Verkkouutiset

Sisältö
Index
Pikauutiset
Pääkirjoitus
Politiikka
Talous
Ulkomaat
Kotimaa
Kolumnit
Ajassa
Ajanviete
Päivän sää
TV-ohjelmat
Arkisto
-------------

Viikon äänestys







Kala nimeltä särki



Punasilmäinen särki on vesistöjemme kolmanneksi yleisin kalalaji, mutta sen hyödyntäminen on melko vähäistä. Särjen käyttöä ruokakalana vähentää sen ruotoisuus.


Tutkimusten mukaan pienet, ruotoineen syötävät kalat ovat kuitenkin havaittu hyviksi kalsiumin lähteiksi. Kaupoista särkeä voi ostaa myös siistittyinä fileinä. Särjen selkäfilee on paksu ja mehevä.

Kalan ominaismaku on voimakas ja liha vaaleaa sekä nopeasti kypsyvää. Särki mielletään vähäarvoiseksi sintiksi, mutta sen ravintoarvo on kuitenkin hyvä.

Särki päätyy ammattikalastajien saaliiksi pääasiassa muun pyynnin sivusaaliina. Toissavuonna vapaa-ajankalastuksessa puolestaan särkiä napattiin noin 6 000 tonnia, kun yleisimmin täkyihin tarttuvaa kalaa, ahventa, pyydettiin kaksinkertainen määrä.

Särki viihtyy kaikissa vesissä, alkaen puroista ja lammista, päätyen järviin ja meriin. Särjen kutuaika on touko-kesäkuussa, joten sen paras pyyntikausi ajoittuu loppukevääseen, mutta sitä on saatavilla ympärivuotisesti.


Särkiohjeet kannustavat kokeilemaan

Särjen käytön kannustamiseksi Kuopion Kalamarkkinat julisti viime keväänä kaikille avoimen särkiruokakilpailun, joka koostui sekä yleisösarjasta että suurkeittiösarjasta.

Kilpailun arvosteluraati kiinnitti erityistä huomiota ohjeiden omaperäisyyteen, herkullisuuteen, terveellisyyteen ja valmistustapaan.

Finfoodin keittokirjaan on kalastettu kisan maukkaimmat saaliit eli särkipullat, särkikaviaari, vihreä särkimurukeitto sekä Taikurin omenasärki.

FF-IA
22.9.2000


Ajassa -sivulle