Verkkouutiset

Sisältö
Index
Pikauutiset
Pääkirjoitus
Politiikka
Talous
Ulkomaat
Kotimaa
Kolumnit
Ajassa
Ajanviete
Päivän sää
TV-ohjelmat
Arkisto
-------------

Viikon äänestys







Eduskunta aloittaa budjetilla - ja matkoilla



Runsaan viikon kuluttua työnsä kesäloman jälkeen aloittava eduskunta saa heti istuntokauden aluksi kaluttavakseen hallituksen esityksen ensi vuoden talousarvioksi. Syysistuntokauden alkua sävyttävät myös lukuisat valiokuntamatkat.


Eduskunta aloittaa työnsä tiistaina 5. syyskuuta ja paluu arkeen on välitön, sillä työn aloittamiseen ei liity sen kummempia juhlallisuuksia tai kulttuuririentojakaan.

Eduskuntaa odottaa hallituksen ensi vuoden talousarvioesitys, jonka valtiovarainministeri Sauli Niinistö (kok.) esittelee eduskunnalle jo samaisena tiistaina. Talousarvion lähetekeskustelu tosin alkaa vastaa seuraavalla viikolla 15 minuutin ryhmäpuheenvuoroilla ja seitsemän minuutin mittaisilla muilla puheenvuoroilla.

Suurimpien eduskuntaryhmien kesäkokousten kannanottojen perusteella talousarvion loppusummaan ei liene tulossa merkittäviä muutoksia, joskin sisäisten painotusten muuttamiseen tuntuu olevan jonkin verran paineita.

Suuria intohimoja talousarviokäsittelystä vaimentaa myös se, että eduskunta ikään kuin sitoutui jo keväällä talousarvion loppusummaan vahvistettuaan menokehykset hallituksen esittelystä.

Jo aloitusviikolla eduskunnan pöydällä on muitakin hallituksen esitysten lähetekeskusteluja. Ensimmäinen suullinen kyselytunti järjestetään sekin heti aloitusviikolla, torstaina. Yleisömenestyksen kyselytunnilla taannee sen televisiointi.


Uosukainen New Yorkiin

Eduskunnan työrupeaman aloitusta sävyttää myös runsas matkustelu maailmalla.

Eduskunnan puhemies Riitta Uosukainen (kok.) osallistuu jo ensi viikolla New Yorkissa pidettävään kansainväliseen naispuhemieskonferenssiin. Konferenssiin osallistuu noin 15 naispuhemiestä eri puolilta maailmaa.

Naispuhemieskonferenssia seuraa myös New Yorkissa järjestettävä kansallisten parlamenttien puhemiesten Millennium -kokous elo-syyskuun taitteessa. Kokouksen aiheena on "Parlamentaarinen visio uuden vuosituhannen alun kansainvälisestä yhteistyöstä".

Uosukaisen mukana naispuhemieskonferenssiin matkustaa kansainvälisten asiain yksikön johtaja Katriina Kuusinen ja puhemieskonferenssiin Kuusisen lisäksi matkustaa pääsihteeri Seppo Tiitinen.


Kansanedustajiakin Yhdysvaltoihin

Eri valiokuntia edustavat kansanedustajat matkustavat tutustumismatkalle ovat par´aikaakin Yhdysvalloissa tutustuen Washingtoniin, Bostoniin ja Piilaaksoon. Edustajat kuuluvat tulevaisuusvaliokunnan tiedonhallinnan hanke Knowledge Management -ohjausryhmään.

Matkalla ovat sivistysvaliokunnan edustajana Irina Krohn (vihr), sosiaali- ja terveysvaliokunnan edustajana Niilo Keränen (kesk), suuren valiokunnan edustajana Riitta Korhonen (kok) ja työ- ja tasa-arvoasianvaliokunnan edustajana Anne Huotari (vas).


