Verkkouutiset

Sisältö
Index
Pikauutiset
Pääkirjoitus
Politiikka
Talous
Ulkomaat
Kotimaa
Kolumnit
Ajassa
Ajanviete
Päivän sää
TV-ohjelmat
Arkisto
-------------

Viikon äänestys







Helsinkiin kaavaillaan isoa yliopistomuseota



Helsingin yliopisto suunnittelee museokokoelmiensa keräämistä yhteen isoksi tieteen historian museoksi aivan Senaatintorin kulmaan.


Museoksi aiottu, 1869 valmistunut arvorakennus Snellmaninkatu 3:ssa tyhjenee ensi vuonna, kun geologian ja paleontologian laitokset muuttuvat uusiin tiloihin Kumpulaan.

Talo on peruskorjauksen tarpeessa, joten museokäyttöön se voitaisiin saada ehkä 2003 tai 2004, kertoo yliopiston museon intendentti Kati Heinämies.

Arviolta 35 miljoonan markan korjaushankkeesta neuvotellaan paraikaa Valtion kiinteistölaitoksen kanssa. Samaan aikaan kerätään perustamispääomaa museosäätiötä varten. Rahoitusta on jo luvassa muun muassa lääketieteen alan säätiöiltä, ja myös Helsingin kaupungin toivotaan osallistuvan hankkeeseen.

Helsingin kaupunginhallitus kuitenkin päätti maanantaina, että kaupunki ei osallistu museon vuotuisiin käyttö- eikä investointikustannuksiin. Sen sijaan Helsinki osallistuu museon säätiön perustamiseen 50 000 markan pääomaosuudella.

Museo esittelisi yleisölle eri alojen tutkimuksen menneisyyttä. Näyttelyyn koottaisiin nykyisen, yliopiston hallintorakennuksen kellarissa sijaitsevan yliopistomuseon esineet sekä Lääketieteen historian museon, Hammaslääketieteen museon, Eläinlääketieteen historian museon ja Käsityötieteen kokoelmat. Muualtakin akateemisesta kätköistä löytyy vielä museoitavaa.


Vanhin käytössä oleva museo

Geologien ja paleontologien rakennus eli ns. Arppeanum on itse asiassa Suomen vanhin pysyvästi museona toiminut rakennus, sillä yliopiston kivimuseo on sijainnut siellä alusta asti. Talo piirrettiin kemian laboratorioksi ja museorakennukseksi. Sen suunnitteli arkkitehti C. A. Edelfelt eli taiteilija Albert Edelfeltin isä.

Intendentti Heinämiehen mukaan talo on venetsialaisine ja saksalaisine piirteineen erittäin omaperäinen. Sisääntulijan yllättää ensimmäiseksi erikoinen valurautaportaikko.

Eri ministeriöt ovat havitelleet keskeisellä paikalla sijaitsevaa rakennusta käyttöönsä jo 1970-luvulta alkaen. Suurine saleineen talo sopii kuitenkin huonosti virastoksi, ja Heinämiehen mukaan myös Valtion kiinteistölaitoksessa ollaan kiinnostuneita sen kunnostamisesta museoksi.

Museoväen silmin on onnekasta, ettei rakennukseen ole aiemmin kajottu, vaan se on säilynyt liki alkuperäisessä asussaan.

Ongelmana on kuitenkin hinta: peruskorjaus saattaa nostaa talosta perittävän vuokran yliopiston kannalta liian korkeaksi.

Ohikulkija voi vapaasti vilkaista Arppeanumin aulaan, mutta kesäkuussa tiloja voi ihailla myös musiikin säestyksellä. Rakennus on mukana Helsingin kulttuurivuoden 15. yö -sarjassa, jonka konsertit pidetään joka kuun 15. päivä arkkitehtonisesti kiinnostavissa tiloissa.

STT-IA
21.4.2000


Kotimaa -sivulle