Muut lehdet

Etelä-Suomen Sanomien mukaan ay-kulttuuri muuttuu hitaasti

Kevään tapahtumat ovat herättäneet jälleen keskustelua työmarkkinoiden toiminnasta. Tutkija Pertti Jokivuori arvioi tämän lehden haastattelussa hiljattain, että ay-kulttuuri elää murrosvaihetta.

Osa liitoista näkee sopimustoiminnan vaikutukset koko yhteiskunnassa ja ottaa huomioon kilpailukyvyn. Osa harrastaa yhä voimakkaita otteita.

Havainto pitää paikkansa. Muutos hallitumpaan politiikkaan ei ole kuitenkaan syntynyt vasta nyt. Kehitystä on tapahtunut kaiken aikaa. Sen huomaa parhaiten katsomalla muutaman vuosikymmen taakse.

Värikkäällä 70-luvulla ay-liike mitoitti myös palkkavaatimuksensa värikkäästi. Kun yhtenä vuonna tuottavuuden nousuksi arvioitiin neljä prosenttia, lisättiin päälle pari muuta. Sanottiin, että näin kupataan rahaa pois kapitalisteilta. Seurauksena oli inflaatio, joka söi osan korotuksista.

Verotaulukoiden tarkistamisen arvoa ei aluksi ymmärretty. Muutama vauhdikkaan inflaation vuosi avasi silmät havaitsemaan, että ankara verotus käy myös palkansaajien kukkaron päälle.

Työmarkkinoiden pelisäännöistä ei piitattu. Jopa valtakunnallisia työtaisteluja aloitettiin niistä välittämättä. Työtaisteluja oli jatkuvasti - sekä valtakunnallisia että etenkin paikallisia. "Vauhdituslakot" yleistyivät neuvottelukierrosten, ammattiliittojen vaalien ja jopa valtakunnallisten vaalien alla. Keskeisenä syynä oli demarien ja kommunistien taistelu äänestäjistä.

Turun telakka oli kuuluisa rettelöistään. Yhtenä vuonna siellä maksettiin ensimmäinen koko tili kaikille työntekijöille vasta marraskuun lopulla. Siihen mennessä joka kuussa oli jokin ryhmä istunut lakossa jonkin asian vuoksi.

Menneisyyteen verrattuna työmarkkinaelämä on nykyisin hyvin rauhallista. Ay-johtajat tuntevat talouden lainalaisuudet. Ymmärretään, että tuottavuuden kasvua tarvitaan, inflaatio on torjuttava, kilpailukyky säilytettävä. Muuten ei kunnian kukko laula kiristyvän kansainvälisen kilpailun ja Emun luomissa puitteissa.

Tämä vuoden sopimuskierros on kokonaisuudessaan oiva näyttö maltista. Varsin asiallinen palkkalinja hyväksyttiin miltei koko työmarkkinakentällä. Vain muutamat liitot kahmivat lakkoasetta heilutellen enemmän kuin muut.

Sooloilijoita riittää jatkossakin. Markkinatalouden ja vapaan lakko-oikeuden vallitessa on täysin mahdotonta välttyä kokonaan yhteenotoilta. Yhteistyöhenkeä ja pelisääntöjä on vain kehitettävä niin, että lakkojen määrä ja niiden tuomat harmit yhä vähenevät.

Ikuisuusasiaan, pienten avainryhmien asemaan, on jatkuvasti haettava ratkaisua. Tutkija Jokivuoren ajatus riippumattomasta sovittelulautakunnasta on vanha, mutta kyllä senkin hyväksyttävyyttä on ajoittain testattava.

Maatalouden tukipäätöksen viivästyminen kiukuttaa Hämeen Sanomia

Viljelijät valmistautuvat kevään toukotöihin, näillä näkymin ensimmäiset muokkaukset tehdään vapun tienoilla.

Vaikka kylvösuunnitelmat ovatkin jo jäsentyneet työsuunnitelmiksi, kaikki ei tänä keväänä ole kohdallaan. Alkavan satokauden tukipäätökset puuttuvat.

