Verkkouutiset

Sisältö
Index
Pikauutiset
Pääkirjoitus
Politiikka
Talous
Ulkomaat
Kotimaa
Kolumnit
Ajassa
Ajanviete
Päivän sää
TV-ohjelmat
Arkisto
-------------

Viikon äänestys







Euroopan korkojen nousu jatkuu tänä ja ensi vuonna

Etla ennustaa tuotannon kasvun kiihtyvän 5,0 prosenttiin



Suomen talouskasvu on Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen Etlan mukaan ripeää tänä ja ensi vuonna. Etla ennusti torstaina bruttokansantuotteen kasvun kiihtyvän tänä vuonna 5,0 prosenttiin viennin ja kotimaisen kysynnän kasvun vetämänä.


Kansantalouden kasvu jatkuu Etlan mukaan nopeana ensi vuonna ja bruttokansantuote kasvaa 4,0 prosenttia suuremmaksi kuin tänä vuonna. Etla nosti bruttokansantuotteen kasvuennustettaan muiden ennustelaitosten tavoin.

Valtiovarainministeriö ennakoi tuoreimmassa suhdannekatsauksessaan kokonaistuotannon kasvavan tänä vuonna 4,7 prosenttia ja ensi vuonna 3,6 prosenttia.

Muiden ennusteiden luvut tälle vuodelle vaihtelevat 4,0 ja 6,1 prosentin välillä. Viime vuonna Suomen kokonaistuotanto kasvoi 3,5 prosenttia.

Koko Euroopan unionin kokonaistuotannon kasvun Etla ennustaa nopeutuvan tänä vuonna 3,2 prosenttiin, kun EU-maiden talous viime vuonna kasvoi 2,2 prosenttia. Ensi vuonna 15 EU-maan bruttokansantuote kasvaa katsauksen mukaan 3,0 prosenttia.

Euromaiden kasvu on tänä vuonna yhtä nopeaa kuin koko EU:ssa, mutta ensi vuonna prosentin kymmenyksen koko unionia nopeampaa. Yhdysvaltain talouskasvun Etla odottaa hidastuvan tänä vuonna 4,1 prosentista 3,7 prosenttiin ja ensi vuonna edelleen 2,7 prosenttiin.

Japanin talous elpyy katsauksen mukaan ja maan kokonaistuotannon kasvu nopeutuu tänä vuonna 1,7 prosenttiin. Ensi vuonna kasvuvauhti kohoaa 2,2 prosenttiin.


Vienti ja kulutus kasvun takana

Suomen kasvun moottoreina toimivat katsauksen mukaan sekä vienti että kotimarkkinat. Etla laskee Suomen viennin kasvavan tänä vuonna 8,2 prosenttia ja ensi vuonna edelleen 7,0 prosenttia.

Yksityisen kulutuksen kasvuvauhti nousee 2,8 prosentista 3,8 prosenttiin ja pysyy ensi vuonnakin 3,5 prosenttina.

Kansantalouden ripeän kasvun jatkuessa Suomen julkisen talouden tulisi Etlan mukaan olla tiukkaa. Samaan aikaan on veronkevennyksiä jatkettava korkean verotuksen helpottamiseksi.

Etla varoitti myös liiallisista palkankorotuksista ja korosti palkkamaltin tärkeyttä. Se on tarpeen myös siksi, ettei ensi vuoden palkkaratkaisuja vaarannettaisi.

Kotitalouksien käytettävissä olevat tulot kasvavat Etlan suhdannekatsauksen mukaan tänä vuonna 5,5 prosenttia ja ensi vuonna 4,5 prosenttia. Palkkojen ennustetaan nousevan tänä vuonna 6,5 prosenttia ja ensi vuonna 5,5 prosenttia.

Työttömyyden vähenemien jatkuu samaan aikaan, kun työllisyysaste nousee tasaisesti. Tänä vuonna Etla arvioi työttömyysasteen laskevan 9,3 prosenttiin ja ensi vuonna edelleen 8,2 prosenttiin. Työttömiä on tänä vuonna keskimäärin 242 000 ja ensi vuonna keskimäärin 217 000.

Inflaation kiihtyy arvion mukaan tänä vuonna raaka-aineiden ja muiden tuontihintojen nousun vuoksi 2,3 prosenttiin. Inflaatiovauhti hidastuu kuitenkin ensi vuonna, kun tuontihintojen nousu laantuu taas alle kahden prosentin ja on keskimäärin 1,7 prosenttia.


Euroalueen korot nousevat tasaisesti

Talouskasvun voimistumisen johdosta euroalueen korkojen nousu jatkuu Etlan mukaan sekä tänä että ensi vuonna. Tutkimuslaitos ennakoi kolmen kuukauden euriborin nousevan tänä vuonna keskimäärin 4,0 prosenttiin ja ensi vuonna edelleen keskimäärin 4,8 prosenttiin.

Tämän vuoden lopulla euribor on katsauksen mukaan noin 4,5 prosenttia ja ensi vuoden lopussa noin 5,0 prosenttia.

EKP:n ohjauskorko on tällä hetkellä 3,50 prosenttia. Etla arvioi Euroopan keskuspankin nostavan ohjauskorkoaan kuluvan vuoden aikana vielä pariin otteeseen. Korotus on katsauksen mukaan kulloinkin prosenttiyksikön neljännes. Ensi vuoden lopussa ohjauskorko on Etlan mukaan 4,50 prosentissa.

Tutkimuslaitos ennustaa myös pitkien rahamarkkinakorkojen nousevan hieman. Viiden vuoden koron arvioidaan olevan Suomessa tänä vuonna keskimäärin 5,3 prosenttia. Ensi vuonna tutkimuslaitos ennakoi sen nousevan keskimäärin 5,5 prosenttiin.

EKP:n odotetaan katsauksen mukaan nostavan ohjauskorkoaan kolme kertaa vuonna 2000 ja kaksi kertaa vuoden 2001 aikana. Rahapolitiikan kiristäminen on tarpeen, koska euroalueen talouskasvu nopeutuu ja inflaation kiihtymisen uhka on todellinen.

Kiristyvä rahapolitiikka sopii Etlan mukaan hyvin Suomelle, koska luottojen kasvu on yhä jatkunut nopeana.

Euroalueen reaalinen ohjauskorko oli maaliskuun alussa vain 1,25 prosenttia. EKP:n ohjauskoron nosto nostaa reaalisen ohjauskoron katsauksen mukaan vuoden lopussa hieman yli 2 prosenttiin ja ensi vuoden lopussa runsaaseen 2,5 prosenttiin.

STT-MH
24.3.2000


Talous -sivulle