Muut lehdet

Etelä-Saimaa kirjoittaa korkeakoululamasta

Suomen yliopistojen niukat perusopetuksen määrärahat ovat tulleet viime viikkoina monta kertaa esille.

Yliopistojen rehtorit ovat uhanneet jättää opetusministeriön kanssa solmittavat tulossopimukset allekirjoittamatta, jos rahaa ei järjesty ensi vuodeksi luvattua enemmän.

Kuluneella viikolla yliopistojen henkilöstö kampanjoi yhdessä akateemisen perusrahoituksen lisäämisen puolesta. Rahapula vähentää kursseja ja kasvattaa pienryhmiä. Professorien aikaa riittää yhä vähemmän yksikköjen johtamiseen, opetukseen ja tutkimukseen, sillä ulkopuolisen rahan hankinta vie yhä enemmän aikaa.

Yliopistoväen mielestä tilanteen korjaaminen vaatisi 1,2 miljardia markkaa lisärahaa vuodessa.

Vaikka Lappeenrannan teknillisen korkeakoulun asiat ovat hieman paremmin kuin humanististen yliopistojen, sielläkin niukkuus on arkipäivää. Luentoja ja harjoitustöitä on muutettu kirjatenteiksi. Yhtä tenttikirjaa saattaa jonottaa sata opiskelijaa.

Harjoitustöihin ja diplomitöihin ei saa niin paljon ohjausta kuin pitäisi. Opiskelijat pelkäävät, että tämä kaikki kostautuu myöhemmin työelämässä.

Lappeenrannan teknillisen korkeakoulun rehtori Markku Lukka muistuttaa, että viime vuosien talouskehitys pohjautuu ainakin osin niihin panostuksiin, joita Suomessa on tehty tutkimukseen.

Vastaavanlaisen panoksen lisääminen yliopistojen perusopetukseen on Lukan mielestä välttämätöntä, jotta myös tuleva kehitys voidaan turvata.

Vaikka Suomen talous on kasvanut vuosia, julkisen talouden lama on jatkunut kaikkina näinä kasvun vuosina. Korkeakoulujen rahapulan ratkaisuun tarvitaan enemmän kuin valtion budjetin sisäisiä siirtoja.

Kauhukuvissa näkyy tilanne, että korkeakoulut saavat lisärahaa, mutta raha on pois jostain muusta yhtä tärkeästä, jolloin terveydenhuolto sekä opetuksen eri yksiköt joutuvat kilpailemaan samoista rahoista.

Etelä-Suomen Sanomat ei pidä velkajärjestelylakia riittävänä

Lama alkaa olla vain synkkä muisto vuosikymmenen takaa, mutta kaikki sen uhreista eivät ole vieläkään päässeet eroon piinastaan. Laman kylmät puhurit puhalsivat kumoon kymmenientuhansien suomalaisten haaveet ja syöksivät heidät taloudelliseen kurimukseen.

Pudottiin kahden asunnon loukkuun. Arvioitiin väärin oma maksukyky, kun uskottiin töitä riittävän. Jouduttiin takaajana vastaamaan toisten veloista. Oma yritys meni alta, kun devalvaatio paisutti valuuttavelat kattoon.

Yhteiskunta tuli pulaan joutuneiden tueksi velkajärjestelylain avulla. Ihmisiä piti auttaa niin, että he eivät jäisi loppuiäkseen velkataakkansa vangiksi. Järjestelyn piiriin päässeet - kaikkia ei sinne huolittu holtittomuuden vuoksi - joutuivat maksamaan velastaan murto-osan, monet eivät varattomina mitään.

Elämä tiukan maksuohjelman puitteissa ei ole ollut helppoa. Muutama vuosi sitten tehdyn selvityksen mukaan kolmannes siihen mennessä mukaan päässeistä ei selviytynyt ohjelmasta lainkaan, yli puolet joutui sietämättömän tiukoille ja vain kymmenesosa kykeni hoitamaan asiansa ilman ongelmia.

Velkaantuneiden ahdinkoon on eduskunnassa kiinnitetty huomiota toistuvasti. Pelkän velkajärjestelyn ei katsota riittävän. On puhuttu armahduksesta ja veloista vapauttavan henkilökohtaisen konkurssin mahdollisuudesta.

Jälkimmäinen vaihtoehto nousi esiin taas, kun eduskunta käsitteli pankkitukiselontekoa. Joissakin maissa malli on käytössä. Sen soveltuvuus Suomen oloihin olisi hyvä selvittää juurta jaksaen. Ongelmaton se ei ole. Jos olisi, siihen olisi jo tartuttu.

Velkajärjestelylain käsittely paljasti aikanaan pulmat. Monien mielestä ei ole oikein, jos joku maksaa hammasta purren kaikki velkansa, mutta toiselle niistä suurin osa annetaan anteeksi. Pelättiin myös velanmaksumoraalin laskua. Velkaa otetaan muka suruttomasti, kun tiedetään, että tiukan paikan tullen vastuu niistä siirtyy muille.

