Verkkouutiset

Sisältö
Etusivu
Pikauutiset
Pääkirjoitus
Politiikka
Talous
Ulkomaat
Kotimaa
Kolumnit
Ajassa
Ajanviete
Päivän sää
TV-ohjelmat
Arkisto
-------------

Viikon äänestys







Työllisyys koheni edelleen marraskuussa



Työllisiä oli marraskuussa 52 000 enemmän kuin viime vuonna vastaavana ajankohtana. Työllisyysaste oli 1,3 prosenttia edellisvuotista korkeampi. Myös avointen työpaikkojen määrä kasvoi.


Jatkuvaa kokoaikatyötä tekevien palkansaajien määrä kasvoi viime vuodesta 40 000:lla. Määräaikaisia ja/tai osa- aikaisia työsuhteita oli niin ikään 34 000 enemmän kuin vuotta aiemmin.

Työvoimatoimistoihin ilmoitettiin marraskuussa 19 000 uutta avointa työpaikkaa eli 2 000 enemmän kuin viime vuoden marraskuussa.

Työllisyysaste oli marraskuussa 66,8 prosenttia. Se oli 1,3 prosenttiyksikköä korkeampi kuin vuotta aiemmin. Kausivaihtelusta tasoitettu työllisyysaste oli marraskuussa 67,4 prosenttia.

Toimialoista työllisyys lisääntyi eniten rahoitus- ja liike- elämän palveluissa sekä sosiaalipalveluissa. Työpaikat lisääntyivät eniten Etelä-Suomen ja Lapin lääneissä.

Työttömiä oli työvoimatutkimuksen mukaan marraskuussa 224 000 eli 13 000 vähemmän kuin vuotta aiemmin. Työttömyysaste oli 8,7 prosenttia, kun se vuotta aiemmin oli 9,4 prosenttia.

25 - 74-vuotiaitten työttömyysaste oli 7,4 prosenttia, kun se viime vuoden vastaavana aikana oli 8,0 prosenttia. Myös 15 - 24-vuotiaitten nuorten työttömyysaste laski: se oli nyt 19,1 prosenttia ja viime vuoden marraskuun 20,6 prosenttia.

Kausivaihtelusta tasoitettu työttömyysaste oli 9,6 prosenttia, nuorilla se oli 21,1 ja 25 - 74-vuotiailla 7,7 prosenttia. Työttömyysaste oli alhaisin Etelä-Suomen läänissä eli 6,8 prosenttia ja korkein Lapin läänissä, 17,1 prosenttia.

Työvoimatoimistoissa oli marraskuun lopussa kaikkiaan 297 000 työttömyysturvalain ja työnvälityksen säädösten mukaisesti työttömäksi työnhakijaksi tilastoitua. Työttömien työnhakijoiden määrä väheni viime vuoden marraskuuhun verrattuna noin 33 000 hengellä.

Työttömyys väheni kaikkien työvoima- ja elinkeinokeskusten alueilla. Työvoimapoliittisilla toimenpiteillä sijoitettujen määrä väheni viime vuoden marraskuusta 14 000:lla. Toimenpiteiden piirissä oli 3,8 prosenttia työvoimasta.

Työttöminä työnhakijoina työvoimatoimistoissa oli 33 000 alle 25-vuotiasta työtöntä. Heidän määränsä laski edellisvuodesta 5 000 hengellä.

IKK
20.12.2000


Politiikka -sivulle