Asiaan puuttui myös tuottajajärjestö MTK, joka kirjelmöi yksityiskohtaisten ohjeiden ja määräysten puuttumisesta valtioneuvostolle ja oikeuskanslerille. Järjestö tulkitsee jäsentensä oikeusturvan kärsineen, koska tukijärjestelmien ehdot ovat täsmentymättä.

Huoli on oikeutettu, mutta osoite väärä, sillä valmistelu on edelleen kesken EU-maiden maatalousvirkamiesten Star-komiteassa ja myös EU-komission sinetti tulevasta tukiratkaisusta puuttuu.

Suomi jätti ehdotuksensa komissiolle hyvissä ajoin viime syksynä ja se kattoi maatalouden ympäristötuen ja luonnonhaittakorvaukset.

Suomen viranomaiset eivät ole syypäitä EU:n hitaisiin aikatauluihin, mutta joutuvat ilmeisesti vastaamaan MTK:n esittämiin kysymyksiin.

Kun viisi vuotta sitten Suomen elintarviketalous liittyi osaksi EU:n maatalouspolitiikkaa, toivottiin, että kansallista maatalouspolitiikkaa leimannut lyhytjänteisyys ja tempoilevuus loppuisi.

Näin ei ole kuitenkaan käynyt, sillä ohjeet ja määräykset, samoin tulotaso ovat jatkuvassa liikkeessä.

EU- ja kansallisilla tuilla on keskeinen merkitys maanviljelijöiden tuloihin. Maatalouden kokonaistuotto oli viime vuonna 20,8 miljardia markkaa, mistä erilaisten tukien osuus 8,6 miljardia eli 41 prosenttia.

Olisi vähintään kohtuullista, että keväällä, kylvötöiden käynnistyessä, tuottajilla olisi tiedossaan, kuinka paljon ja millä tavalla vuoden tulot kehittyvät Näillä näkymin lopullinen tieto Brysselistä pellonpientareille ennättää vasta kesäkuun lopulla.

Vaikka EU-järjestelmät ovat kovin joustamattomia, tässä tilanteessa suomalaisviranomaisten pitäisi sallia muutokset tukihakemuksiin, jotka on jätettävä toukokuun loppupuolella.

Kun tuottajat rämpivät alati tihenevässä EU-byrokratiassa, motivaatio varsinaiseen työntekoon, elintarvikkeiden tuotantoon saattaa horjua.

Tukien suuri osuus tulonmuodostajana johtaa helposti näennäisviljelyn lisääntymiseen. Oman työn arvostus ja ammattitaidon merkitys hämärtyy.

Miksi hoitaa omaa sarkaansa huolellisesti, kun reunaehtojen rakentajatkaan eivät hoida omia tehtäviään riittävän tarmokkaasti?

Tukipäätösten vitkuttelu ei ole vain tekninen ongelma, vaikka sitä siksi yritetään todistella.

Ilkan mukaan ulkopolitiikan vastuusuhteet ovat jääneet epäselviksi

Oikeuskanslerin tutkimuksiin johtanut pääministeri Paavo Lipposen (sd) presidentti Martti Ahtisaaren selän takana tekemä Itävalta-päätös on malliesimerkki siitä, millaisiin sekasotkuihin on syytä varautua jatkossakin erityisesti ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa sivuavissa ratkaisuissa. Uusi valtiosääntö jätti ulkopolitiikan johtosuhteet epäselviksi.

Pääministerin ennen pääsiäistä oikeuskansleri Paavo Nikulalle esittämät kootut selitykset tammikuun lopulla päätetystä Itävalta-boikotista eivät tuoneet selvyyttä, mitä todella tapahtui ja miksi pääministeri täysin sivuutti presidentin asiassa. Tuolloin voimassa olleen vanhan perustuslain mukaan Suomen suhteista ulkovaltoihin määräsi yksiselitteisesti tasavallan presidentti.

