Verkkouutiset

Sisältö
Index
Pikauutiset
Pääkirjoitus
Politiikka
Talous
Ulkomaat
Kotimaa
Kolumnit
Ajassa
Ajanviete
Päivän sää
TV-ohjelmat
Arkisto
-------------

Viikon äänestys







Useimmat kartellit epäonnistuivat hintojen määräämisessä

Perushyödykkeiden hintataso laski tasaisesti 1900-luvulla



Maailman perushyödykemarkkinat kehittyivät huimasti päättyneen vuosisadan aikana. Perushyödykkeiden tuotanto ja kulutus kasvoivat viime vuosisadalla dramaattisesti ja niiden hinnat suhteessa muihin tuotteisiin alenivat.


Samaan aikaan perushyödykkeiden tuotantokustannukset laskivat nopean teknisen kehityksen ansiosta ja niiden maailmankauppa syöksähti kasvuun. Näin luonnehtivat Maailmanpankin ekonomistit perushyödykemarkkinoiden kehitystä 1900-luvulla.

Raaka-ainekatsauksessa julkaistun tutkimuksen mukaan monia myllerryksiä kokeneiden markkinoiden keskeiset kehityspiirteet olivat perushyödykkeiden reaalihintojen tasainen lasku ja hintakartellien epäonnistuminen markkinoiden hallinnassa ja hintojen asettamisessa.

Raaka-aineet eivät pessimistien ennustuksista huolimatta loppuneet. Maailman väkiluku nousi vuosisadan alun 1,7 miljardista ihmisestä 6,0 miljardiin ihmiseen vuosituhannen vaihteessa. Kasvavan väestön ruokkimiseksi, pukemiseksi ja huoltamiseksi tarvittavien perushyödykkeiden tuotanto kasvoi useimmissa tuoteryhmissä selvästi väestön kasvua nopeammin.

Perushyödykkeiden tuotannon kasvu perustui uuden tekniikan ja aiemmin tuntemattomien raaka-ainevarojen käyttöönottoon. Sen tekivät mahdolliseksi uudet tuotantoteknologiat, maailman raaka-ainevarantojen tuntemuksen lisääntyminen sekä maataloustuotannon laajentuminen ja uudet tuotantotavat, jotka loivat pohjan "vihreälle vallankumoukselle".

Vuosisadalle oli myös ominaista uusien maiden nouseminen merkittäviksi perushyödyketuottajiksi ja "uusien" tuotteiden nouseminen keskeisiksi perushyödykkeiksi.


Globalisaatio vei pohjan hyödykesopimuksilta

Toisen maailmansodan jälkeinen maailmantalouden voimakas kasvu ja eri kuljetusmuotojen kehitys kasvattivat nopeasti raakaöljyn, metallien ja muiden mineraalien kysyntää.

Eri hyödykkeiden tuottajaryhmät ja -maat yrittivät estää tuottavuuden kasvusta johtuvan reaalihinnan laskun tekemällä perushyödykesopimuksia. Sopimukset olivat tuotekohtaisia kartelleja, joiden avulla hintataso pyrittiin määräämään.

Perushyödykesopimukset perustuivat ajatukseen tuotantoa ja hyödykekauppaa hallitsevien tuottajien hintasopimuksista. Niiden lähtökohtana oli vuosisadan alkupuolella kauppapolitiikassa voimistunut protektionismi ja valtiojohtoinen kaupan ohjaus.

Sopimukset muistuttivat vanhojen teollisuusmaiden vahvasti kartelloituneiden tuotannon alojen kilpailutaktiikkaa maailmanlaajuisessa mittakaavassa. Perushyödykesopimusten vahvinta aikaa olivat 60- ja 70-luvut.

Tyypillisiä maailmanlaajuisia hyödykesopimuksia olivat esimerkiksi Kansainvälinen kahvisopimus, Kansainvälinen kaakaosopimus, Kansainvälinen luonnonkumijärjestö ja Kansainvälinen tinasopimus sekä Öljynviejien järjestö OPEC.

Ulkomaankaupan säännöstelyn päättyminen, markkinoiden vapautuminen ja talouden globalisaatio vei 90-luvulla lopullisesti pohjan perushyödykesopimuksilta. Viimeinen perinteinen perushyödykesopimus oli Kansainvälinen luonnonkumisopimus, joka päättyi viime lokakuussa. Sen 132 000 tonnin puskurivarastoa realisoidaan parhaillaan.


Raaka-aineiden reaalihinta kolmasosaan 1900-luvulla

Perushyödykkeiden reaalihinta laski 1900-luvulla vain kolmasosaan siitä, mikä se oli vuosisadan alussa. Maailmanpankin ekonomistien laskema perushyödykkeiden hintaindeksi ilman raakaöljyä päätyi vuosisadan lopussa hieman alle 50 pisteeseen, kun se 1900-luvun alkaessa oli noin 150 pisteessä.

Pitkän ajan reaalihintakäyrä nousi toisen maailmansodan jälkeisenä jälleenrakennusaikana, mutta kääntyi taas laskevaksi 1950-luvun alun jälkeen. Raakaöljyn reaalihinnan voimakas nousu 1970-luvun alussa nosti muidenkin raaka-aineiden reaalihinnan tilapäisesti lähelle vuosisadan alun tasoa. Syynä oli energiakustannusten nousun siirtyminen perushyödykkeiden tuotantokustannuksiin.

1970-luvun hintapiikistä keskimääräinen perushyödykkeiden reaalihinta laski tasaisesti vuosisadan loppuun asti. Vuosituhannen vaihtuessa useimpien perushyödykkeiden hinnat olivat Maailmanpankin ekonomistien laskelmien mukaan reaalisesti vuosisadan alimmalla tasolla. Katsauksen mukaan merkkejä perushyödykkeiden hintojen nopeasta noususta ei myöskään ole nähtävissä.

Keskeisten perushyödykkeiden tunnetut varannot ovat kasvaneet nopeammin kuin niiden käyttö. Samaan aikaan tuottavuuden kasvu on laskenut yksikkötuotantokustannuksia voimakkaasti. Raportin perusteella näyttääkin ilmeiseltä, että hintojen keinotekoinen pönkittäminen ei voi pitkän päälle onnistua niin kauan, kuin hyödykkeestä ei ole todellista pulaa ja hyödykemarkkinat toimivat normaalisti.

Perushyödykkeiden laskeva reaaliyksikköhinta korostaa tarvetta taloudellisesti tehokkaan ja hyvin järjestetyn tuotannon kehittämiseen. Väestön kasvu ja lisääntyvä hyvinvointi kasvattavat maailmanlaajuisesti kaikkien perushyödykkeiden kysyntää.

Parhaiten globaaleilla markkinoilla menestyvät ne tuottajat, joiden perushyödykkeiden tuotanto on taloudellisesti ja teknisesti kehittynyttä.

STT-MH
24.3.2000


Talous -sivulle