Verkkouutiset

Sisältö
Index
Pikauutiset
Pääkirjoitus
Politiikka
Talous
Ulkomaat
Kotimaa
Kolumnit
Ajassa
Ajanviete
Päivän sää
TV-ohjelmat
Arkisto
-------------

Viikon äänestys







Pro gradu -tutkielma:

Lesboperheissä elävistä nuorista kasvaa suvaitsevaisia



Lesboperheissä elävät nuoret kokevat joutuvansa todistelemaan muille perhe-elämänsä normaaliutta enemmän kuin perinteisissä ydinperheissä elävät. Lesboperheissä elävien nuorten perhekäsityksiä gradussaan tutkineen Minna Aholan mukaan nuorten mielestä lesboperheissä elämisestä on myös selkeitä hyötyjä.


- Lesboperheissä elävistä nuorista on kasvanut keskivertoa liberaalimpia. Nuoret kyseenalaistavat rajusti perinteisiä käsityksiä "normaalista" ydinperheestä. Tutkimuksessa mukana olleet seitsemän nuorta korostivat perheen määrittelyssä enemmän perheyden tunnetta, perheenjäsenten välistä rakkautta ja turvallisuudentunnetta, tiivistää Ahola.

Hänen mukaansa yhteiskunnassamme elää yhä vahvoja kielteisiä ennakkoluuloja lesbojen ja homojen vanhemmuutta kohtaan, vaikka laaja tutkimusperinne on osoittanut ennakkoluulot perusteettomiksi.

Tutkimusten mukaan lesbojen ja homojen lapsista tulee samalla todennäköisyydellä hetero- ja homoseksuaalisia kuin muistakin lapsista. He noudattavat perinteisiä sukupuolirooleja, eikä heillä ole epäselvyyttä sukupuoli-identiteetistään. Heidät hyväksytään kaveripiiriin samalla tavalla kuin heterovanhempien lapset.


Kaksi äitiä

- Useimmilla haastattelemillani nuorilla biologinen äiti oli keskeisemmässä asemassa kuin hänen kumppaninsa. Usein biologisen äidin taustalla oli avioero. Yhden haastattelemani nuoren vanhemmat olivat tietoisesti päättäneet hankkia lapsen yhdessä. Isä oli lesboperheiden lapsille usein etäinen, kertoo Ahola.

Hänen tutkielmansa mukaan lesbosuhteissa äidin naisystävä saattoi olla lapselle joko toinen äiti tai ystävä.

Helsinkiläisten Tiina Kivisen ja Asta Tirrosen 20-vuotias tytär Henna Kivinen törmää mielestään todella harvoin ennakkoluuloihin perhetaustansa vuoksi. Viimeksi sellaisia esiintyi yläasteella.

- Eläminen lesboperheessä on tehnyt minusta suvaitsevaisemman. Myös ystäväni, jotka ovat heteroperheen kasvatteja, suhtautuvat minuun "normaalisti", selvittää Henna Kivinen.

Hän on seurustellut 2,5 vuotta 23-vuotiaan Petteri Valtialan kanssa. Valtialan perhe on suhtautunut seurusteluun myönteisesti, vaikka asiasta ei kotona paljoa puhutakaan.
- Myös isoäitini piti Hennan vanhempia hyvinä tyyppeinä.


Lakiesitys eduskuntaan

Valtioneuvosto hyväksyi 15. joulukuuta lakiesityksen samaa sukupuolta olevien henkilöiden parisuhteen virallistamisesta, eli homoliitoista.

Hallitus päätti, että mahdollisuus yhteisen sukunimen käyttöön on vielä erikseen selvitettävä eduskunnassa. Lakiesityksen käsittely alkanee eduskunnassa ensi vuoden helmikuussa.

Muissa Pohjoismaissa samaa sukupuolta olevien parisuhteen virallistaminen on ollut jo pitkään mahdollista. Islannissa ja Tanskassa on ns. perheen sisäinen adoptio mahdollista myös samaa sukupuolta oleville pareille. Ruotsissa asia on vireillä.

Aholan pro gradu -tutkielmassa haastateltiin seitsemää 15-20-vuotiasta kaupunkilaisnuorta, joilla kaikilla on vanhempina kaksi naista.

STT-MH
22.12.2000


Ajassa -sivulle