Lipponen on yrittänyt kiemurrella irti kiusallisesta tapahtumaketjusta selittämällä, että kysymys oli hänen toimivaltaansa kuuluvasta EU-asiasta. Toisaalta hän selittää, että kysymys ei oikeastaan ollut EU-asiastakaan, joten boikottipäätöstä ei tarvinnut valmistella normaalissa järjestyksessä.

Tosin Lipponenkin myöntää, että boikotin luonne on vaikeasti määriteltävissä. Kysymys on hänen mukaansa lähinnä poliittisesta mielenilmauksesta, joka sellaisenaan ei ole kansainvälisesti sitova.

Presidentti Ahtisaaren roolin Lipponen sivuuttaa toteamalla, että kun asia lopulta tavoitti presidentin, Ahtisaari ei edellyttänyt kannanotosta poikkeamista. Presidentin kerrotaan suuttuneen sivuuttamisestaan, joten on tapahtumain kulun selvittämisen kannalta tärkeää, että oikeuskansleri kuulee myös Ahtisaaren näkemyksen asiasta.

On edelleen jäänyt hämäräksi, miksi pääministeri ei konsultoinut presidenttiä Itävaltaan mahdollisesti suunnattavista painostustoimista, vaikka asia oli epävirallisesti esillä EU:n piirissä jo Suomen puheenjohtajakaudella vuoden 1999 lopulla.

Omituista on myös, miksi Lipponen ei raportoinut presidentille Portugalin pääministerin ensimmäisestä virallisluontoisesta yhteydenotosta sunnuntaina 30. tammikuuta. Ahtisaari olisi tuolloin kaiken järjen mukaan pitänyt olla helposti tavoitettavissa. Viime vaiheen sivuuttamista Lipponen on selittänyt sillä, että Ahtisaari oli Davosissa 31. tammikuuta.

Lipponen on kiukutellut arvostelijoilleen, että näiden ei pidä jauhaa Itävalta-boikotin syntyhistoriaa, vaan keksiä keinoja, miten boikotista päästäisiin kunnialla eroon. Tällainen öykkiminen on kohtuutonta muilta salassa tehdystä päätöksestä. Päinvastoin pääministerin kuuluu kertoa, miksi jo boikotista päätettäessä ei katsottu aiheelliseksi sopia menettelytavoista, kuinka boikotti puretaan.

Lipponen on ajautunut Itävalta-boikotista hakaukseen myös uuden presidentin Tarja Halosen kanssa. Halosen mukaan Itävalta-boikotin kaltaiset tapaukset kuuluvat ensi sijassa presidentin toimivaltaan. Kahdenväliset ulkopoliittiset suhteet ovat hänen mukaansa presidenttipainotteiset. Lausuntoa on lupa tulkita niin, ettei presidentti pidä boikottia ensisijaisesti EU-asiana, kuten pääministeri väittää sen olevan.

Onkin mielenkiintoista kuulla oikeuskanslerin tulkinta asiasta ja se, mihin jatkotoimiin se mahdollisesti johtaa. Ratkaisulla on merkitystä muun muassa siihen, mikä on menettely kun boikotti aikanaan puretaan.

On syytä olettaa, että sekoilu ulkopolitiikan johtosuhteissa jatkuu. Presidentti Halonen on viestittänyt, että hän haluaa pitää nyörit käsissään. Tästä saatiin selkeä näyttö, kun Halonen muitta mutkitta ilmoitti osallistuvansa virkakautensa ensimmäiseen EU-huippukokoukseen Lissabonissa. Osallistumisellaan kokouksiin presidentti varmistaa pääsynsä EU:n todellisen vallankäytön ytimeen, huippukokousten illallisille.

Suomen valtiosäännön kannalta suurin katvealue on EU:n ulko- ja turvallisuuspolitiikka, jonka tärkeimmät linjaukset tehdään juuri huippukokousten illallisilla, joissa, kuten on todettu, valtionpäämiesten päätösten todistajina ovat vain tarjoilijat. Parlamentaarinen kate on olematon noissa tilaisuuksissa, joissa voidaan sopia esimerkiksi EU:n puolustusulottuvuuden uusista askelista.

