Verkkouutiset

Sisältö
Index
Pikauutiset
Pääkirjoitus
Politiikka
Talous
Ulkomaat
Kotimaa
Kolumnit
Ajassa
Ajanviete
Päivän sää
TV-ohjelmat
Arkisto
-------------

Viikon äänestys







A. Nenäkäs

24.11.2000

Puhuvien päiden luvattu maa



Puhuva pää on ihminen, jolle kaikkein tärkeintä on nähdä oma nimensä lehdessä. Toiseksi tärkeintä on puhua. Mikään muu ei sitten olekaan tärkeää.


Suomi on puhuvien päiden luvattu maa, koska kieltämme ei puhuta juuri lainkaan rajojemme ulkopuolella. Tarjonnan vähyydestä siis seuraa, että on huomattavasti helpompi olla puhuva pää Suomessa, kuin vaikkapa anglosaksissa maissa, joissa omakielisen puheen uutiskynnys on korkeampi.

Puhuva pää haluaa olla oikeassa. Mitä enemmän ja mitä useammasta aiheesta puhuu, sen helpompi on olla oikeassa, koska ainakin joskus tulee pakostakin olleeksi oikeassa. Valikoiva muisti taas huolehtii siitä, että vain toteutuneet profetiat jäävät elämään.

Uralla auttaa myös se, että puhuu mahdollisimman epäselvällä ja tulkinnanvaraisella tavalla. Tämän taiteenlajin kehitti huippuunsa presidentti Mauno Koivisto, jonka lausunnoista kukaan ei saanut selvää. Eikä ollut tarkoituksenakan. Ja kun puhe ei riittänyt, Koivisto kirjoitti kirjan: "Väärää politiikkaa".

Tämän päivän puhuvien päiden paalupaikkaa pitää hallussaan ulkoministeri Erkki Tuomioja (sd.). Tuskin päivääkään kuluu, etteikö hänellä ole jotakin mielestään uutiskynnyksen ylittävää sanottavaa mistä tahansa.

Hänellä onkin kaikkitietävyyden vaikeassa taiteenlajissa pitkät perinteet. Vuosikymmeniä sitten hänet raahattiin putkaan Persian shaahin vastaisesta mielenosoituksesta. Epäilemättä hän vaistosi jo silloin, että mokoma despootti oli kukistuva.

Politiikan puhuviin päihin kuuluvat myös Mauri Pekkarinen (kesk.) ja Sirkka-Liisa Anttila (kesk.), joista jälkimmäinen on tosin viime aikoina höllännyt hölkkäänsä, kun hinku puolueen puheenjohtajaksi on vähentynyt. Kannoilla kirii Virpa Puisto (sd.), joka loputtomiin kostaa pääministeri Paavo Lipposelle (sd.) sitä, ettei itse älynnyt aikanaan vastaanottaa hänelle tarjottua ministerin paikkaa.

Oman lajinsa muodostavat eläköityneet politiikan puhuvat päät, joista viime aikoina on kunnostautunut erityisesti Kalevi Sorsa (sd.), jolta riittää hyvä jälkikäteinen neuvo jokaiseen asiaan. Sorsa ratkoo sujuvasti niin Suomen, Euroopan kuin sosialidemokraattienkin ongelmat.

Tyhmempi kysyy, missä tämä viisaus asui silloin, kun hänen korkeutensa itse oli puolueensa puheenjohtaja?

Puhuvia päitä riittää toki politiikan ulkopuolellakin. Jotkut jopa rikastuvat tällä taiteen lajilla. Rikastumisennätystä pitänee hallussaan Jari Sarasvuo, jonka jonninjoutavista luennoista monet yritysjohtavat maksavat gurulle kymmenien tuhansien markkojen päiväpalkkaa. Sellainen on niin modernia ja osa gurun sädekehästä lankeaa myös kaukonäköisen ja ennakkoluulottoman yritysjohtajan osaksi.

Mediat ovat tunnettuja puhuvista päistään. Heistä kaksi saa elantonsa Iltalehden ostajilta. Sekä Jalmari Torikka että Tuomas Keskinen tunnetaan siitä, etteivät heitä faktat tai taustat kiinnosta. Tärkeintä on oma mielipide ja kun se kerran tunnetaan, miksi tuhlata aikaa tosiasioiden selvittämiseen. Karhuvaara maksaa palkkaa ilman tätäkin vaivaa.

Iltalehteen on enemmän tai vähemmän vapaaehtoisesti hakeutunut myös Matti-Esko Hytönen, joka jutusta juttuun toistaa itseään. Vain päähenkilöiden nimet vaihtuvat.

Naistenlehtijulkisuuden taattua tavaraa on puhuva pää Timo T.A. Mikkonen. Liekö sellaista asiaa olemassakaan, josta hänellä ei olisi tiedossaan varmaa ja lopullista totuutta? Samaan kastiin kuuluu myös Matti Wuori, jonka asiantuntemus kattaa kaikki alat maailmankaikkeudessa.

Puhuvissa päissä on se hyvä puoli, ettei heitä voi vaientaa. Aina tulee uusia.

A. NENÄKÄS

Kirjoittaja on kateellinen häntä syntymästä saakka vaivanneesta vajavaisesta kyvystä jauhaa jargonia asiasta kuin asiasta. Miltei mykkänä ja paljastumisen pelossa hän ei haluakaan nimeään julkisuuteen.


Kolumnit -sivulle