Louhisaari - renessanssikartano englantilaisella puutarhalla

Louhisaaren kartanolinna on nykyisin Museoviraston alainen kartanomuseo. Se on ollut Flemingien ja Mannerheimien sukutila. Louhisaaren rälssitila oli Fleming-suvun omistuksessa 1400-luvulta alkaen. Tuolloin sen päärakennus ja sivurakennukset olivat puisia, eikä niistä ole säilynyt jälkipolville mitään.

Nyttemmin paikalla seisovan renessanssikartanon rakennuttaja Herman Klaunpoika Fleming (1619-73) toimi Suomen kenraalikuvernöörinä. Päärakennuksen oven yläpuolelle hakatun kirjoituksen mukaan rakennus valmistui 1655, mutta viimeisteltynä vasta noin vuonna 1660.

Rakennuttaja asui statussymboliksi rakennetussa kartanossaan vain satunnaisesti, samoin kuin häntä seuranneet Flemingit. Isonvihan aikoihin 1710-luvulla Louhisaari rapeutui ja oli autiona aina vuoteen 1738 saakka.

Tuona vuonna sen sai sivuperintönä haltuunsa Klaus Hermaninpoika Fleming, joka oli kuulunut Kaarle XII:n karoliiniarmeijaan. Hänen poikansa hovijunkkari Herman Klaunpoika Fleming (1734-89) tunnetaan viimeisenä rikkaana Fleminginä.

Hän remontoi kartanon päärakennuksen, rakennutti omistamaansa Lempisaaren naapurikartanoon uuden päärakennuksen ja vietti Louhisaaressa loisteliasta elämää. Velkojen vuoksi hänen perikuntansa oli myytävä kartano vuonna 1791.

Mukavaa mutta joutilasta elämää

Louhisaari ja parikymmentä vuotta myöhemmin rakennettu Sarvilahti ovat Suomessa ainoat esimerkit Italian myöhäisrenessanssin palatsiarkkitehtuurista.

Vaalea kolmikerroksinen päärakennus ja yksikerroksiset sivurakennukset ovat säilyneet lähes alkuperäisessä asussaan. Muinaistieteellinen toimikunta, nykyinen Museovirasto, restauroi kartanolinnan ja se avattiin yleisölle vuonna 1967.

Louhisaari sijaitsee Mynälahden aukon pohjukassa purjehduskelpoisen väylän varrella. Askaisten kirkolta Louhisaareen johtaa puistokuja. Se kääntyy Temppelimutkassa suorassa kulmassa kilometrin verran ennen kartanon porttia. Suora tie ja näin suurisuuntainen maisemasuunnittelu oli hämmästyksen aihe sen ajan Suomessa.

Myös Askaisten kirkon rakennutti Herman Fleming 1600-luvulla ja hänen sukunsa vaakuna on yhä nähtävissä kirkossa. Sittemmin kartanon siirryttyä vuonna 1795 Mannerheim-suvulle, se rakennutti kirkon hautausmaalle oman hautakappelin.

Arkkitehtina oli Carl Ludwig Engel, joka tunnetaan parhaiten Helsingin empire-keskustan suunnittelijana.

Mannerheimin hautakappelissa lepää suuri joukko suvun jäseniä ja myös marsalkka olisi halunnut tulla haudatuksi sinne, mutta ilmeisesti poliittiset syyt vaativat hänen hautaamistaan Helsingin Hietaniemeen sotilaidensa keskelle.

Päärakennuksen sisätiloissa ensimmäinen ja kolmas kerros on entisöity 1600-luvun asuun. Toinen kerros edustaa Mannerheimien aikakautta, eli 1800-lukua. Kartanoa on korjattu ja uusittu moneen kertaan. Alkuperäistä irtaimistoa ei juurikaan ole jäljellä.

Ensimmäinen kerros on käsittänyt linnanväen ja palveluskunnan arkitilat sekä talous- ja varastosuojan. Toinen kerros on ollut herrasväen asuinkerros ja kolmas juhlakerros.

Juhlakerros on paras Suomessa säilynyt esimerkki suurvalta-ajan ylimystön edustustiloista. Alkuperäiset palkkikatot ovat näkyvissä kaikissa huoneissa. Kattoja ja seiniä koristanut myöhäisrenessanssin tyylin maalaus on säilynyt koskemattomana isossa juhlasalissa.

