Keskikesän juhla juhannus oli pakanallisena aikana Ukon juhla
Keskikesän suurella juhlalla juhannuksella on monta muutakin nimeä, mm. mittumarja tai mittumaari. Suvi on kauneimmillaan ja päivä pitkä. Huoneet ja pihat koristellaan kukkasin ja lehvin.Kautta maan on ollut tapana pystyttää ulko-ovien kahta puolen koivuja. Kokkojen polttaminen ja koristeelliset juhannussalot Ahvenanmaalla ja muilla ruotsinkielisillä alueilla kuuluvat edelleen vahvasti juhannusperinteisiimme.
- Nykyinen juhannuksemme on sekoitus pakanallista ja kirkollista perinnettä, toteaa Seurasaarisäätiön pääsihteeri Aila Nieminen.
Monet pakanalliset tavat siirtyivät katolisen kirkon ansiosta kirkollisiksi. Näin kävi myös juhannukselle. Vanha suomalainen keskikesän juhla, joka tunnettiin myös Ukon juhlana, sijoitettiin Johannes Kastajan päiväksi.
Keski- ja Pohjois-Pohjanmaalla on porraskoivujen lisäksi keskelle pihaa pystytetty pitkä hoikka kuusi, ns. juhannuskuusi. Se oli oksittu ja karsittu paljaaksi, vain latvus oli paikoillaan.
Kuusi soveltui mainiosti myös poikien kilpakiipeilyyn. Juhannuskuusi sai tavallisesti seistä juhannussalkojen tavoin seuraavaan juhannukseen saakka. Kainuussa rakennettiin aikoinaan erityisiä tarhoja ja Lounais-Suomessa myös lehtimajoja.
Kokkojen rakenne vaihtelee paljon
- Suomalainen kokkoperinne liittyy yleiseurooppalaiseen tapaan polttaa tulia juhlan yhteydessä, kertoo Aila Nieminen.
Maan etelä- ja länsiosissa tulia on poltettu ainakin pääsiäisenä, jyrkinä, vappuna, helatorstaina tai helluntaina. Juhannuskokkojen alue on maassamme itäinen.
Turun Akatemiassa 1649 opiskelleen ruotsalaisen ylioppilaan Petrus Magni Gynneliuksen päiväkirjan mukaan tiedetään kuitenkin, että myös Kupittaalla Turussa poltettiin tulia ja leikittiin.
Kokkojen rakenne saattaa vaihdella jopa pitäjittäin. Meren ja ja järvien rannoilla on kokoissa usein poltettu vanha vene, ja myös tervatynnyri oli tapana säästää seuraavan vuoden kokkoon.
Aila Nieminen luettelee lukuisia erilaisia kokkotyyppejä: mm. risukokko, ristikkokokko, sankakokko, lyhdekokko, venekokko, tervakokko ja tynnyrikokko.
Nykyisin kokkoja poltetaan perinteisten alueiden lisäksi Länsi- ja Etelä-Suomessa sekä Lapin valoisassa kesäyössä.
Kylän vanhin sytytti kokon ennen vanhaan
Juhannuskokon sytytti tavallisesti kylän vanhin. Kokko kokosi yhden tai useamman kylän väen yhteen. Poisjääminen olisi merkinnyt sekä oman että yhteisön onnen vaaraan saattamista. Sellaista ei entisaikaan pidetty hyväksyttävänä eikä sitä jätetty rankaisematta.
Kipunoiden lennosta ja savun runsaudesta pääteltiin tulevan sadon runsaus. Kekäleet ja tuhka vietiin pellolle. Kokosta sytytetystä valkeasta on myös viety joka talouteen uusi tuli.
Kokon ympärillä myös karkeloitiin ja leikittiin. Ulvilassa muisteltiin 1935, että "siinä mentiin vanhat loikat, sapot, katrillit ja niittotanssit". Kymissä juostiin valkean ympärillä leskeä ja mentiin ns. nuoraleikkejä.
Kokko on maassamme tunnettu eri nimityksillä. Esimerkiksi Länsi-Suomessa siitä käytettiin mm. nimeä tulit, tuliset, valkea, valkee, valkkia, valkia ja valo.
STT-IA
23.6.2000
