Verkkouutiset

Sisältö
Index
Pikauutiset
Pääkirjoitus
Politiikka
Talous
Ulkomaat
Kotimaa
Kolumnit
Ajassa
Ajanviete
Päivän sää
TV-ohjelmat
Arkisto
-------------

Viikon äänestys







Ajan suunnassa lyhyesti



Historian toinen avaruuslentäjä kuollut

Venäläinen kosmonautti German Titov on kuollut 65-vuotiaana. Asiasta ilmoitti Venäjän avaruushallinto uutistoimisto Interfaxin välityksellä. Titov löytyi keskiviikkoiltana menehtyneenä saunastaan.

Titov lensi elokuussa 1961 kaikkiaan 17 kertaa maapallon ympäri Vostok-2-aluksellaan. Lento kesti 25 tuntia, ja sitä pidetään maailman ensimmäisenä varsinaisena avaruuslentona.

Ensimmäisenä avaruudessa oli käynyt venäläinen Juri Gagarin neljä kuukautta aiemmin. Hän kiersi maapallon vain kerran ja koko lento kesti alle kaksi tuntia.

Yhdysvaltalainen astronautti Alan Shepard teki myös lyhyen avaruuslennon samana vuonna, mutta hän ei koskaan käynyt varsinaisella kiertoradalla.


Viinin terveysvaikutukset vahvistuvat

Tanskalaiset tutkijat ovat ammentaneet lisätodisteita viinin terveellisyydestä. Heidän mukaan kohtuullinen viinin nautiskelu vähentää riskiä sairastua sydänsairauksiin sekä syöpään. Tutkijoiden mielestä sairauksien ehkäisijä on nimenomaan viini, eikä olut tai väkevät viinakset.

Viinissä on sydämelle ystävällisiä flavonoideja, mutta tutkijat arvelevat, että myös viinin ystävien elämäntavat, ruokailutottumukset tai sosiaalinen asema saattavat alentaa sairastumisriskiä ja ennenaikaista kuolleisuutta.

Alkoholitutkimukseen osallistui vuosien 1964-1995 välisenä aikana reilut 13 000 tanskalaista miestä ja 11 500 naista.

Tutkittavilta kysyttiin heidän alkoholin kulutustottumuksia, joiden perusteella heidät jaettiin joko absolutisteihin, vähän juoviin sekä suurkuluttajiin. Kaikista tutkittavista noin 13 000 kulutti edes jonkin verran alkoholia ja heistä lähes 70 prosenttia joi viiniä.


Oliiviöljy saattaa suojata paksusuolen syövältä

Englantilaiset tutkijat listaavat oliiviöljyn niiden ruoka-aineiden listaan, joiden arvellaan estävän paksusuolen syöpää. Välimeren maissa paljon käytetyn oliiviöljyn arvellaan olevan kasvisten ja hedelmien kaltainen syövän torjuja.

Oliiviöljyn salaisuus lienee sen keinoissa vaikuttaa suoliston aineenvaihduntaan. Tiettävästi oliiviöljy säätelee sellaisten entsyymien toimintaa, jotka toimivat suoliston solujen jakaantumisessa.

Paksusuolen syöpä on toiseksi yleisin syöpätyyppi useissa länsimaissa. Sitä esiintyy huomattavasti enemmän teollisissa hyvinvointivaltioissa kuin Afrikan ja Aasian kehitysmaissa.


Revontulia näkyy taivaalla pitkin syksyä

Tänä syksynä taivaalla leiskuu revontulia monta kertaa, ennustaa Ilmatieteen laitos. Revontulia on odotettavissa myös Etelä-Suomeen. Revontulien esiintymisessä on havaittu toistumista, joiden avulla niiden ennakoiminen on osittain mahdollista.

Ilmatieteen laitoksen mukaan revontuli-ilmiön uudistumista voi odottaa noin neljän tai kahden viikon välein. Viimeksi kirkkaat revontulet värittivät Etelä-Suomen yötaivasta viime sunnuntain ja maanantain välisenä yönä.

Magneettisten myrskyjen ja revontulien runsas esiintyminen liittyy auringonpilkkujen suureen määrään ja auringon säteilyaktiivisuuden muutoksiin.

Revontulet ja niihin liittyvät magneettiset myrskyt aiheutuvat auringosta sinkoutuvista sähköisistä hiukkasista. Niitä lähtee auringosta reilusti juuri silloin kuin pilkkujen määrä on suurimmillaan.

