Verkkouutiset

Sisältö
Index
Pikauutiset
Pääkirjoitus
Politiikka
Talous
Ulkomaat
Kotimaa
Kolumnit
Ajassa
Ajanviete
Päivän sää
TV-ohjelmat
Arkisto
-------------

Viikon äänestys







Tele2 lupaa hintakilpailua ulkomaanpuheluihin



Ruotsalainen Tele2 tulee uutena yrittäjänä mukaan Suomen puhelumarkkinoille. Yhtiö alkaa vielä huhtikuun aikana tarjota kuluttajille etukäteen maksetun puhelukortin avulla soitettavia halpoja ulkomaanpuheluja.


Myöhemmin tämän vuoden aikana yhtiö aikoo tulla mukaan kilpailuun myös kaukopuhelu- ja Internet-markkinoista. Tavoitteena on 2-3 vuoden aikana 10 prosentin markkinaosuus sekä ulkomaan- että kaukopuheluliikenteestä, Tele2Finlandin toimitusjohtaja Antti Antonov sanoo.

Tele2 lupaa puheluiden hinnoitteluun rajua hintakilpailua; Antonovin mukaan kilpailijoiden ulkomaanpuheluiden hinnat ovat 28-45 prosenttia Tele2:n hintoja kalliimpia.

- Uskomme, että muut teleoperaattorit joutuvat tarkistamaan omia hintojaan, Antonov sanoi. Näin on hänen mukaansa tapahtunut niin Ruotsissa, Norjassa kuin Tanskassa Tele2:n tultua markkinoille.

Kuluttajia uskotaan houkuttelevan myös sen, että Tele2:n puhelut maksetaan etukäteen jo 50 markan hintaista puhelukorttia ostettaessa, mikä pitää puhelinlaskut kontrollissa. Korttiin on painettu pin-koodinumero, jonka näppäilemällä mistä tahansa kiinteästä tai matkapuhelimesta pääsee Tele2:n linjoille.

Toistaiseksi puhelukortteja voi tilata vain Tele2:n Helsingin Lassilassa sijaitsevasta palvelukonttorista, mutta eri yhtiöiden kanssa käydään neuvotteluja myös muista jakelukanavista, Antonov sanoi. Puhelukortin markkinointi alkaa pääkaupunkiseudulla vielä tämän viikon aikana.


UMTS-verkon omistaja

Ruotsissa vuodesta 1993 toiminut Tele2 on Pohjoismaiden johtaviin telealan yrityksiin kuuluvan NetComin tytäryhtiö.

Emoyhtiö NetCom omistaa viidenneksen Suomen 3G:stä, jolla on toimilupa kolmannen sukupolven UMTS-matkapuhelinverkon rakentamiseen Suomessa. Muita 3G:n omistajia ovat alueelliset Finnet-yhtiöt.

NetComin toimitusjohtajan Lars-Johan Jarnheimerin mukaan 3G saa ensimmäisen testiverkon pystyyn ensi vuoden aikana, mutta varsinainen toiminta alkaa vasta, kun uusia UMTS-kännyköitä on markkinoilla tarpeeksi. Verkon rakentamisesta on sopimuksia sekä Nokian että Ericssonin kanssa.

NetComin GSM-tuotemerkkejä Ruotsissa ovat Comviq ja Tele2Mobil. NetCom omistaa myös Virossa matkapuhelinyhtiö Ritabellin. Tele2 -tytäryhtiöt toimivat Ruotsin lisäksi Tanskan ja Norjan tele-, data- ja Internet-liikenteessä.

Antonovin mukaan nyt julkistettu avaus Suomen markkinoille on vasta ensimmäinen sillanpääasema.

- Tiedämme kyllä, että muut yhtiöt ovat aiemmin tulleet ryminällä Suomen markkinoille ja sitten vetäytyneet vähin äänin, mutta me olemme tulleet jäädäksemme, Antonov sanoi.

STT-IKK
21.4.2000


Talous -sivulle