Verkkouutiset

Sisältö
Index
Pikauutiset
Pääkirjoitus
Politiikka
Talous
Ulkomaat
Kotimaa
Kolumnit
Ajassa
Ajanviete
Päivän sää
TV-ohjelmat
Arkisto
-------------

Viikon äänestys







Suomalainen tarkka rahankäytöstään kasinolla



Helsingin kansainvälisessä Casino RAY:ssä on vieraillut noin 200 000 suomalaista sen kahdeksan toimintavuoden aikana. Suurimman yksittäisen kävijäryhmän muodostavat nuorehkot miehet ja useimmiten käytetty rahasumma on enintään sata markkaa.


Juuri valmistuneessa yrityskuvatutkimuksessa selvitettiin millaiset ihmiset käyvät Casino RAY:ssä, minkälainen mielikuva kansalaisille on siitä syntynyt ja ketkä ovat kasinolla käymisestä kiinnostuneita. Taloustutkimus Oy haastatteli tutkimusta varten noin tuhatta suomalaista.

Kasinossa vierailleiden joukosta korostuvat 24-34 -vuotiaat miehet, toimihenkilöt, yrittäjät ja kotirouvat. He ovat jokseenkin keskituloisia ja kotoisin Etelä-Suomesta.

Keskimääräistä vähemmän käyneitä on 55-vuotta täyttäneiden, työväestön, kaikkein suuri- ja pienituloisimpien sekä pohjoissuomalaisten joukossa.

Suomalaisten lisäksi kasinossa on sen toiminta-aikana käynyt myös runsaasti ulkomaalaisia, jolloin kävijöiden määrä nousee yhteensä 300 000 henkilöön.

Useimmat kasinossa käyneet suomalaiset ovat olleet varsin tarkkoja rahankäytössään. Kahdella kolmesta keskimääräinen kulutus pelaamiseen on jäänyt käyntiä kohden enintään sataan markkaan. Yli 500 markkaa kuluttaneita on vain vajaa kymmesosa.


Puolet suomalaisista tuntee kasinon

Kaikkiaan noin puolet väestöstä arvioi tuntevansa kasinon, vaikka useimmat eivät ole siellä vielä käyneetkään. Yleisistä ominaisuuksistaan parhaan arvion Casino RAY saa maineestaan, sijainnistaan ja kansainvälisyydestään.

Haastatellut ovat tyytyväisiä myös myöhäiseen aukioloaikaa, mutta kasinon mainonta ja todennäköisyys voittaa arvioidaan vain keskinkertaisiksi.

Kasinopelit arvioidaan keskimäärin hieman raha-automaatteja paremmiksi perustuen miesten suurempaan mieltymykseen niihin.

Yleisin Casino RAY:n saama kouluarvosana oli kahdeksan. Mitä paremmin kasinon tuntevasta ryhmästä on kysymys, sitä parempi keskiarvo on. Erityisen suuri ero on 55-vuotta täyttäneiden, hyvätuloisten ja yrittäjien kohdalla, joista Casino RAY:ssä käyneet arvioivat sen paljon paremmaksi kuin kasinon muuten tuntevat.

Kasinolla käymisestä on ainakin jonkin verran kiinnostunut joka kymmenes suomalainen. He ovat jakaantuneet tasaisesti ympäri maan ja ovat yleisemmin nuoria ja yrittäjiä. Lähes kaikki heistä pelaavat aktiivisesti raha-automaatteja ja joka kuudes myös kasinopelejä. Muusta vapaa-ajan tarjonnasta he valitsevat erityisesti jääkiekko-ottelut ja viihdemusiikkikonsertit.

VT
21.1.2000


Ajassa -sivulle