Päätoimittaja Ilkka Ahtokivi

21.4.2000

Yhden miehen puolue

Entisinä aikoina keskusta saattoi kehuskella olevansa Suomen suurin poliittinen kansanliike. Tapana oli, että puoluekokouksiin saapui tuhatmäärin väkeä haukkumaan herrat ja tekemään sen jälkeen niin kuin kokouksissa oli (etukäteen) päätetty. Ennen keskustan pinnan alla kuohui.

Tänään keskustan kenttä seuraa puheenjohtaja Esko Ahoa kuin pässi narussa. Kun Aho ilmoitti Harvardin sapattivuodestaan, sai hän aluksi suorastaan haltioituneen vastaanoton. Myöhemminkin pääasiassa vain keskustanuorten taholta on kuulunut vaisua vikinää.

Esko Aho on johtanut puoluetta kymmenen vuotta. Kymmenessä vuodessa Aho on saavuttanut kiistattoman aseman puolueen johtajana. Jopa niin kiistattoman, ettei ulkopuolinen tarkkailija havaitse muita keskustajohtajia olevankaan.

Keskustan varapuheenjohtajista ei kuulu mitään - lukuunottamatta Sirkka-Liisa Anttilan poikkeuksellisen laajaa referaattituotantoa. Ei edes silloin, kun Aho on vuoden yhtäjaksoisesti pois puoluejohdosta. Ensin presidenttiehdokkaana ja sitten valmistelemassa sapattivuottaan Harvardissa.

Kaikesta näkee, että Esko Aho on väsynyt ja turhautunut politiikkaan. Aho viihtyi vallan erinomaisesti pääministerinä, mutta oppositiojohtajan roolia hän ei ole koskaan kokenut omakseen.

Kun presidentin tehtävä meni vielä sivu suun, ei Aho millään tuntuisi jaksavan innostua kolmen vuoden oppositiojohtajuudesta ennen seuraavaa mahdollisuutta päästä pääministeriksi.

Niinpä Aho ei johda oppositiopuoluettaan, vaan jättää sen toisten johdettavaksi. Varajohtajilla tai sellaiseksi luetuilla ei kuitenkaan ole oikeaa puheenjohtajan asemaa, eikä heitä julkisessa sanassa tai yleisessä mielipiteessä oikeina johtajina pidetä.

Sen ovat saaneet havaita esimerkiksi Mauri Pekkarinen, Seppo Kääriäinen ja Maria Kaisa Aula.

Jos Aho lähtee Harvardiin vuodeksi, jää suurin oppositiopuolue väistämättä täksi ajaksi tuuliajolle. Vuodessa ehtii hukkautua kaikki se "Aho-lisä", jonka keskusta kuvitteli presidentinvaaleissa saaneensa.

Aho pitää itseään jopa niin korvaamattomana puoluejohtajana, että hän puoluevaltuuskunnan kokouksessa ilmoitti asettuvansa puheenjohtajaehdokkaaksi pelkästään keskustan edun vuoksi ja korosti, että hänelle itselleen siviiliin siirtyminen olisi helpompi ratkaisu.

Vallanhimossaan Aho tähyää seuraavien eduskuntavaalien jälkeen pääministeriksi. Mitään muuta tavoiteltavaa ei juuri nyt ole näköpiirissä. Tätä tavoitetta varten suurimman oppositiopuolueen puheenjohtajuus on ainoa ponnistuslauta, mikä hänellä on.

Siksi hän ei malta puheenjohtajuudesta luopua, vaikka politiikan tekeminen ei juuri kiinnostakaan.

TIMO KERVINEN

Tshetshenian sota on aika lopettaa

Venäjän presidentti Vladimir Putin on maansa suvereeni valtionpäämies, jolla on mahdollisuus nostaa Venäjä alennustilasta, johon se viimeisen 10-15 vuoden aikana on vajonnut.

Putinin haasteet ovat monet. Maan talous olisi saatava jaloilleen ja kaikkialla rehottava rikollisuus ja korruptio saatava kuriin. Ellei tätä tapahdu, Putinin on turha houkutella maahan mittavia ulkomaisia investointeja, kuten hän nyt Englannin vierailullaan teki.

Putinilla ei ole maassaan varteenotettavaa poliittista oppositiota. Kuitenkin hänellä on jatkuvana riippanaan jo kuukausia jatkunut Tshetshenian sota, joka ei Venäjän asevoimien teknisestä ja miesmääräisestä ylivoimasta huolimatta osoita loppumisen merkkejä.

Venäjälle sodassa on kysymys ulkoisen muslimivaaran torjumisesta ja sisäisen separatismin saattamisesta aisoihin. Putin on vaalikampanjastaan lähtien toistamistaan toistanut, että Venäjä vastustaa kaikkia separatistisia pyrkimyksiä.

Putinin tavoitteena onkin pikemminkin vanhan Neuvostoliiton yhtenäistämispyrkimysten tukeminen, kuin sen salliminen, että jäljellä oleva Neuvostoliiton runko - siis Venäjä - voisi hajota vieläkin pienempiin kaanikuntiin.

Yhtenäisyyspyrkimyksiin tähtää muodolliseksi jäänyt valtioliitto Valko-Venäjän kanssa, separatismin patoamiseen taas viittaa ennen muuta Tshetshenian sota.

Lännen pakotteet Tshetshenian sodan ihmisoikeusloukkausten vuoksi ovat jääneet suurista puheista huolimatta varsin vaatimattomiksi. Vakavain takaisku Venäjälle on äänioikeuden vieminen Euroopan neuvostossa.

Lehtitietojen mukaan Venäjä on nyttemmin käynyt neuvotteluja myös Tshetshenian vaaleilla valitun presidentti Aslan Mashadovin edustajien kanssa. Neuvottelujen ennakkoehtona on "ollut Venäjän perustuslain kunnioittaminen". Tämä viittaa juuri separatismista irtisanoutumiseen.

Mikäli Putin todella haluaa entistä kiinteämpään yhteistyöhön länsimainen kanssa, hänen olisi ponnisteltava tosissaan ratkaisun löytämiseksi Tshetshenian sotaan. Putinin oma asema on niin vahva, että se ei voi olla rauhanpyrkimysten esteenä.

TIMO KERVINEN