Verkkouutiset

Sisältö
Index
Pikauutiset
Pääkirjoitus
Politiikka
Talous
Ulkomaat
Kotimaa
Kolumnit
Ajassa
Ajanviete
Päivän sää
TV-ohjelmat
Arkisto
-------------

Viikon äänestys







Valaiden ja kilpikonnien kauppaa ei vapautettu



Nairobissa pidetty, uhanalaisten lajien kansainvälistä kauppaa käsittelevä CITES-konferenssi torjui torstaina ehdotuksen poistaa valaiden ja merikilpikonnien kauppaa koskeva maailmanlaajuinen kielto.


Kuuba oli pyytänyt lupaa saada myydä harvinaisten merikilpikonnien kilpivarastonsa. Norja puolestaan oli pyytänyt valaiden kaupan kieltoon lievitystä. Norja olisi halunnut sallia sekä kaupankäynnin valaista saatavilla tuotteilla että lahtivalaiden pyynnin koillisella ja pohjoisella Atlantilla.

Jo aikaisemmin Norja ja Japani olivat epäonnistuneet saamaan valaiden kauppakieltoa poistetuksi. Valaanpyynti on ollut kiellettyä vuodesta 1986 lähtien, mutta Japani ja Norja ovat jatkaneet pyyntiä siitä huolimatta.

Norjan ja Japanin mukaan valaskanta maailman merillä ei vaarannu siitä, että kontrolloitu valaskauppa sallitaan. Norjan osalta kyseessä on ollut lahtivalas, Japanin kohdalla myös harmaavalas.

Molemmat ehdotukset vaativat kahden kolmasosan ääntenenemmistön tullakseen hyväksytyksi. Ehdotukset saivat taakseen kuitenkin vain yksinkertaisen ääntenenemmistön.

Konferenssi hylkäsi jo viime viikolla Kuuban ja Norjan hakemukset. Maat kuitenkin asettivat ne uudelleen käsittelyyn tehtyään niihin joitakin muutoksia.

Kokouksessa käsiteltiin noin kuudenkymmenen eläinlajin suojelua, mutta huomio on kohdistunut muutamiin lajeihin. Kokouksessa on keskusteltu myös esimerkiksi afrikkalaisten elefanttien ja tiettyjen hailajien kohtalosta.

Torstaina päättyneeseen Cites-kokoukseen otti osaa edustajia 150 maasta.

STT-IA
21.4.2000


Ulkomaat -sivulle