Verkkouutiset

Sisältö
Index
Pikauutiset
Pääkirjoitus
Politiikka
Talous
Ulkomaat
Kotimaa
Kolumnit
Ajassa
Ajanviete
Päivän sää
TV-ohjelmat
Arkisto
-------------

Viikon äänestys







Epäterveitä lieveilmiöitä mukana

Italian jalkapallo on puhdasta liiketoimintaa



Kulunut sanonta kuuluu, että Italiassa elämä on osa jalkapalloa eikä päinvastoin. Sanonta on kuitenkin vähintään puoliksi totta miljoonille faneille, jotka saivat jälleen viime sunnuntaina muutakin ihmeteltävää kuin pelisuorituksia.


Italian liiga on muuttunut viimeisen parin vuosikymmenen aikana puhtaaksi liiketoiminnaksi, josta "terve" urheilu alkaa olla kaukana. Esimerkiksi molemmat Rooman joukkueet, SS Lazio ja AS Roma, on listattu pörssiin. AS Roman arvo on tällä hetkellä noin kolme miljardia Suomen markkaa eli meikäläisessä mittakaavassa Roma on suuryritys.

Suurseurojen pelaajapalkkiot ja siirtosummat ovat maailmanhuippua, kausikortteja myydään 40 000-50 000 kappaletta per joukkue, tv- ja mainossopimukset maksavat miljardeja markkoja.

Kalliiden pääsylippujen vastapainoksi italialainen yleisö on lähes epäinhimillisen vaativaa, ja pelaajien pienintäkin liikettä ja sanaa seurataan suurennuslasilla.


Armoton kilpailu

Yleisön vaatimukset ja joukkueiden omistajien puhtaasti liiketalouteen perustuva asenne on johtanut hirvittävään psykososiaalisen paineeseen ja armottomaan kilpailuun liigan pelaajien kesken. Ei vain ylemmässä A-sarjassa, vaan myös alemmissa sarjoissa, joissa jokainen joukkue tai ainakin jokainen pelaaja unelmoi A-sarjaan pääsystä.

Suurseurojen - Roman, Lazion, FC Juventuksen, Inter Milanon ja AC Milanin - omistajat ovat kaikki piinkovia liikemiehiä (Sensi, Cragnotti, Agnelli, Moratti ja Berlusconi). Myös pienemmät seurat ovat lähes kaikki suurliikemiesten omistuksessa.

Heille kelpaa vain voitto ja Italian mestaruus, scudetto. Tasapelistäkin kiristellään hampaita ja syyllinen tappioon on yleensä tuomari - jos valmentaja sattuu säästymään. Viime kauden kestopuheenaihe oli ulkomaalaisten palkkaaminen tuomitsemaan Serie A:n pelejä. Omien tuomareiden puolueettomuuteen kun ei luoteta.

Suurseurat katsovat kukin vuorollaan, että tuomarit suosivat liigaa johtavaa joukkuetta, useimmiten Juventusta, ja pienemmät seurat katsovat tuomareiden suosivan suurseuroja. Sama narina jatkuu kaudesta kauteen, mutta ainakaan vielä Italian jalkapalloliiga ei ole antanut periksi.


Täystyrmäys koomaan

Italian kymmenet miljoonat jalkapallofanit saivat viime sunnuntaina ihmeteltäväkseen muutakin kuin pelisuorituksia. C-sarjan ottelussa Como-Modena kenttätapahtumat johtivat pukusuojassa kostotoimiin, jonka seurauksena Modenan keskikenttäpelaaja Francesco Bertolotti vaipui koomaan.

Modenan pelaajan ulosajo toisen puoliajan lopulla sai aikaan tyyppillisen torikokouksen ja hässäkän. Paikalle rynnännyt Comon kapteeni Massimiliano Ferrigno tönäisi Bertolottin nurmelle. Bertolotti kaatui sen verran suurieleisesti, että myös Ferrigno ajettiin suihkuun.

Ferrigno toteutti kentällä antamansa kostouhkauksen pukuhuoneessa ottelun jälkeen. Hän löi yllättäen Bertolottia nyrkillä kasvoihin, tämä kaatui ja löi kohtalokkaasti päänsä lattiaan. Bertolotti leikattiin välittömästi, mutta on edelleen koomassa.

Nyt asiaa puivat viranomaiset ja Ferrigno antaa itkunsekaisia katumuslausuntoja. Comon joukkue ehätti jo maanantaina ilmoittamaan, että kyseissä joukkueessa hän ei enää pelaa.

Tapahtumalla voi olla muutakin kuin juridisia seuraamuksia, sillä Italian liiga alkaa olla epäterveellinen monessa suhteessa.

Paljon puhuttu ns. arvokeskustelu saattaisi olla paikallaan italialaisessa jalkapalloilussa. Tosin ehdotus seuraavan liigakierroksen siirtämisestä tapauksen vuoksi tuli heti alkuunsa tyrmätyksi.

ILKKA AHTOKIVI
Rooma
24.11.2000


Ajassa -sivulle