Verkkouutiset

Sisältö
Index
Pikauutiset
Pääkirjoitus
Politiikka
Talous
Ulkomaat
Kotimaa
Kolumnit
Ajassa
Ajanviete
Päivän sää
TV-ohjelmat
Arkisto
-------------

Viikon äänestys







Ennätyslumet ennakoivat ennätystulvia



Ennätyksellisen runsaan lumimassan sulamisen ennustetaan aiheuttavan rajuja tulvia etenkin Pohjois- ja Itä-Suomessa.


Lumi on sulanut tai sulamassa hyvin nopeasti maan etelä- ja keskiosista alueilta, joille sitä oli karttunut talven mittaan vähemmän kuin maan itä- ja pohjoisosiin.

Etelä- ja Lounais-Suomen joissa sattui varsin korkeita äkillisiä tulvahuippuja viime viikonvaihteen aikoihin lämpimän sään ja melko rankan sateen seurauksena. Vesi on noussut nopeasti myös Etelä-Pohjanmaan joissa. Veden pintoja siellä voivat nostaa uudelleen pääsiäisen tienoille ennakoidut sateet.

Jopa Karvianjoen alueen vedet noussevat voimakkaasti. Säkylän Pyhäjärvikin on korkealla. Etelän suurissa joissa, Vuoksessa, Kymijoessa ja Kokemäenjoessa tilanne on tavanomainen.

Kevättulva on käynnissä Keski-Pohjanmaalla, mutta Kalajoella sattunut tulva johtui lähinnä jääpadosta.

Runsaan lumen sulamisen ja vesisateiden seurauksena Pohjois-Pohjanmaan joista tulvivat lähiaikoina ensiksi Siikajoki, Kiiminkijoki, Simojoki ja Kuivajoki. Siikajoen vedennousu on jo alkanut ja tulvahuippu osunee jo pääsiäisen alle tai pääsiäiseen. Seuraavaksi on vuorossa Iijoki, sitten Kemijoki ja Tornionjoki.


Pohjoisessa lunta 250 kiloa neliömetrillä

Lapissa ja Oulun läänin itäosissa on lunta edelleen erittäin paljon. Etenkin Kemijoen, Oulujoen ja Iijoen alueilla lumen määrä on ennätyksellinen, laajoilla alueilla yli 250 kg neliömetrillä eli noin 1,6 kertaa enemmän kuin tähän aikaan keskimäärin.

Oulujoen alueen ennätyksiä hipovat sulamisvesimassat mahtunevat kohtuullisen hyvin alueen runsaisiin järviin, mutta latvareiteillä mm. Lammasjärvi voi nousta jopa ennätyksellisen ylös.

Kemijoen alueen ennätyksellisten lumimassojen sulamisaikataulua ei voida vielä ennakoida tarkalleen. Useankin päivän lämpöjakson aikainen sulamisvesi pidättyy ensiksi itse lumihankeen ja maastoon ja vasta näiden väliaikaisten varastojen täytyttyä alkaa valuminen nopeana.


Kemijoella suurtulvakin mahdollinen

Todennäköisimmin Kemijoen tulvahuippu ajoittuu toukokuun alkupuolelle ja tulvan suuruus ylittää selvästi keskimääräisen.

Lumen tavaton määrä yhdessä sopivan sääyhdistelmän kanssa voi aiheuttaa jokeen myös suurtulvan. Sellaisen todennäköisyys on suuri silloin kun lumi sulaa nopeasti ja sulamiskauteen liittyy vesisateita.

Tulvan huippu jää keskimääräiseksi tai vain hieman sitä suuremmaksi, jos sulamiskaudesta kehittyy hyvin pitkä. Kaiken kaikkiaan kevään kuluessa Kemijoki purkaa mereen joka tapauksessa valtavan määrän vettä, yli kymmenen kuutiokilometriä.


Tulvia tiedossa myös idän järvialueille

Itä-Suomen järvialueen latvaosien runsaat sulamisvedet nostavat alkukesästä suuriin järviin ennätettyään järvien pinnat todennäköisesti yli keskimääräisen kesäkorkeuden. Muun muassa Kallaveden ja Pielisen reitin latvavesissä sulamistulva voi sitä ennen kuitenkin olla raju Nilsiän ja Iisalmen reiteillä. Myös Jänisjoki saattaa tulvia voimakkaasti.

Järvijäät ovat haurastuneet erittäin nopeasti viime viikkojen aikana maan etelä- ja keskiosissa. Jäiden kokonaispaksuus oli kevättalvella likimain tavanomainen, mutta jään paksuudesta oli suuri osa kohvaa, joka rappeutuu lämpimällä ja aurinkoisella säällä nopeasti.

Rannat ovat maan etelä- ja keskiosissa sulat tai sulamassa ja virtapaikkojen sulat laajenevat nopeasti. Jäät lähtenevät maan etelä- ja keskiosien järvistä tavallista aikaisemmin. Jokijäiden lähtö on etenemässä pohjoista kohti viikon pari tavallista aikaisemmin.

IKK
21.4.2000


Kotimaa -sivulle