Muut lehdet torstaina 20.1.2000

Demari arvioi Kokoomuksen puoluehallituksen presidenttilinjaa

Kokoomuksen puoluehallitus yhtyi tiistaina puheenjohtaja, valtiovarainministeri Sauli Niinistön linjaukseen, jonka mukaan Kokoomuksella ei ole puolueena kantaa presidenttiehdokkaaseen vaalin toisella kierroksella.

Niinistö tulkitsi epäilemättä kansalaisten suuren enemmistön tuntoja todetessaan, että puolueiden yritykset määräillä kannattajiaan eivät kuulu nykyaikaan.

Kokoomus säilytti mahdollisimman hyvin yhtenäisyytensä, mutta tuli samalla tehneeksi tyhjiksi Keskustan yritykset määritellä toisella kierroksella niiden kansalaisten äänestämistä, jotka kannattivat puhemies Riitta Uosukaista ensimmäisellä kierroksella.

Tuoreet mielipidemittaukset osoittavatkin, että Kokoomuksen kannattajien äänet jakautuvat nyt kokolailla tasan Tarja Halosen ja Esko Ahon välillä.

Kokoomuksen linjanveto asettaa myös omalaatuiseen valoon Keskustan ja presidenttiehdokas Ahon pyrkimyksen tehdä presidentinvaalista puolueideologinen valinta. Kokoomus on mitä porvarillisin puolue, mutta siellä katsotaan, että presidentinvaalissa ei ole kysymys porvarin tai ei-porvarin valinnasta, vaan se on henkilökysymys.

Mitä enemmän Ahon tukijoukot hehkuttavat äärimmäistettyä ideologisuutaan sekä tunkeutuvat syytellen ihmisten henkilökohtaisiin vakaumuksiin ja isänmaa-arvoihin, sitä pahemmin ne asettavat kyseenalaiseksi niiden kansalaisten, mm. kokoomuslaisten arvostelukyvyn, jotka ovat jo päätyneet ehdokkaanaan Haloseen.

Moniarvoisuus ja suvaitsevaisuus ottavat nyt mittaa ahdasmielisyydestä, samoin kuin inhimillinen herkkyys kivikovasta pelaamisesta.

Esko Ahosta kirjan tehneen Antti Tuurin yritelmä kyseenalaistaa monivuotisen ulkoministerin Tarja Halosen ulkopoliittinen pätevyys tunneseikoilla eilisessä Iltalehdessä oli tähänastisen vaalitaistelun surkeimpia rimanalituksia.

Ilkan mukaan porvareilla olisi nyt "kultainen hetki"

Ensimmäinen presidentinvaalien ensimmäisen kierroksen jälkeen julkistettu mielipidemittaus osoittaa, että lopullisesta vaalista on tulossa äärimmäisen tasainen. Helsingin Sanomien keskiviikkona julkaiseman gallupin mukaan vasemmiston ehdokas Tarja Halonen voittaisi Esko Ahon lukemin 53-47.

Tulos on käytännössä tasan, sillä ero mahtuu Suomen Gallupin haastattelututkimuksen virhemarginaaliin, joka on kolme prosenttiyksikköä suuntaan tai toiseen. Tasaisuuden puolesta puhuu myös haastattelujen tekemisen ajankohta, joka suosi Halosta. Kysely oli tehty maanantaina, jolloin media kohisi sunnuntain tuloksista.

Molempien ehdokkaiden ja heidän taustajoukkojensa on hyvä muistaa, että toisen kierroksen äänistä ei ole vielä annettu yhtään Vaalien loppusuora vaatii kovaa turnauskestävyyttä. Halosen esiintymissä on jo nähtävissä hienoista väsymistä, mikä ei ole ihme, sillä hän aloitti kovan kampanjoinnin suoraan raskaan EU-puheenjohtajuusturneen jatkoksi.

Toisella kierroksella asetelma myös selkeästi ideologisoituu. Kuten kokoomuksen pää-äänenkannattajan Nykypäivän päätoimittaja Jarmo Virmavirta lehdessään kirjoitti, aatteellisesti porvarillisia puolueita kannattaville pitäisi valinnan olla itsestään selvä.