Samoin perustein voidaan torjua myös henkilökohtaisen konkurssin mahdollisuus. Parempi on kuitenkin katsoa, minkälaisin järjestelyin väärinkäytökset voidaan torjua ja luotonantajan asema turvata, ja tehdä päätelmiä vasta sitten. Ihmisiä tulisi auttaa, ei pitää pysyvässä piinassa.

Velkaantuneita yritetään tukea myös tekemällä velkaneuvonta lakisääteiseksi. Näin kuntien vapaaehtoisesti harjoittama neuvonta muuttuisi koko maan kattavaksi ja yhdenmukaisin pelisäännöin toimivaksi. Lama on mennyt, mutta tarvetta neuvoille on. Neuvojien avulla voidaan auttaa jo syntyneiden ongelmien hoitoa sekä ehkäistä niitä ennalta opettamalla taloudenpitoa niille, joilta se ei tahdo sujua. Asia on hyvä, mutta kyllä rahankäytön taidot tulisi oikeastaan oppia jo koulussa ja kotona.

Ilkka kirjoittaa kriisinhallinnan voimavaroista

Euroopan unioni päätti joulukuussa Helsingin huippukokouksessa sotilaallisen kriisinhallinnan vahvistamisen ohella merkittävistä askelista siviilikriisinhallinnan kehittämiseksi. Kriisien ennaltaehkäisyä jopa tärkeämmäksi painopisteeksi kokous nimesi kyvyn puuttua akuutteihin kriiseihin.

Linjauksen käytännön toteuttaminen edellyttää voimavarojen lisäämistä esimerkiksi poliisitoimeen ja pelastuspalveluun.

EU pyrkii yhdessä muiden kansainvälisten järjestöjen kanssa estämään ongelmien paisumisen avoimen selkkauksen tai katastrofin asteelle muun muassa kehitysyhteistyöllä ja taloudellisella avulla sekä luomalla edellytyksiä ja valmiuksia markkinatalouden, demokratian ja oikeusvaltion rakenteiden vahvistumiselle.

Kriisien ennaltaehkäisy on monessa mielessä parempi ja kestävämpi tapa parantaa maailmaa kuin ongelmien ratkominen jälkikäteen, mutta tuloksia syntyy hitaasti ja kansainvälisen yhteisön keinot vaikuttaa asioihin etukäteen ovat rajalliset.

Eräs syy tähän on, että kriisien ja katastrofien asteelle kehittyneet konfliktit ovat yleensä valtioiden sisäisiä, joihin on vaikea puuttua riittävän ajoissa. Entisen Jugoslavian alue on tästä surullinen esimerkki.

Ennalta ehkäisevä työ ei ole myöskään niin muodikasta ja suuren yleisön mieleen kuin näyttävä puuttuminen päällä olevaan kriisiin. Puhutaan niin sanotusta "CNN-efektistä". Ajankohtainen, tiedotusvälineiden reaaliajassa seuraama kriisi tai katastrofi avaa kansalaisten kukkarot keräyksille ja luo päättäjiin painetta puuttua tapahtumiin kustannuksista ja jopa keinoista piittaamatta.

Kosovosta on tullut EU:lle paitsi sotilaallisen myös siviilikriisinhallinnan koekenttä. EU on lähinnä Kosovon opettamana valinnut siviilikriisinhallinnan keskeisiksi kehittämiskohteiksi poliisitoiminnot, pelastuspalvelun sekä demokratian.

Kuvaavaa on, että kun tähän saakka YK:n yhdessä operaatioissa on enimmillään tarvittu 2000 poliisia, Kosovossa siviilipoliiseja tarvitaan 5000. Koska millään maalla ei ole erityisiä kansainvälisiin tehtäviin varattuja poliisireservejä, Kosovoon lähetetyt joukot ovat pois kotimaisesta kriisinhallinnasta.

Suomelle on lisäongelmia tuonut se, että poliiseista on muutoinkin pulaa. Suomessa on yksi poliisi 594 asukasta kohden, EU:n keskiarvo on yksi poliisi 281 asukasta kohden.

Suomi on luvannut YK:lle pitää 50 poliisia valmiudessa kriisitehtäviin. Ulkona on tällä hetkellä runsaat 30 poliisia. Poliisijohto on ilmoittanut, että samanaikaisesti siviilikriisinhallintatehtävissä olevien määrää voidaan nostaa sataan, mutta se edellyttää samalla poliisimäärärahojen lisäämistä.

Myöskään etsintä- ja pelastuspalveluvalmius ei ole Suomessa niin korkealla tasolla, että täältä voidaan osallistua nykyistä merkittävästi suuremmilla resursseilla maailman melskeisiin ilman uusia voimavaroja.

Kun Suomen poliittinen johto on korostanut nimenomaan siviilikriisinhallinnan merkitystä, osin vaimentaakseen EU:n sotilaallisen kriisinhallinnan osakseen saamaa epäilyä ja arvostelua, sillä on velvollisuus huolehtia siitä, että kansainväliset uudet tehtävät eivät syö poliisin ja pelastuspalvelun voimavaroja kotimaasta.

