Verkkouutiset

Sisältö
Index
Pikauutiset
Pääkirjoitus
Politiikka
Talous
Ulkomaat
Kotimaa
Kolumnit
Ajassa
Ajanviete
Päivän sää
TV-ohjelmat
Arkisto
-------------

Viikon äänestys







Tekniikka tukee ruohonjuuritason päätöksentekoa yrityksissä

Yhteinen työpöytä tietokoneella



Tietokoneohjelmilla ja -laitteilla voidaan luoda yhteinen työpöytä, vaikka työntekijät eivät kohtaisikaan toisiaan koskaan kasvokkain. Yhteistyötä tukevat ohjelmistot ovat erityisen toimivia asiantuntijayrityksissä.


- Apuvälineiden käyttöönotto kannattaa pienessäkin yrityksessä, jos tarve yhteisiin pohdintoihin on suuri, mutta tapaamisten järjestäminen on ongelmallista, Jyväskylän yliopistossa lauantaina väittellyt Helena Karsten sanoo.

Karstenin tutkimassa pienessä suomalaisessa atk-alan asiantuntijayrityksessä työntekijät päätyivät vähitellen johtamaan yritystä yhdessä. Esimerkiksi yrityksen hankintoja pystyttiin suunnittelemaan yhteistyötä tukevien tietojärjestelmien avulla.

- Työntekijät alkoivat oppia toimimaan yhdessä ja tekemään päätöksiä tapaamatta toisiaan lainkaan, Karsten selvittää.

Yliassistenttina ja lehtorina Jyväskylän yliopistossa työskentelevän Karstenin tutkima yritys aloitti toimintansa vuonna 1986.

Aluksi konsultit tapasivat viikottain, mutta uuden tekniikan käyttöönoton myötä tapaamiset vähenivät. Vuosina 1993-94 palavereja pidettiin enää kerran kuussa, 1994 lähtien pari kertaa vuodessa.

- Yhteistyö on riippumatonta paikasta ja ajasta, uusia asioita voi opetella tai keskustelua seurata omaan tahtiin, Karsten kuvaa ohjelmiston etuja.


Tekniikka tukee ruohonjuuritason päätöksentekoa

Tietotekniikan avulla pystytään myös ohjeistamaan ja seuraamaan työntekijöiden toimintaa hyvinkin tarkkaan.

Kahteen otteeseen Cambridgen yliopistossa vierailevana tutkijana työskennelleen Karstenin mukaan tällaista keskustelua on käyty lähinnä anglosaksisissa maissa. Suomessa se on vierasta.

- Meillähän on jokainen perinteisesti tehnyt työnsä niinkuin itse on katsonut parhaaksi, Karsten toteaa.

Karstenin mielestä yhteistyötä tukevan tietotekniikan käyttö voikin olla anarkistista ja idealistista. Myös hänen tutkimassaan yrityksessä päätöksenteko ja vaikuttaminen tapahtuu yhdessä ruohonjuuritasolla.

Esimerkiksi erään lyhytaikaiseksi jääneen toimitusjohtajan yritys rakentaa yrityksestä hierarkista yhteisöä kilpistyi siihen, että konsultit kommunikoivat niin paljon keskenään.

KTL Helena Karstenin tietojärjestelmätieteen väitöskirja Weaving Tapestry: Collaborative Information Technology and Organisational Change tarkastettiin viime lauantaina Jyväskylän yliopiston informaatioteknologian tiedekunnassa. Vastaväittäjänä on professori Daniel Robey Yhdysvalloista ja kustoksena professori Kalle Lyytinen.

STT-VT
21.4.2000


Ajassa -sivulle