Niin pitäisi. Professori Jan-Magnus Jansson totesi vuoden 1987 hallitusratkaisun jälkeen, että porvareilla oli "kultainen hetki", mutta he menettivät sen SDP:n rajun valtapolitiikan seurauksena. Helmikuussa on porvareilla jälleen edessään "kultainen hetki", joka ei vähään aikaan toistu.

Ilta-Sanomien mukaan henkilövaaleissa ideologiset tausta eivät ole merkitseviä

Ensimmäinen presidentinvaalien ykköskierroksen jälkeen tehty mielipidemittaus (Helsingin Sanomat 19.1.) viittaa siihen, että Tarja Halonen (sd) on säilyttänyt sen etumatkan, jonka hän otti Eskoa Ahosta (kesk) vaaliuurnilla. Halosen ääniosuus oli 5,6 prosenttia Ahon ääniosuutta suurempi, ja HS-gallup kirjaa kilpailijoiden tämänhetkiseksi kannatuseroksi kuusi prosenttiyksikköä.

Vaaliasetelma on ehditty jo nimetä suomalaiseksi klassikoksi. Sitä on verrattu mm. vuoden 1956 presidentinvaaliin, jossa maalaisliiton Urho Kekkonen ja demarien K.-A. Fagerholm ottivat tasavoimaisesti yhteen.

Tämänkertaisten vaalien ensimmäisen kierroksen tulosten analysointi houkuttelee tarkkailijaa vielä kauemmas historiaan. Halosen ja Ahon vahvoja alueita osoittavat Suomen kartat tuovat nimittäin häkellyttävästi mieleen ne vuoden 1918 kartat, joihin on piirretty punaisen ja valkoisen Suomen rajalinja.

Halosen vahvaa aluetta on eteläisin, 82 vuoden takainen punainen Suomi, joka tekee päärataa myötäilevän pullistuman Tampereen seudulle. Ahon vahvimmat alueet ovat kerrallisessa "valkoisessa Suomessa", Porista Tampereen kautta Lappeenrantaan piirrettävän linjan pohjoispuolella.

Tilanne on vuosikymmenten saatossa kääntynyt sillä tavoin päälaelleen, että torpparien ja köyhälistön "punainen Suomi" on nyt Suomen hyvinvoivinta osaa. Samaan aikaan väestökato ja keskimääräistä pahempi työttömyys vaivaavat "valkoista Suomea".

Eikö tällaisessa tilanteessa radikaalimman ehdokkaan "kuuluisi" kerätä "Ahon Suomen" äänet ja konservatiivisemman ehdokkaan imuroida "Halosen Suomen" äänet?

Tällaisten karkeiden paradoksien viljely olisi tarpeetonta, elleivät ne olisi omiaan osoittamaan, että porvarillisen ja sosialistisen vastakohtaisuus on nyky-yhteiskunnassa pitkälle näennäistä.

Suomi voidaan katsoa jakaantuneeksi monessa, mutta ei enää ideologisessa mielessä. Demaripresidenttien 18 vuotta jatkuneella kaudella Suomi on avautunut länteen ja sosialisoinut lähinnä liike- ja säästöpankkien tappioita.

Moni mieltää Halosen sen modernin Suomen ehdokkaaksi, jolle ovat ominaisia kaupungistuminen, kiire, uuden etsintä ja aatteiden laimentuminen. Tässä vertailussa Aho näyttäytyy sen Suomen miehenä, jolle ovat ominaisia pitkät välimatkat, perinteet, yhdenmukaisuuden paine ja elämisen selväpiirteisyys.

Henkilövaalissa ideologiset taustat ovat toissijaisia, sillä valituksi tulee se, jota ihmiset pitävät uskottavampana.

Savon Sanomat tahtoo avoimuutta vaalirahoitukseen

Rahan ja poliittisen vallan kohtaamiset eivät aina suju ilman ongelmia. Suurimmat ongelmat syntyvät poikkeuksetta silloin, kun kohtaamiset pyritään salaamaan.