Kolmannessa kerroksessa on myös Sininen kamari, jossa Suomen marsalkan sanotaan syntyneen. Marsalkka tosin asui Louhisaaressa vain viitisen vuotta ja hänen isänsä kreivi, "liikemies" Carl Robert Mannerheim tärväsi perhekalleuden pelivelkoihinsa ja jäi humputtelemaan Pariisiin.

Maisemointia ja mulperipuita

Myös Louhisaaren linnan puistoalue on suomalaisittain ollut ainutlaatuinen, kun Herman Fleming ryhtyi 1650-luvulla Louhisaaren uudistamiseen.

- Tällaista suurisuuntaista maisemajärjestelyä Suomessa ei ollut aiemmin nähty, kertoo Satu Frondelius, joka on tehnyt pro gradu-tutkielmansa Louhisaaren puutarha-arkkitehtuurista.

Fleming rakennutti linnan ja Askaisten kirkon sekä niitä yhdistävän suoran puistokujan. Itse kartano sivurakennuksineen järjestettiin symmetrisesti ja linnanpiha oli ympäröity kivimuurilla muodostaen ns. kunniapihan, jossa vieraat saatettiin ottaa vastaan valtaneuvoksen arvolle sopivasti.

1700-luvulla tähän komeuteen rakennettiin vielä esipiha vastaavine symmetrisine sivurakennuksineen, mutta ne on myöhemmin purettu. Näin käytännön arkielämä - mm. lukuisat talousrakennukset ja karjapiha - rajattiin kartanon varsinaisen pihapiirin ulkopuolelle.

Muutoin puutarha toimitti vielä hyötypuutarhan virkaa. Puutarha oli aidattu korkealla lankkuaidalla ja jaettu kortteleihin sen mukaan, mitä missäkin viljeltiin.

Herman Klaunpoika Flemingin aikana 1750-luvulla puutarhaa laajennettiin ja aikakauden muodin mukaisesti oli Louhisaareenkin saatava mulperipuita, joissa toukat olisivat tuottaneet arvokasta silkkiä. Suomen ilmasto ei kuitenkaan ole järin suosiollinen mulperipuille ja kaikki 200 puuta olivat talven 1757 jälkeen mennyttä.

1700-luvun lopussa ja 1800-luvun alussa Mannerheimit ryhtyivät määrätietoisesti laajentamaan ja kehittämään puutarha-aluetta.

Se sai englantilaisen puutarhan muodon, joka on luonteeltaan epäsymmetrinen ja näennäisen luonnonmukainen päinvastoin kuin tiukan symmetrinen ranskalainen puutarha, jossa luonto on alistettu arkkitehtuurille.

Tuolloin Louhisaareen palkattiinkin puutarhuriksi Henrik Lindberg, joka viihtyi paikallaan 41 vuotta. Tuohon aikaan puutarhuri oli ainoa palkollinen, jolla oli kartanossa oma talo. Tämänkin rakennuksen suunnitteli Mannerheimien hyvä ystävä Carl Ludwig Engel.

Näin sai alkunsa Louhisaaren esteettinen puiston rakentaminen, jonka tarkoitusta sen kimpussa päivätöissä raatavat torpparit varmaankin kovasti ihmettelivät, koska hehtaarikaupalla hyvää maata tuhlattiin hyödyttömien kasvien ja puiden kasvattamiseen.

Puistoalueelle rakennettiin muun muassa taimitarha, ruutanalammikko, huvimaja sekä meren rantaan kylpylärakennus 1820-luvulla. Louhisaaren venerantaan rakennettiin pengerretty ja paalutettu puistokuja Myllymäelle ja edelleen Paratiisinmäelle temppelin muotoinen huvimaja, minne tehtiin muuten joutilaiden päivien täytteeksi päiväretkiä.

1820-luvulla Louhisaari sai myös Engelin kynästä syntyneet lasiset kasvihuoneet. Lopulta puistoalue oli pituudeltaan noin kaksi kilometriä. Vielä nykyisinkin tuon suuruuden ajan rippeet ovat nähtävissä kartanon puistossa.

Louhisaaren kartanon löytää helposti Askaisten kunnan web-sivuilla olevan kartan avulla. Kartano on avoinna päivittäin vielä elokuun loppuun saakka klo 11.00-17.00. Tiedustelut puh. 02-431 2555.

ILKKA AHTOKIVI
25.8.2000

Ajassa -sivulle