Tekniikan ihmeitä edelsi teknillinen kurjuus
Tieteen historian uusi osa katsastaa insinööritieteet
Maanantaina julkistettu Suomen tieteen historian tuorein osa muistuttaa hitech-Suomen olevan perin uusi keksintö. Vielä sotien jälkeen Suomi kompuroi "teknillisessä kurjuudessaan"; talvi- ja jatkosodassa takapajuinen tekniikka oli suoranainen haitta sotaponnistuksille. - Suomi valmistautui hitaasti ja liian myöhään toiseen teknologiseen maailmansotaan, arvioi dosentti Karl-Erich Michelsen artikkelissaan teknillisten tieteiden historiasta.
- Ainoa selvä poikkeus oli Valtion lentokonetehdas, joka oli Suomen ehkä ainoa korkean teknologian tuotantolaitos.
Sodan päättyminen sekoitti pakan uudelleen.
- Vaikka sotakorvaukset ja jälleenrakentaminen antoivat teknilliselle tutkimukselle uuden roolin ja kasvattivat sen merkitystä, teknilliset tieteet taantuivat Suomessa toisen maailmansodan jälkeisinä vuosina, kirjoittaa Michelsen.
- Suomalaiset tutkijat seurasivat voimattomina sivusta nopeasti kiihtyvää kehitystä.
Insinööritaito irrallaan tieteestä
Kurjuuteen riitti syitä. Monet lupaavat tutkijat olivat kaatuneet tai haavoittuneet, toiset potivat sotaväsymystä. Teknillinen korkeakoulu oli sotavuosina toiminut katkonaisesti, ja sen rakennuksia oli pommitettu.
Sodan aikana alkuun päässeen teknisen tutkimuksen painopiste vaihtui äkisti sotakorvausten myötä, eikä kiivastahtisessa sotakorvausteollisuudesta ollut aikaa perustutkimukseen.
Lisäksi poliittinen tilanne rajasi esimerkiksi ydinteknologian suomalaisen tutkimuksen ulottumattomiin, eikä valtiolla ollut varaa rahoittaa edes ulkomailla opiskelua saati sitten uskaliaita tutkimushankkeita.
Osansa oli kuitenkin myös teknisen alan opetuksella. Käytännön insinöörityön lisäksi ohjelmassa oli kyllä luonnontieteitä, mutta tiede ja insinööritaidot pidettiin perinteen mukana erillään. Insinöörit olivat siis enemmän käsityöläisiä kuin tieteellisesti ajattelevia asiantuntijoita.
Outokummun ihme - ja Nokian
Innovaatioita syntyi sentään kaiken kurjuudenkin keskellä. Suomen teknologiaihmettä ennakoi "vuosisadan tärkein metallurginen innovaatio": Outokummun vuonna 1949 käyttöön ottama liekkisulatusmenetelmä. Uusi menetelmä ratkaisi kuparinsulatuksen kesto-ongelman vähentämällä ratkaisevasti energiantarvetta.
Onnekas keksintö on esinokialainen esimerkki siitä, mitä yrityksen panostus tutkimukseen sekä yritysten ja yliopistojen yhteistyö voi tuottaa. 1980-luvulla liekkisulatuksesta tuli maailman eniten käytetty kuparinsulatusmenetelmä, jonka patenttien, lisenssien ja teknologian myynti kilpailee nykyään Outokummun perusliiketoiminnan kanssa.
Michelssenin mukaan sekä Outokummun että myöhemmin Nokian menestys perustuivat myös onnekkaisiin sattumiin. Vuosien mittaan Nokiankin kokeilut päätyivät usein umpikujaan, mutta 1980-luvun lopussa toiminta keskitettiin elektroniikkaan. Julkisen vallan tuella, NMT-standardin avulla ja luovan hulluuden voimin tie vei huipulle.
- (Mobiran toimitusjohtaja) Jorma Nieminen ja Nokian johto eivät luonnollisesti voineet edes kuvitella, millaiseen murrokseen maailma joutui 1990-luvulla digitaalisen tiedonsiirron levitessä hyökyaallon lailla maailman laidalta toiselle. Nokia sattui olemaan aallon harjalla ja hallitsee sieltä käsin omaa kapeaa sektoriaan maailmanmarkkinoilla, toteaa historioitsija.
Tie teknologian ihmemaaksi
Vuosien mittaan myös vähemmän sattumanvarainen tuotekehitys sai kuitenkin sijansa.
- Tiede- ja teknologiapolitiikka uudelleenarvioitiin Suomessa lähes täydellisesti 1900-luvun kolmena viimeisenä vuosikymmenenä. Tämä toi huomattavasti rahaa tutkimus- ja kehitystoimintaan. Samalla se auttoi 1960-luvulla perustettuja teknillisiä korkeakouluja ja yliopistoja täysi-ikäistymään, Michelsen kuvaa.
- Tutkijoiden määrä kasvoi nopeasti, mikä puolestaan aktivoi teollisuusyritysten omaa tutkimus- ja kehitystoimintaa.
Alkuun päästiin jo 50-luvulla, kun nobelisti A. I. Virtanen esitti ydinenergian käytön ja tuotannon aloittamista. Hallitus perusti tällöin ns. energiakomitean ja edelleen sen ehdotuksesta atomienergianeuvottelukunnan, joka sai työhönsä erityisrahoitusta normaalin tiedebudjetin ulkopuolelta.
Näin keksittyä komiteamallista tiederahoitusta ryhdyttiin hyödyntämään myös muissa hankkeissa, esimerkiksi ensimmäisen suomalaisen tietokoneen ESKO:n suunnittelussa.
Uusimuotoisen Suomen Akatemian, Itsenäisyyden juhlarahaston Sitran ja Teknologian kehittämiskeskuksen Tekesin perustamisen myötä rahoitusjärjestelmästä kehittyi pikku hiljaa nykypäivän juhlapuheista tuttu "kansallinen innovaatiojärjestelmä".
Suomen tieteen historian 3. osa käsittää tekniikan lisäksi luonnontieteen ja lääketieteen vaiheet. Aiemmin ilmestyneessä kakkososassa käsiteltiin humanistisia ja yhteiskuntatieteitä. Vuoroaan odottavat vielä kirjasarjan ensimmäinen sekä neljäs osa, joiden aiheena on tieteen ja tutkimuksen yleinen historia ennen ja jälkeen vuoden 1880.
Kirjasarjan päätoimittaja on professori Päiviö Tommila, ja sen kustantaa WSOY.
STT-IKK
22.9.2000