Kukapa olisi vielä vähän aikaa sitten voinut uskoa, että Helmut Kohl, yksi sodanjälkeisen Euroopan poliittisista jättiläisistä, joutuisi rahaan liittyvien epäselvyyksien vuoksi luopumaan Saksan kristillisdemokraattisen puolueen CDU:n kunniapuheenjohtajuudesta.

Kohl myönsi joulukuussa, että hän oli vuosina 1993-1998 ottanut vastaan pimeitä rahalahjoituksia puolueelleen. Saksan markan nykykurssin mukaan Kohl ohjasi CDU:n tileille rahaa kaikkineen 4,5-6 miljoonaa Suomen markkaa.

CDU:n nykyinen puheenjohtaja Wolfgang Schäuble on myös myöntänyt ottaneensa vastaan pimeää rahaa noin 300000 Suomen markkaa. Viikonvaihteessa Hessenin osavaltion CDU puolestaan kertoi siirtäneensä pimeää rahaa lähes 40 miljoonan Suomen markan arvosta ulkomaisille tileille, josta sitä on vähitellen siirretty emo-CDU:n tilille.

Saksa ei suinkaan ole ainoa Euroopan maa, jossa rahaan liittyvät skandaalit ovat ravistelleet poliittista elämää. Esimerkiksi Italiaa viisi vuosikymmentä hallinnut kristillisdemokraattinen puolue menetti 1990-luvun alussa valtansa taloudellisten väärinkäytösten vuoksi.

Tapahtumat Kohlin ja CDU:n ympärillä kuitenkin hätkähdyttävät, koska Saksan poliittista järjestelmää ja taloudellista korruptiota ei ole totuttu yhdistämään toisiinsa. Saksassa valtio tukee puolueiden toimintaa avokätisesti. Muualta tulevaa rahoitusta ja sen julkisuutta säädellään tiukasti.

Vielä vähemmän korruptio yhdistetään suomalaiseen yhteiskuntaan tai politiikkaan. Erään viime vuonna valmistuneen kansainvälisen selvityksen mukaan Suomi on Tanskan jälkeen maailman toiseksi vähiten korruptoitunein maa.

Silti Suomessakin syntyy silloin tällöin epäilyjä esimerkiksi siitä, että vaalirahoituksella ostetaan poliittisia palveluita. Viime eduskuntavaalien jälkeen keskusteltiin oululaisen Arinan ja poliitikkojen suhteista.

Vaalirahoituksen julkisuus on yksi tapa lisätä poliittisen toiminnan läpinäkyvyyttä. Monissa Euroopan maissa ja mm. Yhdysvalloissa vaalirahoitusta ja sen julkisuutta säädellään lailla. Suomessa hallitus valmistelee parhailleen lakiesitystä, jolla yli 20000 markan suuruiset avustukset määrättäisiin julkisiksi. Lain tarpeellisuudesta vallitsee laaja yksimielisyys yli koko poliittisen kentän.

Molemmat presidentinvaalien toiselle kierrokselle selviytyneet ehdokkaat sanovat pyrkivänsä maan henkisiksi johtajiksi ja korostavat arvojohtajuutta. Tarja Halosella ja Esko Aholla olisi oivallinen tilaisuus käytännössä näyttää tietä ja julkistaa oma vaalirahoituksensa. Silloin äänestäjillä olisi mahdollisuus arvioida, pitävätkö julkisesti esitetyt väitteet paikkaansa.

On sanottu, että SAK ja sen jäsenliitot tukevat suurilla summilla Halosen kampanjaa. On väitetty, että Ahon takana on merkittäviä vientiyrityksiä.

Poliittisen toiminnan taloudellisessa tukemisessa ei ole mitään pahaa tai tuomittavaa. Tuen pitää kuitenkin olla avointa. Se ehkäisee väärien riippuvuuksien ja perusteettomien epäilyjen syntymistä.

Koonnut: TK
20.1.2000

Muut lehdet -sivulle