Sureva nuori joutuu elämään kahta elämää
Uusimmat surututkimukset ovat paljastaneet surun paljon moniulotteisemmaksi kuin mitä aiemmin on ajateltu.
Vanhempien ja sisarusten
surua tutkinut amerikkalainen surututkija Nancy
Hogan kirjoittaa juuri ilmestyneessä
Mielenterveys -lehdessä, kuinka hän on
huomannut miten sisarensa tai veljensä
menettäneet nuoret joutuvat elämään kahta
elämää.
He elävät normaalia murrosikäisen elämää ja
elämää, jonka täyttää menetyksen aiheuttama
suru. Sureva nuori haluaa kuulua ikäistensä
joukkoon ja nauttia elämästä. Samalla hän
kuitenkin tuntee syyllisyyttä, koska kuollut sisarus
ei saa kokea samaa nuoruuden iloa ja riemua kuin
hän.
Nuori myös yrittää usein peittää oman surunsa ja
näyttelee perheessä iloista ja hyvin selviytyvää.
Vanhemmat voivat päätellä nuoren
käyttäytymisestä, ettei tämä sure tarpeeksi tai on
jo unohtanut kuolleen sisaruksensa, vaikka nuori
itse asiassa vain haluaa olla aiheuttamatta
vanhemmilleen lisää surua.
Jollei perheessä
tunnisteta surun erilaisia ilmenemismuotoja,
seurauksena voi olla vakaviakin ristiriitoja.
Osasyynä nuoren surun peittämiseen voi olla
myös se, että olemme tottuneet ottamaan
huomioon vain pääsurijat.
Jos toinen
vanhemmista kuolee, pääsurijana on pidetty
jäljelle jäänyttä vanhempaa. Tai jos perheen lapsi
kuolee, pääsurijat ovat vanhemmat. Näin nuoren
surulle ei jää tilaa, eikä sitä osata käsitellä. Hän
jää surun sivurooliin.
Lapsensa menettäneiden vanhempien surussa on
voimakasta eristyneisyyden tunne. Sitä pahentaa
se, että vanhemmat usein tuntevat etääntyvänsä
myös toisistaan, eivätkä enää oikein tunne
itseäänkään.
Surevalla pariskunnalla on usein
ongelmia myös rakkauselämässä. Toinen
puolisoista saattaa kaivata seksiä hetken
helpotuksensa surusta, toinen taas voi pitää koko
ajatusta vastenmielisenä ja torjuu kumppaninsa
lähestymisyritykset.
Jos surevia vanhempia ei
varoiteta tästä, he voivat tulkita hellyyden
välttelyn torjunnaksi, eivätkä tavanomaiseksi
osaksi surua.
Kuoleman ammatillistaminen sairaaloissa ja
yleisesti hyväksytty rationaalinen surun malli on
vahingoittanut monia surevia. Ei tarvitse kulkea
kauaskaan taaksepäin kohdatakseen tämän.
- Esimerkiksi raskauden myöhäisvaiheessa
keskenmenon saaneet perheet eivät voineet
jättää jäähyväisiä tai saaneet edes tietää, mihin
heidän lapsensa haudattiin, kertoo psykologi Soili
Poijula Oulun Traumaterapiakeskuksesta
Mielenterveys -lehden haastattelussa.
Vanhat surukäsitykset ja myytit ovat pitäneet
pintansa, koska vaikutusvaltaisten tutkijoiden ja
kliinikkojen tutkimukset ovat tukeneet niitä.
Useimmiten niissä on kuitenkin tutkittu
patologista surua ja suurin osa surututkimuksesta
on käsitellyt surevia leskiä. Nämä tulokset eivät
ole yleistettävissä koko väestöön, mutta juurin
niin on tehty.
STT-IA
21.4.2000
Ajassa -sivulle
|