Kimmo Kiljunen: Suomen eduskunta edelläkävijä EU-valmistelussa

Nimenmuutos ilmentää tahtoa sitoa valmisteluihin mukaan hallitusten lisäksi myös parlamentit. Samoin kansalaisyhteiskunnan edustajia kuullaan. EU:ta ei haluta kehittää kansalaisten tahdosta irrallaan.

EU:ssa on syntynyt luottamuskuilu jäsenmaiden kansalaisten ja EU:n vallankäytön välille. Demokraattista ohjausta tuleekin lisätä kahdesta näkökulmasta: yhtäältä on kyse EU:n instituutioiden välisestä suhteesta ja toisaalta kansallisesta EU-asioiden käsittelystä.

Euroopan parlamentin rooli

EU:n valtaelinten välisen suhteen ongelma on Euroopan parlamentin, komission ja ministerineuvoston välinen toimivallanjako.

Vaikka Euroopan parlamentti on ainoa suorilla vaaleilla valittava EU:n elin, se on kuitenkin heikoin. Se ei ole parlamentti, lainsäädäntöelin sanan varsinaisessa mielessä, koska sillä ei ole yksin valtaa säätää lakeja. EU:n lait - asetukset ja direktiivit - säätää jäsenmaiden ministereistä koostuva ministerineuvosto komission esityksestä.

Jos Euroopan parlamentin asemaa lainsäätäjänä vahvistetaan, niin se heikentää ministerineuvoston ja siten hallitusten asemaa. Tällöin vähenee myös kansallisten parlamenttien valta, joiden luottamuksen varassa ministerit päätöksiään tekevät.

Mikä neuvoksi? On vahvistettava molempien parlamentaaristen tasojen merkitystä.

Ministerineuvoston päätöksentekoa on tehostettu siirtymällä yksimielisyydestä määräenemmistöjen käyttöön. Entä miten käy parlamentaarisen katteen, kun EU:ssa jäädään vähemmistöön? Se on tällöin saatavissa Euroopan parlamentin kautta, joka tulee sitoa yhteispäätösmenettelyllä mukaan aina silloin kun määräenemmistöjä käytetään ministerineuvostossa.

Parlamenttien kehno EU-seuranta

Jokaisen EU-maan parlamentissa on erikoisvaliokunta, joka paneutuu unioniasioihin. Parlamenttien osallistumisesta EU-politiikan muotoiluun ei kuitenkaan ole direktiiviä tai muuta yhteistä oikeussäännöstöä.

Käytännöt vaihtelevat suuresti. Monet pitävät pelottavana federalismina sitä, että EU:n perussopimuksiin kirjattaisiin maininta kansallisten parlamenttien asemasta ja velvollisuuksista. "Parlamentaarisen ohjauksen toteuttaminen unioniasioiden päätöksenteossa kuuluu jäsenvaltioiden yksinomaisen toimivallan piiriin" on Suomenkin eduskunta kiteyttänyt kantansa.

Kansallinen parlamentaarinen seuranta on useimmissa EU-maissa kehnonlaista. Se, jos mikä syventää luottamuskuilua kansalaisten ja EU:n välillä. Siksi on erinomaista, että Nizzan jälkeisen uuden neuvottelukierroksen tehtäväksi tuli selvittää kansallisten parlamenttien asema EU:n päätöksenteossa.

EU on edelleen ensi sijassa jäsenmaiden hallitusten välistä yhteistyötä. Demokratian kannalta keskeisin kysymys on varmistaa EU-politiikan muotoilussa hallitusten parlamentaarinen luottamus- ja vastuusuhde. Siksi EU:n perussopimuksiin voitaisiin hyvinkin kirjata yhteisesti hyväksyttyjä menettelytapoja kansallisesta parlamentaarisesta seurannasta.

Suomen eduskunnan esimerkki

Kansallinen demokratiavaje ei ensi sijassa ole Suomen ongelma, päinvastoin. Eduskunta on edelläkävijä EU-asioiden valmistelussa. Tästä kertoo seuraavat viisi piirrettä:

1. Suomen EU-valiokunta eli suuri valiokunta kokoontuu säännöllisesti, vähintään kerran viikossa. Muissa maissa kokoontuminen on harvempaa ja epäsäännöllistä.
2. Eduskunta seuraa kokonaisvaltaisesti EU:n päätöksiä. Useimmissa maissa parlamentaarinen ohjaus on sattumanvaraisempaa ja yksittäisiin kysymyksiin keskittyvää.
3. Koko eduskunta on sidottu EU-asioiden käsittelyyn. Suuri valiokunta muodostaa eduskunnan lopullisen kannan vasta erikoisvaliokuntien lausuntojen pohjalta. Tämä on ollut suomalainen innovaatio.
4. Eduskunta on varmistanut varhaisen tiedonsaannin. Suomi on ainoa jäsenvaltio, jonka parlamentti on mukana EU-asioiden valmistelussa yhtä aikaa hallituksen kanssa, eli silloin kun niiden valmistelu alkaa ministerineuvoston työryhmissä Brysselissä.
5. Tanskan Folketingin tavoin eduskunta hankkii itsenäisesti tietoja EU-asioista oman Brysselissä olevan yhteyshenkilönsä kautta.