Pietikäinen Varsovaan

Kansanedustaja Sirpa Pietikäinen (kok) puolestaan osallistuu Puolassa, Varsovassa pidettävään Partioparlamentaarikkojen seminaariin tämän viikon lopusta ensi viikon alkuun. Eduskunnan partioparlamentaarikkoryhmään kuuluu 57 kansanedustajaa.

Suuren valiokunnan seitsemänhenkinen WTO-jaosto tekee matkan Geneveen 19.-20. syyskuuta. Valiokunnan valtuuskunta tutustuu Tšekin ja Slovakian parlamenttien Eurooppa-valiokuntiin Prahassa ja Bratislavassa syksyllä. Valtuuskuntaan kuuluu yhdeksän kansanedustajaa.

Suuren valiokunnan Eurooppa valiokuntien toimintaan tutustutaan syksyllä Tukholmassa ja Dublinissa yhdeksän kansanedustajan voimin. Suuren valiokunnan työjaosto osallistuu Pariisissa syksyllä COSAC:n kokoukseen. Työjaostoon kuuluu kuusi kansanedustajaa.

Perustuslakivaliokunnan valtuuskunta tutustuu syksyllä Strasbourgissa Euroopan ihmisoikeustuomioistuimeen ja muihin Euroopan neuvoston Ihmisoikeusjärjestelmiin. Kohteena on myös Euroopan neuvoston parlamentaarinen yleiskokous.


UAV:n valtuuskunta Yhdysvaltoihin

Ulkoasiainvaliokunnan valtuuskunta vierailee syksyn kuluessa New Yorkissa ja Washingtonissa.

Valtiovarainvaliokunnan kauppa- ja teollisuusjaosto matkustaa 10.-12.9.2000 Hannoverin EXPO 2000 maailmannäyttelyyn Finpron kutsuvieraana. Jaoston 11 jäsenen lisäksi matkalle lähtee myös yksi virkamies.

Maa- ja metsätalousvaliokunnan valtuuskunta vierailee Tšekin tasavallassa ja Saksassa syyskuun puolivälin jälkeen. Matkalla tutustutaan Tšekin tasavallan maataloustuotantoon ottaen huomioon EU:n tulevaan laajentumiseen liittyvät kysymykset, jotka tulevat esille myös Saksan liittotasavaltaan suuntautuvalla vierailulla.

Lakivaliokunnan valtuuskunta tekee opinto- ja tutustumismatkan Sveitsiin, Alankomaihin ja Iso-Britanniaan syyskuun viimeisellä viikolla.

Matkan aikana valtuuskunta perehtyy Euroopan rikollisuustilanteeseen ja menetelmiin rikollisuuden torjumiseksi, rikosten selvittämiseksi ja rikollisten rankaisemiseksi sekä palauttamiseksi takaisin yhteiskuntaan.


Liikennevaliokunta Kaakkois-Aasiaan

Liikennevaliokunnan valtuuskunta tekee opinto- ja tutustumismatkan Kaakkois-Aasiaan. Matkan kohteena on Kiina, Malesia, Singapore ja Thaimaa.

Kohdemaissa on tarkoitus tutustua suomalaisen tietotekniikan vientiin, telemarkkinoiden ohjaukseen ja kehittymiseen, uuden viestintäteknologian ja tietoyhteiskuntapalvelujen käyttöönottoon ja tarjontaan.

Sivistysvaliokunnan valtuuskunta vierailee lokakuun lopulla Yhdysvalloissa. Matkalla on tarkoitus tutustua oppimista ja opetusta koskevaan tutkimustoimintaan Yhdysvaltain itärannikon huippuyliopistossa, maan tietoyhteiskuntakehitykseen ja multimediamaailmaan.

Lisäksi tutustutaan sähköisen verkkotoiminnan kehitykseen sekä sääntelyn ja vapauden ongelmiin.

ILPO KIURU
25.8.2000


Politiikka -sivulle