Eduskunnalle 1997 antamassaan selvityksessä Lipposen hallitus katsoi, että kansainväliseen siviilikriisinhallintaan osallistuminen ei vaadi lisärahoitusta. Arvio on väärä ja perusteeton. On moraalitonta rehvastella kansainvälisissä kokouksissa suurena ja avokätisenä hyväntekijänä, jos rahat operaatioihin niistetään kotimaan tarpeista.

Kainuun Sanomien mielestä ydinaseet ovat unohtunut uhka

Venäjä duuma hyväksyi seitsemän vuoden vitkuttelun jälkeen Start 2 -sopimuksen, mutta ydinsulkusopimus on yhä levällään.

Ydinaseiden vastustajien rauhanmarssit menivät. Niin meni myös kylmä sota ja kauhun tasapaino, jonka uskotaan estäneen atomiaseiden käytön. Silti ydinase on levinnyt. Monet sitä jopa haluavat.

USA, Venäjä, Ranska, Englanti ja Kiina on ydinsulkusopimuksen voimin määritelty ydinasevalloiksi. Se on pelkää paperille painettua tekstiä. Todellisuus nähtiin kaksi vuotta sitten, kun Intia ja Pakistan tekivät näyttävät ydinkokeensa perä perää ja ovat siitä pitäen jatkaneet toistensa uhkailua.

Lisäksi on joukko maita, joilla joko on ydinase valmiina tai jotka voivat nopeasti rakentaa sellaisen. Israel, Irak, Pohjois-Korea, aikanaan Etelä Afrikka ja monet muut maat ovat olleet epäiltyjen listalla. Viime vuosina on huomio kiintynyt terroristijärjestöihin, joilla on halu hankkia ydinasemateriaalia. Sitä on esimerkiksi Venäjältä ilmeisesti liian helposti saatavissa.

Piakkoin alkavalla ydinsulkusopimuksen tarkistuskonferenssilla on edessään vaikea tehtävä. Intian ja Pakistanin tapaus on jo todistanut, että sulku ei pidä. Kun nämä kaksi maata hyppäsivät aidan yli, seuraajia voi tulla perässä. Maailmassa on kymmenittäin valtioita, jotka voivat halutessaan valmistaa ydinaseita. Se ei ole teknisesti kovin vaikea tehtävä. Hiroshiman pommistakin on kulunut jo yli puoli vuosisataa. Taloudellista voimavaroja ja teknistä taitoa on karttunut siitä pitäen myös kehitysmaihin.

Huolta aiheuttaa myös kahden suurimman ydinvallan käytös. Boris Jeltsin uhosi kautensa loppumetreillä maansa ydinvoimilla. Vladimir Putinin into tukeutua Venäjän sotavoimiin ja rakentaa turvallisuutta ydinaseiden varaan on käynyt selväksi jo ensi lausunnoista. Venäjän hallitus odotti äskettäin presidenttiä säännönmukaiseen kokoukseensa turhaan, sillä Putin viihtyi paremmin sukellusveneessä sotilaiden seurassa.

USA:n uusi ohjuspuolustushanke ja sen - tosin epäonnistunut - kokeilu taas herättivät epäluuloja Venäjällä ja Kiinassa.

Ydinasein käytävän suursodan uhka on kenties poistunut, mutta USA:n ja Venäjän suhteet eivät ydinasepolitiikassakaan ole häiriöttömät. Niiden aikomus luopua ydinaseista ei ole sujunut aiottua vauhtia. Sulkusopimus ei epäluuloista kärsi, mutta se saattaa tosiasiassa romuttua ydinaseiden leviämiseen.

Alueellisissa välienselvittelyissä ydinaseuhka on jo nyt käypä toimintamalli. Aseiden valvonta ei ole likimainkaan täydellistä. Riskit eivät ehkä ole rajattomat, mutta eivät ne myöskään ole poistuneet.

Neuvostoliiton romahtamisen jälkeen koko ongelma on jotenkin vaipunut unhoon. Enemmän on keskitytty esimerkiksi Venäjän vanhentuneiden asejärjestelmien romuttumiseen ja ympäristöuhkiin.

Tosiasia kuitenkin on, että ainakin kahdella maalla on täystuhoon riittävä arsenaali, että ydinaseet leviävät, että terrorismi on voimissaan ja että ydinsulkusopimuksen kohtalo on hyvin epävarma. Viiden ydinvallan aikaan ei ole enää paluuta.

Tällaisten näkymien edessä YK:n pääsihteeri Kofi Annan ehdottaa maailman valtioiden suurkokousta ydinasevaarojen torjumiseksi. Annanin ajatuksena lienee, että jos koko ydinaseeton maailma painostaa tarpeeksi, aseiden leviäminen saadaan estetyksi.

Se voi olla toiveajattelua, mutta aina kannattaa yrittää. Tarpeeksi suuri kokous ja tarmokas buuaus uusille ydinaseen rakentajille kiinnittää ainakin maailman huomion vaaroihin.

Koonnut: TK

Muut lehdet -sivulle