Useimmat kartellit epäonnistuivat hintojen määräämisessä
Perushyödykkeiden hintataso laski tasaisesti 1900-luvulla
Maailman perushyödykemarkkinat kehittyivät huimasti päättyneen vuosisadan aikana. Perushyödykkeiden tuotanto ja kulutus kasvoivat viime vuosisadalla dramaattisesti ja niiden hinnat suhteessa muihin tuotteisiin alenivat.
Samaan aikaan perushyödykkeiden
tuotantokustannukset laskivat nopean teknisen
kehityksen ansiosta ja niiden maailmankauppa
syöksähti kasvuun.
Näin luonnehtivat Maailmanpankin ekonomistit
perushyödykemarkkinoiden kehitystä 1900-luvulla.
Raaka-ainekatsauksessa julkaistun tutkimuksen
mukaan monia myllerryksiä kokeneiden
markkinoiden keskeiset kehityspiirteet olivat
perushyödykkeiden reaalihintojen tasainen lasku
ja hintakartellien epäonnistuminen markkinoiden
hallinnassa ja hintojen asettamisessa.
Raaka-aineet eivät pessimistien ennustuksista
huolimatta loppuneet. Maailman väkiluku nousi
vuosisadan alun 1,7 miljardista ihmisestä 6,0
miljardiin ihmiseen vuosituhannen vaihteessa.
Kasvavan väestön ruokkimiseksi, pukemiseksi ja
huoltamiseksi tarvittavien perushyödykkeiden
tuotanto kasvoi useimmissa tuoteryhmissä
selvästi väestön kasvua nopeammin.
Perushyödykkeiden tuotannon kasvu perustui
uuden tekniikan ja aiemmin tuntemattomien
raaka-ainevarojen käyttöönottoon. Sen tekivät
mahdolliseksi uudet tuotantoteknologiat,
maailman raaka-ainevarantojen tuntemuksen
lisääntyminen sekä maataloustuotannon
laajentuminen ja uudet tuotantotavat, jotka loivat
pohjan "vihreälle vallankumoukselle".
Vuosisadalle oli myös ominaista uusien maiden
nouseminen merkittäviksi perushyödyketuottajiksi
ja "uusien" tuotteiden nouseminen keskeisiksi
perushyödykkeiksi.
Globalisaatio vei pohjan
hyödykesopimuksilta
Toisen maailmansodan jälkeinen
maailmantalouden voimakas kasvu ja eri
kuljetusmuotojen kehitys kasvattivat nopeasti
raakaöljyn, metallien ja muiden mineraalien
kysyntää.
Eri hyödykkeiden tuottajaryhmät ja -maat yrittivät
estää tuottavuuden kasvusta johtuvan
reaalihinnan laskun tekemällä
perushyödykesopimuksia. Sopimukset olivat
tuotekohtaisia kartelleja, joiden avulla hintataso
pyrittiin määräämään.
Perushyödykesopimukset perustuivat ajatukseen
tuotantoa ja hyödykekauppaa hallitsevien
tuottajien hintasopimuksista. Niiden lähtökohtana
oli vuosisadan alkupuolella kauppapolitiikassa
voimistunut protektionismi ja valtiojohtoinen
kaupan ohjaus.
Sopimukset muistuttivat vanhojen
teollisuusmaiden vahvasti kartelloituneiden
tuotannon alojen kilpailutaktiikkaa
maailmanlaajuisessa mittakaavassa.
Perushyödykesopimusten vahvinta aikaa olivat 60-
ja 70-luvut.
Tyypillisiä maailmanlaajuisia
hyödykesopimuksia olivat esimerkiksi
Kansainvälinen kahvisopimus, Kansainvälinen
kaakaosopimus, Kansainvälinen
luonnonkumijärjestö ja Kansainvälinen
tinasopimus sekä Öljynviejien järjestö OPEC.
Ulkomaankaupan säännöstelyn päättyminen,
markkinoiden vapautuminen ja talouden
globalisaatio vei 90-luvulla lopullisesti pohjan
perushyödykesopimuksilta. Viimeinen perinteinen
perushyödykesopimus oli Kansainvälinen
luonnonkumisopimus, joka päättyi viime
lokakuussa. Sen 132 000 tonnin puskurivarastoa
realisoidaan parhaillaan.
Raaka-aineiden reaalihinta
kolmasosaan 1900-luvulla
Perushyödykkeiden reaalihinta laski 1900-luvulla
vain kolmasosaan siitä, mikä se oli vuosisadan
alussa. Maailmanpankin ekonomistien laskema
perushyödykkeiden hintaindeksi ilman raakaöljyä
päätyi vuosisadan lopussa hieman alle 50
pisteeseen, kun se 1900-luvun alkaessa oli noin
150 pisteessä.
Pitkän ajan reaalihintakäyrä nousi toisen
maailmansodan jälkeisenä jälleenrakennusaikana,
mutta kääntyi taas laskevaksi 1950-luvun alun
jälkeen.
Raakaöljyn reaalihinnan voimakas nousu
1970-luvun alussa nosti muidenkin raaka-aineiden
reaalihinnan tilapäisesti lähelle vuosisadan alun
tasoa. Syynä oli energiakustannusten nousun
siirtyminen perushyödykkeiden
tuotantokustannuksiin.
1970-luvun hintapiikistä keskimääräinen
perushyödykkeiden reaalihinta laski tasaisesti
vuosisadan loppuun asti. Vuosituhannen
vaihtuessa useimpien perushyödykkeiden hinnat
olivat Maailmanpankin ekonomistien laskelmien
mukaan reaalisesti vuosisadan alimmalla tasolla.
Katsauksen mukaan merkkejä perushyödykkeiden
hintojen nopeasta noususta ei myöskään ole
nähtävissä.
Keskeisten perushyödykkeiden tunnetut varannot
ovat kasvaneet nopeammin kuin niiden käyttö.
Samaan aikaan tuottavuuden kasvu on laskenut
yksikkötuotantokustannuksia voimakkaasti.
Raportin perusteella näyttääkin ilmeiseltä, että
hintojen keinotekoinen pönkittäminen ei voi
pitkän päälle onnistua niin kauan, kuin
hyödykkeestä ei ole todellista pulaa ja
hyödykemarkkinat toimivat normaalisti.
Perushyödykkeiden laskeva reaaliyksikköhinta
korostaa tarvetta taloudellisesti tehokkaan ja
hyvin järjestetyn tuotannon kehittämiseen.
Väestön kasvu ja lisääntyvä hyvinvointi
kasvattavat maailmanlaajuisesti kaikkien
perushyödykkeiden kysyntää.
Parhaiten globaaleilla markkinoilla menestyvät ne
tuottajat, joiden perushyödykkeiden tuotanto on
taloudellisesti ja teknisesti kehittynyttä.
STT-MH
24.3.2000
Talous -sivulle
|