Outi Lepolan väitös tutkii käsityksiä maahanmuuttajista ja suomalaisuudesta
Maahanmuuttajaa ei helpolla suomalaiseksi hyväksytä
Millaiset kansalaisuuskäsitykset ohjaavat poliitikkoja, kun he päättävät ulkomaalais- ja maahanmuuttopolitiikasta? Missä vaiheessa maahanmuuttajasta tulee suomalainen? Ja mitä edes tarkoittaa olla suomalainen?Näitä kysymyksiä pohditaan sosiologi Outi Lepolan väitöskirjassa Ulkomaalaisesta suomenmaalaiseksi. Työssä tutkitaan maahanmuutosta ja ulkomaalaisista käytyä poliittista keskustelua vuosina 1988-1999, jolloin muutto Suomeen lisääntyi merkittävästi.
Väitöskirjaan on dokumentoitu tuolloin tehdyt ulkomaalaisten asemaa ja maahanmuuttoa koskevat lakimuutokset eduskuntakeskusteluineen.
Lepola päätyi tutkimaan maahanmuuttoa, koska havaitsi ettei aiheesta ollut tutkimustietoa hänen aloittaessaan väitöskirjan suunnittelua vuonna 1994.
- Aiheen tutkimattomuus oli ilmeinen asia jo 90-luvun alussa, jolloin maahanmuutosta kirjoiteltiin paljon lehdissä, kertoo Lepola.
Hän päätti tutkia aihetta tarkastelemalla poliittisia tekstejä ja puheita, koska piti niitä painoarvoltaan tärkeinä. Tekstejä analysoidessaan tutkija keskittyi erityisesti siihen, millaisia käsityksiä suomalaisuudesta ne kuvastavat.
Suomalaisuus etninen käsite
- Olin vähän yllättänyt siitä, että riippumatta siitä suhtauduttiinko maahanmuuttoon positiivisesti vai oltiinko sitä rajoittamassa, oli käsitys suomalaisuudesta kauhean yksiselitteinen, kuvailee Lepola poliitikkojen puheenvuoroja. Hänen mukaansa käsitykset painottuivat etniseen suomalaisuuteen.
Suomalaisina pidettiin siis niitä, joiden vanhemmat tai esivanhemmat olivat suomalaisia, joiden äidinkieli oli suomi ja jotka olivat sosiaalistuneet suomalaiseen kulttuuriin.
Suomalaisuuden etninen määritelmä on kuitenkin ongelmallinen.
- Herää kysymys, mitä ne ihmiset ovat jotka eivät ole etnisesti suomalaisia, mutta asuvat pysyvästi Suomessa. Voisiko ajatella, että he ovat jollain tapaa yhteiskunnallisesti suomalaisia, pohtii Lepola.
Lepola miettiikin sitä, pistäisikö käsitteen suomalainen rinnalle ottaa toinen käsite, joka sopisi tällaiseen yhteiskunnalliseen suomalaisuuteen. Vaihtoehtoiseksi käsitteeksi hän tarjoaa väitöksessään suomenmaalaista. Lopullinen kanta asiaan jää kuitenkin auki.
- Heitän siinä sen suomenmaalainen-käsitteen herättääkseni keskustelua, en vastatakseni siihen minkälainen uusi käsite pitää ottaa käyttöön, Lepola täsmentää.
Avoin rasismi puuttuu puheista
Kansanedustajien puheita tutkiessaan Lepola ei törmännyt suoraan rasismiin - yhtä poikkeusta lukuunottamatta.
- Sulo Aittoniemi on käyttänyt avoimen rasistisia puhetapoja, kertoo Lepola.
Hän kuitenkin muistuttaa, että usein Aittoniemikin voi sanoa rasistisin äänenpainoin samaa mitä muut puolueet ajavat sivistyneemmin ilmauksin.
Vaikka avoin rasismi puuttuukin, eivät puheiden takaa kuultavat asenteet kuitenkaan aina todista, että ulkomaalaiset otettaisiin avosylin vastaan.
- Jos ajatellaan nimityksiä, niin maahanmuuttaja ja ulkomaalainen ovat neutraaleja nimityksiä, sanoo Lepola.
- Pidemmällä tähtäimellä niistä herää kuitenkin kysymys, onko ihminen maahanmuuttaja vielä kymmenkin vuoden jälkeen? Ja onko ihminen ulkomaalainen vielä senkin jälkeen kun on saanut Suomen kansalaisuuden, tutkija jatkaa.
Kansalaisuus ei siis takaa sitä, että maahanmuuttaja kelpuutettaisiin suomalaiseksi. Esimerkkinä tästä erään puolueen edustaja kehuu tutkimuksessa puoluettaan sillä, että heillä on eduskuntavaaleissa ulkomaalaisia ehdokkaita.
Lepola päivittelee, miten tämä voi olla mahdollista - ihmisen kun pitää olla Suomen kansalainen ennen kuin hän voi olla ehdolla eduskuntavaaleissa.
Vaikka etnisyyttä painottava kansalaisuuskäsitys tekeekin maahanmuuttajan tiestä takkuisen, näkee tutkija siinä hyviäkin puolia. Lepolan mukaan maahanmuuttajien omat kulttuurit saavat tilaa itselleen, kun niitä ei heti imaista osaksi suomalaisuutta.
STT-IA
22.9.2000
