Myös työnarkomania ja äärimaterialistisuus ovat kovasti pohjoisia ilmiöitä. Etelässä ihmiset todella tekevät työtä elääkseen ja sairastuvat harvemmin mahahaavaan.

Toisaalta esimerkiksi suomalaisen naisen asema on ihailtavan hyvä. Myös meidän oikeudenmukaisuudentajumme ja moraalimme ovat korkeat. Ja hämmästyttävää kyllä, suomalainen mies todella on tehty suomalaiselle naiselle! Suomi-tietoutta maailmalle saisi kyllä viedä. Suomesta ei maailmalla tiedetä edes saunaa, sisua ja Sibeliusta, tiedetään vain Nokia ja Mika Häkkinen.

JUTTA VESA
21.4.2000


Ajassa -sivulle