Tietokone vaikeakäyttöinen vammaiselle lapselle
Tietokoneen käyttö vaikeasti puhe- ja liikuntavammaisten lasten kommunikoinnissa on vielä vähäistä. Tuoreen väitöstutkimuksen mukaan tämä johtuu laitteiden vaikeakäyttöisyydestä ja puutteellisista terapiapalveluista.Stakesin erikoissuunnittelija Anna-Liisa Salmisen terveystieteen väitöstutkimus Tietokone kommunikoinnin apuvälineenä tarkastettiin maanantaina University of East Londonissa Iso-Britanniassa.
Tutkimuksen mukaan apuvälineet ovat lapsille tärkeitä. Suoran kommunikoinnin asemesta lapset käyttävät tietokoneita kuitenkin mieluummin leikin ja vapaa-ajan välineenä sekä koulutyön apuna.
Lasten vanhempien ja muiden aikuisten keskustelukumppaneiden mielestä tietokone rikastuttaa ja selkeyttää lasten kommunikointia. Erityisen hyvänä pidetään sitä, että kone antaa lapselle keinon itsenäiseen toimintaan ja kommunikointiin.
Vähäisestä käytöstä huolimatta tietokoneen arvioidaan lisänneen joidenkin lasten kommunikointimotivaatiota, kommunikointikansion käyttöä ja ääntelyä.
Käyttö yksilöllistä ja sidoksissa ympäristöön
Tietokonekommunikointi ei näytä vaikuttavan lasten sosiaalisiin suhteisiin tai sosiaaliseen asemaan, mutta sen arvioidaan kohottaneen lasten itsetuntoa.
Tutkimuksessa seurattiin kuuden 7 - 15 -vuotiaan liikunta- ja puhevammaisen lapsen ja nuoren elämää yli vuoden ajan.
Tietokoneavusteinen kommunikointi osoittautui hyvin yksilölliseksi ja ympäristösidonnaiseksi. Lapset oppivat käyttämään tietokoneitaan itsenäisesti, mutta he tarvitsivat aikuisten apua laitteiden käyttöönotossa.
Muutaman kuukauden alkuinnostuksen jälkeen laitteiden käyttö väheni huomattavasti. Seurantavuoden lopussa yksi lapsista käytti apuvälinettään lähes päivittäin kahdessa kommunikointiympäristössä, kaksi käytti apuvälinettä pari kertaa viikossa, kaksi tuskin ollenkaan ja yksi ei lainkaan.
Käyttäminen koetaan vaikeana
Pääasialliseksi syyksi koneiden vähään käyttöön ilmeni laitteiden ja ohjelmistojen vaikeakäyttöisyys: aikuiset kokivat tietokoneen käyttöön asentamisen hankalaksi ja työlääksi, pyörätuolikiinnitykset puuttuivat eikä kone ollut käytettävissä kaikissa tilanteissa, konekommunikointi on hidasta, tietokoneääni on liian hiljainen ja symbolisanastot olivat riittämättömiä.
Laitteiden käyttöä vähensivät myös riittämättöminä pidetyt oheispalvelut puhe- ja toimintaterapiassa: ne keskittyivät tietokoneen käytön arviointiin ja teknisten taitojen opettamiseen, harjoittelu kommunikointiympäristöissä ja oikeissa tilanteissa oli vähäistä, keskustelukumppaneiden koulutus oli vähäistä ja palvelut hitaita.
Myös terapeutit olivat sitä mieltä, että heillä ei ollut riittävästi aikaa ja/tai taitoja lasten ja heidän läheistensä ohjaukseen. Samoin opettajat kaipasivat enemmän aikaa laitteiden käytön opetteluun. He toivoivat myös lapsille henkilökohtaisia avustajia.
Tutkimus toteutettiin Stakesin hankkeena yhteistyössä helsinkiläisen Ruskeasuon koulun kanssa. Laadullisen tapaustutkimuksen tiedonkeruumenetelminä olivat haastattelut, videoidut observoinnit, kommunikoinnin arviointi, esseet ja palvelu-päiväkirjat. Tietojen keruu aloitettiin ennen kuin lapset saivat apuvälineensä.
Ensimmäinen väitellyt toimintaterapeutti
Laitteiden käyttöä seurattiin vuoden ajan kolmessa ympäristössä (esim. koti, koulu, iltapäivähoito). Tutkimukseen osallistuneet lapset eivät osanneet lukea tai kirjoittaa, vaan he kommunikoivat eleiden, ääntelyn ja ilmeiden lisäksi Bliss-symboleiden avulla, joita he käyttivät ennen tutkimusta kommunikointikansion avulla.
Motoristen ongelmien takia valtaosa lapsista tarvitsi avustajaa kääntämään kansion sivuja ja kysymään, mitä symbolia lapsi tarkoittaa.
Lapset saivat tietokoneavusteiseksi kommunikoinnin apuvälineeksi kannettavan tietokoneen, yksilöllisesti räätälöidyt ohjauslaitteet ja kommunikointiohjelmat puhetulostuksella.
Osa lapsista käytti askeltavaa ohjelmaa, jossa kursori liikkuu symbolista toiseen automaattisesti tai siten, että lapsi liikuttaa kursoria itse ohjaimen avulla symbolista toiseen.
Osa liikutti hiirtä joystickin tai näppäimistön avulla. Ohjausratkaisuja olivat kädellä, päällä tai jalalla käytettävät kytkimet, joystick-ohjaimet ja näppäimistö. Laitekokonaisuudet maksoivat 25 000 - 30 000 markkaa.
Anna-Liisa Salmisen vielä julkaisematon väitöskirja on nimeltään Computer Augmented Communication in the Daily Life of Severely Disabled Speech Impaired Children (Tietokone kommunikoinnin apuvälineenä).
Erikoissuunnittelija Salminen on ensimmäinen suomalainen toimintaterapeutti, joka on väitellyt. Hän on virkavapaalla Stakesista ja on hoitanut elokuun alusta toimintaterapian professuuria Jyväskylän yliopistossa.
IKK
22.9.2000