Itävalta-boikotti saattaakin olla vasta alkusoittoa sille, mitä on tulossa. EU ei todellakaan ole mikään demokratia-projekti eikä kansanvallan malliyhteisö. Suomessa saadaan varautua siihen, että valtiosäännön rajat venyvät ja paukkuvat jatkossakin.

Keskisuomalaisen mukaan TES-menettelyssä on kehittämisen varaa

Kevään palkkariitojen ja lakkoilun liepeillä on käyty keskustelua myös suomalaisesta tes-neuvottelukulttuurista. Kantavimman puheenvuoron tällä alueella käytti pääministeri Paavo Lipponen.

Lehtikolumnissaan hän antoi huutia paperialan työriidan osapuolille, jotka tuolloin vasta valmistautuivat neuvottelujensa hikiseen ja lakkoon päättyneeseen loppuvääntöön. "Paperiteollisuus on kivikautisine neuvottelukulttuureineen luku sinänsä", Lipponen lataa.

Pääministerin närkästyksen juuret juontavat todennäköisesti siitä, että paperiala oli suurena vaikuttajana tupon kaatumisessa viime syksyllä. Keskitetty tulopoliittinen ratkaisu ja työmarkkinajärjestöjen sekä hallituksen sopuisa kolmikantahan ovat olleet Lipposelle kunniakysymyksen luokkaan nousevia asioita. Paperiliiton viime vuosien toimet eivät ole sopineet tähän raamiin, ja tunnetustihan pääministeri ei hevin anna anteeksi niille, jotka ovat häntä vastaan rikkoneet.

Paperiteollisuuden kivikautinen neuvottelukulttuuri pusersi kuitenkin lopulta ratkaisun, joka kelpasi sekä työnantajille että työntekijöille, ja mahtaa se kelvata pääministerillekin, vaikka jonkinverran ylittikin niinsanotun yleisen linjan tason. Kysyä tosin voi, miksi tällaisen sopimuksen synnyttämiseen käytettiin raskainta mahdollista työkalua, tehtaiden pyörät pysäyttänyttä lakkoa.

Tämän kevään kaksi työtaistelua todistavat silti jotakin Lipposen esille vetämästä kehnosta neuvottelukulttuurista. Valtakunnansovittelijan työruuhka kertoo siitä, että palkkaneuvottelijoiden osapuolet hyvin mieluusti sälyttävät vastuutaan ulkopuoliselle välittäjälle, eivätkä itse uskaltaudu tinkimään tavoitteistaan. Lopultahan tes-riitojen avainkysymykseksi tulee se, kuinka sopijaosapuolet suhtautuvat Saloniuksen välitysesitykseen, ja varsinaiset neuvottelijat jäävät ikäänkuin taustahahmoiksi.

Valtakunnansovittelijan "turhaa" käyttöä tilanteissa, joissa ratkaisut voitaisiin rakentaa ominkin avuin, todistaa tämän kevään lakkojen lyhytaikaisuus. Yhtä hyvin autoalalla kuin paperiteollisuudessakin sopimukset saatiin aikaan lyhyen ja kiivastahtisen neuvotteluvaiheen jälkeen, eivätkä lakkoon johtaneet ongelmat lopulta olleetkaan ylikäymättömän suuria. Valtakunnansovittelijan kompromissit hyväksyttiin kivuttomasti kummallakin alalla sekä työnantajien että palkansaajienkin puolella.

Valtakunnansovittelijalle meno on tietysti komeampaa ja dramaattisempaa kuin hikisissä neuvotteluissa puurtaminen. Tällä tavalla kentälle viestitetään vaikutelmaa kärjistyneestä tilanteesta ja omien neuvottelijoiden sankarillisesta periksiantamattomuudesta. Loppuratkaisut kuitenkin osoittavat, että uutisdramatiikan takaa saattaa löytyä toisenkinlainen totuus.

Koonnut: TK

Muut lehdet -sivulle