Verkkouutiset

Sisältö
Index
Pikauutiset
Pääkirjoitus
Politiikka
Talous
Ulkomaat
Kotimaa
Kolumnit
Ajassa
Ajanviete
Päivän sää
TV-ohjelmat
Arkisto
-------------

Viikon äänestys







Talous kumoaa politiikan - politiikka ja demokratian rajat Perussa



Valtiotieteen lisensiaatti Teivo Teivainen toteaa tuoreessa väitöskirjassaan, että poliittisesti merkittäviä päätöksiä tehdään yhä enemmän taloudellisissa instituutioissa.


Teivainen analysoi tämänkaltaisen ekonomismin merkitystä demokratialle sekä yleisen yhteiskuntateorian että yksittäisten historiallisten prosessien kannalta. Tutkimus perustuu laajaan, etupäässä Latinalaisessa Amerikassa kerättyyn empiiriseen aineistoon.

Tarkimmin kirja pureutuu Perun tilanteeseen, mutta se tuo esille myös yleisempiä muutoksia vuosituhannen vaihteen maailmanjärjestelmässä.

Kun keskeinen päätöksentekovalta siirtyy yhä enemmän keskuspankkien ja kansainvälisten rahoituslaitosten kaltaisille talousinstituutioille, demokraattisesti valittujen elinten valta saattaa heikentyä. Johtopäätöksissä kirja esittääkin demokratian olevan monarkisoitumassa.

Kansanedustuslaitoksille on käymässä osittain samoin kuin aikoinaan monarkeille. Niiden valta on muuttumassa aiempaa seremoniallisemmaksi, kun tärkeimmät päätökset tehdään toisaalla.


Demokratian rajat ovat kahdenlaiset

Ekonomismin politiikassa talouden laajeneminen sulkee merkittäviä alueita demokraattisen hallinnan ulottumattomiin.

Toinen keskeinen rajalinja syntyy siitä, kun määritellään, mitkä ovat kunkin poliittisen yhteisön sisäisiä ja mitkä puolestaan sen ulkoisia asioita. Tämä määrittely on väittelijän mukaan kamppailua globalisaation sisällöstä.

Analysoimalla sitä, kuinka Perun hallitus on eri aikoina tuottanut erilaisia määritelmiä siitä, ovatko esimerkiksi ulkomaanvelka tai ihmisoikeudet maan sisäisiä vai ulkoisia asioita, kirja tuo esiin globalisaation moniulotteisuuden.

Poikkikansallisten sijoittajien oikeudet ovat usein ristiriidassa poikkikansallisesti toimivien ihmisoikeuselinten kanssa. Molemmat osallistuvat aktiivisesti globalisaation tuottamiseen.

Teoreettiselta lähestymistavaltaan kirja yhdistää uusia kansainvälisen poliittisen talouden teorioita, demokratiateorioita ja jälkistrukturalistisia vaikutteita. Se pyrkii osaltaan viemään eteenpäin kansainvälistä keskustelua vallankäytöstä kapitalistisessa maailmassa.

Kirja nostaa esiin myös kysymyksiä siitä, missä määrin demokraattisia uudistuksia tavoittelevien liikkeiden on syytä suhtautua globalisaatioon mahdollisuutena eikä vain uhkana.

Teivaisen väitöskirja Enter Economy, Exit Politics: Transnational Politics of Economism and Limits to Democracy in Peru tarkastettiin torstaina Helsingin Yliopiston valtiotieteellisessä tiedekunnassa.

Vastaväittäjänä on professori Stephen Gill Yorkin yliopistosta Kanadasta ja kustoksena professori Burkhard Aufferman.

IA
21.4.2000


Ulkomaat -sivulle