Suuri valiokunta ja oppositio

Suuri valiokunta on sekä kooltaan että toimivallaltaan poikkeuksellinen eduskunnan valiokuntien joukossa, kuin ylähuone. Ainoana valiokuntana sen päätös on suoraan eduskunnan kanta ilman täysistuntokäsittelyä.

Se kuulee asiantuntijoinaan ministereitä, joita ohjataan ennen EU:n ministerineuvoston kokouksia. Valiokunnassa annettu neuvottelumandaatti on ohjeellinen, ei oikeudellisesti sitova. Parlamentaarinen riippuvuus tekee kuitenkin ministerille vaikeaksi poiketa eduskunnan kannasta.

Suuri valiokunta on poikkeuksellisesti kytketty osaksi toimeenpanovaltaa. Valiokunta saa informaatiota hallitusten neuvottelutavoitteista, jotka keskeneräisinä ovat luottamuksellisia. Niin myös Suomen hallituksen kannat, joista neuvotteleminen kävisi mahdottomaksi, jos muut tietäisivät maamme tinkimisvaran.

Erikoista on, että suuren valiokunnan kautta kaikki eduskuntapuolueet, myös oppositio kytkeytyvät osaksi toimeenpanovaltaa. Tässä toteutuu suomalainen pyrkimys konsensukseen yhteisiksi kansallisiksi tavoitteiksi koetuissa asioissa.

Vieläkin erikoisempaa on se, että tällä vaalikaudella suuren valiokunnan puheenjohtajana on ollut suurimman oppositiopuolueen puheenjohtaja. Oppositiojohtaja muotoilee eduskunnan kannan hallitukselle.

Parlamentarismi ei tässä toimi. Opposition terä on tylsä. Vastakkainasettelua ei kaivatakaan silloin, kun ajetaan yhteisiä kansallisia tavoitteita suhteessa ulkovaltoihin. Näin oli tilanne Nizzan hallitustenvälisessä konferenssissa, jossa jäsenmaiden edut ja ristiriidat olivat aidosti maakohtaisia. Suomessa oppositio olikin luontevan lojaali hallitukselle.

EU-asiat eivät kuitenkaan normaalisti ole luonteeltaan ulkopolitiikkaa, vaan sisäpolitiikan jatke. Kyse on ylikansallisesta yhdentymisestä, joka useimmissa kysymyksissä häivyttää kansallisen edun ja suvereniteetin.

Tavanomaisessa kansallisessa päätöksenteossa näkyvien poliittisten vastakkainasettelujen pitäisi näkyä myös ongelmien parlamentaarisessa käsittelyssä.

Suomen liittyessä EU:hun eduskunta menetti sille aiemmin kuulunutta lainsäädäntö-, sopimuksenteko- ja budjettivaltaa. Ennen EU-jäsenyyttä merkittävä osa tästä vallankäytöstä oli puhtaasti sisäpolitiikkaa.

Nyt näitä kysymyksiä lähestytään suuressa valiokunnassa kansallisen edun näkökulmasta. Se on omiaan heikentämään parlamentaarista dialogia ja näivettää opposition merkitystä. Näin sekä hyvässä että pahassa.

Ongelma on tiedostettava, sillä kyse on tärkeästä osasta eduskunnalla ennen EU-jäsenyyttä olleesta lainsäädäntö- ja budjettivallasta.

Suuren valiokunnan 5. 12. pidetty kokous oli historiallinen. Ei siksi, että se lehdistön mukaan oli Suuren Vuodon päivä. Tuossa kokouksessa suuri valiokunta ensi kerran käsitteli EU-asiaa, josta se äänesti. Oli ratkaistava kysymys turpeesta uusiutuvana energialähteenä.

Ilmeisesti kunnioittaen konsensusperinnettään valiokunnan äänestyksen tulos oli tasapeli 12-12. Arvan annettiin ratkaista eduskunnan kanta: turve ei ole uusiutuva energianlähde!

KIMMO KILJUNEN
22.12.2000

Kirjoittaja on SDP:n kansanedustaja ja suuren valiokunnan varapuheenjohtaja

Politiikka -sivulle