Valtamedia järsii huumorilehden levikkiä
Pahkasialle on naurettu jo 25 vuotta
Tamperelainen huumorilehti Pahkasika ehättää jo 25 vuoden ikään. Valtakulttuurin korneille ilmiöille hihitelleen julkaisun toimintaympäristö on vain kokenut radikaalin muutoksen.Neljännesvuosisadassa Suomi on muuttunut tuntuvasti vapaamielisemmäksi, mikä on syönyt Pahkiksen levikkiä. Rockmusiikki on juurtunut yhteiskuntaan, pieruhuumoria hönkii tv-kanavilta ja pussikaljaakin saa jo R-kioskeista.
Pahkasika singahti suosioon vuonna 1980, kun lehti kelpuutettiin Rautakirjan jakeluun. Lukijamäärät kasvoivat vuosikymmenen eteenpäin lamaan saakka.
20 vuotta sitten rockhenkinen nuoriso löysi arjen absurditeettien jäsentämiskeinoksi ironian. Sukupolvensa räävittömänä äänitorvena Pahkasialle oli selkeä sosiaalinen tilaus.
Enimmillään lehden levikki huiteli peräti 30 000 kappaleessa, mutta nykyisin lukema on asettunut 5 000-10 000:een.
Tiedotusvälineiden valikoima on kasvanut hulppeasti 70-luvulta, ja valtamedioissakin suvaitaan entistä moniarvoisempaa meininkiä. Pahkasian päätoimittajan mukaan lehdenteon haasteena on vieläpä sekin, kuinka tavoittaa omiin kiinnostuksen kohteisiinsa erikoistuneet ryhmät.
- Mun nuoruudessa ihmiset katsoivat samat tv-ohjelmat, lukivat samat lehdet ja kävivät samanlaista koulua, vertailee päätoimittaja Markku Paretskoi, 44.
Pahkasika vie nykyisin enää kymmeneksen Paretskoin ajasta. Päätyönään alakulttuurin pioneeri pyörittää monenlaisten poptuotteiden postimyyntiä: sarjakuvia, paitoja, pelejä, levyjä ja huumorikamaa.
Peräsmies, Miihkali
Paretskoi perusti Pahkasian kahden lukiolaiskaverinsa kanssa Vantaalla 1975. Poikamaista hupaa suoltui helposti hengenheimolaisten, Jukka Mikkolan ja Paul Öhrnbergin seurassa.
Vahakopioina levitettyjen naurupläjäysten kulttisuosio kannusti väsäämään uusia numeroita. Tiedotusopin opiskelujen aloitus siirsi lehden toimituksenkin Tampereelle. Pahkiksen suosion ryöstäytyessä perustettiin oma kustantamo Banana Press.
Vuosikymmenten mittaan Pahkasika on kunnostautunut eritoten kotimaisten sarjakuvien julkaisufoorumina. Sarjakuvatarinoita on julkaistu yli tuhat. Tarunhohtoisimpiin sankareihin lukeutuvat Vanhat herrat, Miihkali, Hemmo Paskiainen, Pahkeinen ja Peräsmies.
Lehden laajaan avustajistoon on kuulunut toistasataa vitsinikkaria, piirtäjää ja käsikirjoittajaa. Ex-apureista mainittakoon esimerkiksi Alivaltiosihteeri-heput Simo Frangén ja Pasi Heikura.
Päätoimittajan näppituntuman mukaan Pahkiksen lukijakunta profiloituu karkeajakoisesti kolmeen ryhmään. Nuorimpia edustaa "killeosasto", noin 12-vuotiaat, joihin tenhoavat vitsit ja sananokkeluudet.
Sitten ovat potentiaalisesti hassutteluhakuiset, päälle parikymppiset opiskelijat. Kolmas porukka koostuu aikuisista, jotka ovat varttuneet lehden mukana. Lehti ilmestyy nykyisin kolme kertaa vuodessa.
"Muista hakumiestä!"
Pahkasian pikkuvitsit eivät tahdo unohtua. Vähäpätöisistä uutistsoukeista mieleeni on syöpynyt ainakin otsikko "Mies syttyi spontaanisti tuleen vanhalla Raumalla".
Alaikäisten alkoholikulttuuria ylevöitti puolestaan legendaarinen julistesarja "Muista hakumiestä!", joka kehotti pitämään huolta täysi-ikäisen trokarin hakupalkasta.
- Niiden julisteiden valokuvat ottanut Kai Ovaskainen on nykyään Vantaan kaupungin tiedotusjohtajana, naureskelee Paretskoi.
Pahkasika oli mukana päättäjille suunnatussa 80-luvun alun kampanjassa Keskiolut R-kioskeihin, joka toteutui omia aikojaan myöhemmin.
Huomiota herätti myös Hesariin pantu ilmoitus "Emmi ja Taavi Kurpan kulttuuriapuraha". Säätiöinstituutioille hekotellut tempaus lupasi yhden markan vuosiapurahoja populaarikulttuurin eri alueiden osaajille. Hakemuksia ilmaantui röykkiöittäin.
- Juice Leskinen oli tuolloin kuolemankielissä teho-osastolla Tampereella. Häneltä tuli hakemus, jonka perusteluissa luki, että "ajattelin käyttää sen viinaan". Leskinen ilmoitti, että hänen terveydentilansa huomioon ottaen markka riittää vallan mainiosti, muistelee Paretskoi.
STT-IA
23.6.2000
