Verkkouutiset

Sisältö
Index
Pikauutiset
Pääkirjoitus
Politiikka
Talous
Ulkomaat
Kotimaa
Kolumnit
Ajassa
Ajanviete
Päivän sää
TV-ohjelmat
Arkisto
-------------

Viikon äänestys







Tehtaan työntekijä saa polttaa niin monta sikaria kuin haluaa

Työpaikkaetuna sikareita rajattomasti



Suomen kaltainen tupakkalaki ei taitaisi hevin mennä läpi Dominikaanisessa tasavallassa. Ainakin sikaritehtaitten työntekijät panisivat lujasti hanttiin, sillä he saavat työtä tehdessään polttaa ilmaiseksi niin monta sikaria kuin haluavat.


Tupakka kasvaa trooppisessa ilmastossa neljässä kuukaudessa. Lehtiä kuivatetaan palmukatosten päällä kaksi kuukautta ja varastoidaan sen jälkeen 2-3 vuotta.

Erityisesti Cibaon laakso on tunnettu tupakantuotantoalueena. Asiantuntijat pitävät siellä kasvavaa tupakkaa yhtenä maailman parhaimmista.

Maailman kalleimpia sikareja tuottava Davidoff onkin siirtänyt raaka-ainehankintansa Kuubasta sinne. Sikaritehtaissa käytetään kuitenkin kotimaisen tupakan lisäksi myös kuubalaista.

Kirjoittaja vieraili Leon Jimenezin sikaritehtaassa, joka on perustettu 1903. Työntekijöitä on 3 500, joista jokainen valmistaa 250 sikaria päivässä. Päivittäin kääritään siten lähes 900 000 sikaria.

Palkka viikossa on 1 300 pesoa eli noin 520 markkaa. Ilmaisten työsuhdesikareitten lisäksi kuuluu etuihin myös vakuutus.

Voimakas tupakantuoksu leijuu tehdassalissa, ja useimmilla työntekijöillä röyhyää sikari suupielessä.

- Montako sikaria he polttavat keskimäärin, kysäisen työnjohtajalta.
- Työvuorossa palaa jokaisella 4-5 sikaria, hän vastaa.

Koska sikarit ovat sekä paksuja että pitkiä, palanee työntekijöillä sikari miltei koko ajan.


USA ja Eurooppa vientikohteina

Jimenezillä käytetään sikareihin omassa maassa kasvatetun tupakan lisäksi kuubalaista. Suhde voi olla vaikkapa puolet ja puolet.

Viimeisin lehti on ohuin ja siihen käytetään amerikkalaista tupakkaa. Päällyslehti "liimataan" kiinni puusta juoksutetulla mahlalla.

Ennen laatikkoon pakkaamista sikarit vielä puristetaan lopulliseen muotoonsa. Sikareja viedään Dominikaanisesta tasavallasta lähinnä Yhdysvaltoihin ja Eurooppaan.


Zorro polttaa omia Zorro -merkkisiä sikareja

Filmitähti George Hamiltonilla on oma sikaritehdas Dominikaanisessa tasavallassa. Hamilton on näytellyt mm. Zorroa ja niinpä tehtaassa kääritäänkin samanmerkkisiä sikareja.

Hamilton muistetaan meillä ehkä parhaiten TV-sarjasta Dynastia. Hän on näytellyt myös lukuisissa elokuvissa, mm. Kummisetä III:ssa, Takaa-ajetuissa sekä Huijareitten paratiisissa.

Rommi voi olla maitoa halvempaa

Dominikaanisen tasavallan kansallisjuoma on rommi, jota valmistetaan mielettömiä määriä. Lähes kaikki - 95 prosenttia - kulutetaan omassa maassa. Rommilaatuja on 36, ja rommi saattaa olla halvempaa kuin maito. Maitojauhe ja maito ovatkin tuontitavaraa.

Rommi valmistetaan ruokosokerimelassista käymisen avulla. Dominikaanisessa tasavallassa tuotetaan sekä valkoista että kullanruskeata rommia.

Rommia voidaan säilyttää vuosikausia tammitynnyreissä - mitä kauemmin sen parempaa ja tietysti myös kalliimpaa.

Yhdessä rommitehtaassa saatetaan päivässä pullottaa 360 000 pulloa. Työntekijät ansaitsevat 4 000 pesoa eli 1 600 markkaa kuukaudessa. Rommia ei saa juoda työaikana.

STT-MH
24.3.2000


Ajassa -sivulle