Verkkouutiset

Sisältö
Index
Pikauutiset
Pääkirjoitus
Politiikka
Talous
Ulkomaat
Kotimaa
Kolumnit
Ajassa
Ajanviete
Päivän sää
TV-ohjelmat
Arkisto
-------------

Viikon äänestys







Maksuhäiriömerkintöjen määrä kasvussa



Maksuhäiriömerkintöjen määrä on tänä vuonna lähtenyt kasvuun viiden vuoden laskevan trendin jälkeen. Suomen asiakastieto ennakoi uusien merkintöjen määrän kipuavan vuoden loppuun mennessä noin 320 000:een.


Lokakuun loppuun mennessä uusia maksuhäiriömerkintöjä oli kirjattu noin 275 000. Kasvua viime vuoden vastaavana aikana tehtyihin merkintöihin on noin kymmenen prosenttia.

Tällä hetkellä merkintä maksuhäiriöstä on yli 300 000 ihmisellä. Keskimäärin yhdellä maksuhäiriöisellä on merkintä neljän eri lainan tai velkasitoumuksen hoitamatta jättämisestä.

- Merkintämäärät ovat kasvaneet suhteellisesti eniten nuorten ikäluokkien parissa. Selvin riskiryhmä vaikuttaa olevan 20-25-vuotiaat, sanoo Suomen asiakastiedon tutkimuspäällikkö Kimmo Pulkkinen.

Nuorten lisäksi suhteellisesti paljon luottotietomerkintöjä on myös pienituloisilla ja kerran velkajärjestelyn kokeneella. 2-3 kertaa harvemmin maksuhäiriömerkintä kirjataan akateemiselle, perheelliselle tai ylemmälle toimihenkilölle.

Tilastollisesti maksuhäiriöt aiheutuvat keskimäärin 180 000 markan veloista, mutta tyypillisimmillään merkintä aiheutuu vain 5 000-6 000 markan velasta tai saatavasta.

- Keskiarvovelan määrää nostavat suhteellisen harvat miljoonavelat, ja yleensä yhdellä maksuhäiriöisellä on ongelmia yhteensä noin 40 000-50 000 markan velkojen kanssa, Pulkkinen arvioi.


Ongelmia kulutusluotoissa ja puhelinlaskuissa

Noin 40 prosenttia luottotietomerkinnöistä tehdään ulosotossa todetun varattomuuden yhteydessä ja suunnilleen sama määrä käräjäoikeuden yksipuolisen tuomion jälkeen silloin, kun perintä ei ole tuottanut sopimusta velan takaisinmaksusta. Tavalliselle kuluttajalle luottotietomerkintä koituu yhä yleisimmin maksamatta jätetystä kulutusluotosta tai matkapuhelinlaskusta.

- Yksipuolisissa velkomuksissa vaikuttaisi tänä vuonna olevan kasvua erityisesti kerta- ja tililuottojen hoitamatta jättämisessä. Isoin velkomusryhmä on silti yhä maksamatta jääneet matkapuhelinlaskut, vaikka niiden osuus on viime vuosina laskenut, Pulkkinen erittelee.

Vuokran, sähkölaskun ja pankkilainan maksamisesta taas huolehditaan tarkemmin, sillä ne eivät ole yleensä ensimmäisen maksuhäiriömerkinnän taustalla. Lisäksi pankkilainan takaisinmaksun ongelmat selittävät tätä nykyä vain noin neljää prosenttia maksuhäiriömerkinnöistä, kun vielä kymmenen vuotta sitten pankkilainoista kirjattiin melkein joka neljäs luottotietomerkintä.

Yrityssaneeraus tai konkurssi on noin joka kolmannen maksuhäiriömerkinnän taustalla. Yksityisoikeudellisista tratoista aiheutuu noin kymmenen prosenttia kaikista luottotietomerkinnöistä.

STT-IKK
24.11.2000


Talous -sivulle