Nyt on meneillään aurinkopilkkujen esiintymisen 11-vuotisen jaksollisuuden huippukausi. Pilkkujen määrän auringossa arvellaan pysyvän suurimmillaan muutaman seuraavan vuoden ajan. Revontulien hehkun näkemiselle otollisinta aikaa on myöhäisilta ja varhainen aamuyö.


Amerikkalaiset eivät pese käsiään vessakäynnin jälkeen

Yhdeksän kymmenestä amerikkalaisesta väittää pesevänsä kädet aina wc-käynnin jälkeen, mutta tuoreen tutkimuksen mukaan tämä ei pidä paikkaansa. Selvityksen mukaan naisista kaksi kolmasosaa todella pesi kätensä, mutta miehistä vain 58 prosenttia vaivautui veden ja saippuan pariin.

Tutkimus tehtiin seuraamalla noin 7 800:aa ihmistä julkisissa vessoissa useissa eri kaupungeissa ympäri maata.

Vähiten käsiä pestiin New Yorkissa, missä vain puolet julkisten vessojen asiakkaista käytti vettä ja saippuaa. Parhaiten hygieniastaan huolehtivat Chicagon asukkaat. Tutkimuksen teetti Amerikan mikrobiologia-yhdistys.

Yhdysvaltain terveysviranomaiset muistuttavat, että huolellinen käsienpesu on paras tapaa estää lukuisia tartuntatauteja leviämästä. Likaisten käsien myötä kanssaihmisiin leviävät mm. tavallinen nuhakuume, influenssa, ripuli ja muut ilkeät vatsapöpöt.


Italialaisäiti synnytti kahdeksan lasta

Italialainen 31-vuotias nainen synnytti viime viikon aikana kahdeksan lasta, joista kaksi kuoli pian syntymän jälkeen.

Mariella Mazzaran ensimmäinen tytär syntyi milanolaisessa sairaalassa viime keskiviikkona. Toinen synnytys käynnistyi myöhään sunnuntaina, minkä jälkeen lääkärit päättivät saattaa loput kuusi lasta maailmaan keisarinleikkauksella. Kaksi lapsista kuitenkin kuoli pian leikkauksen jälkeen.

Mazzara sai hedelmällisyyshoitoa ennen monisikiöraskauden alkua. Synnytyshetkellä hänen raskautensa oli kestänyt 25 viikkoa. Vauvat painoivat syntyessään 475-580 grammaa.

Mazzaran lääkäri oli suositellut joidenkin sikiöiden abortoimista muiden sikiöiden pelastamiseksi, mutta tuleva äiti ei ollut suostunut.

Mazzaran monisikiöraskaus on jo ennättänyt aiheuttaa paljon kohua voimakkaasti katolisessa Italiassa. Mm. terveysministeri Umberto Veronesi ja katolisen kirkon kardinaali Ersilio Tonini arvostelivat sunnuntaina Mazzaran saamaa hedelmällisyyshoitoa.


Hiisi vieköön!

Peikot on tunnettu suomalaisessa kansanperinteessä jo ennen kirjoitetun sanan aikaa. Tästä todistaa osaltaan se, että myös Kalevalassa peikot eli hiidet pilkahtavat yhden jos toisenkin sankarin seikkailuissa.

Peikoilla on suomalaisessa kansanperinteessä lukuisia eri nimiä. Peikko tunnetaan myös menninkäisenä. Etenkin maamme pohjoisosissa peikkoa merkitsee termi raatta. Hiisi voi saada myös määreen Kalevan pojat.

Jos Suomenniemellä ennen puhuttiin mustamiehistä tai vuoren väestä, oli silloinkin kyse peikoista. Moni esi-isämme olisi niin ikään tuntenut hyvin käsitteen mäkimies; hänelle se ei olisi suinkaan merkinnyt Puikkosta tai Ahosta vaan peikkoa.

Hiisi saattoi olla vielä esikristillisenä aikana myös myönteisesti nähty metsänjumaluus. Kristinuskoon kääntymisen myötä peikon käsite muuttui paholaismaiseksi. Vanhoja peikkotarinoita alettiinkin usein kertoa niin, että kertomuksen peikon tilalle vaihdettiin suoraan paholaisen hahmo.

Koonnut: IA
22.9.2000


Ajassa -sivulle