Sorsastus on noutajan märkä unelma
Koiraharrastus on tuonut viime vuosina uutta väkeä metsästyksen pariin, mutta sorsastukseen kaivataan edelleen lisää koiria. Ilman noutajaa haavakoiden löytäminen ruovikoista on usein mahdotonta.Pyryltä meinaa hermo pettää. Seitsenvuotias saksanseisoja tuhisee ja tuijottaa ruovikkoon. Vielä puoli tuntia pitäisi kestää ennen sorsakauden avausta.
Kymmentä yli kaksitoista veneessämme paukkuu. Samalla Pyry on jo vedessä. Melkein ilman käskyä se ui suoraan sorsalle, noutaa sen veneeseen ja saa asianmukaiset kehut isännältään Eero Könöseltä.
Toisessa päässä venettä tilannetta seuraa Secco, Juha Virekosken labradorinnoutaja. Ensimmäinen noutovuoro meni innokkaammalle, mutta vielä koittaa Seccon aika.
Koiran käyttöä suositellaan
Koirien käyttö sorsastuksessa ei vieläkään ole turhan yleistä, vaikka metsästysjärjestöt ovat asiasta vuosikausia toitottaneet. 90-luvun vesilintusaaliit ovat Metsästäjäliiton mukaan vaihdelleet 230 000:n ja 375 000:n kappaleen välillä. Haavakoina rannoille jää lukematon määrä.
Tiheästä ruovikosta sorsan löytäminen ilman noutavaa koiraa on liki mahdotonta. Metsästäjien eettiset ohjeet kehottavat etsimään haavoittunutta riistaa vaivoja säästämättä, mutta ilman koiraa eivät kaikki vaivaudu edes yrittämään.
Sunnuntain sorsastusretkellä kohtaamme puolenkymmentä metsästäjää tai metsästysporukkaa. Kellään muulla ei ole koiria mukanaan. Puoli kahden maissa saamme toisen saaliin: toiselta porukalta jäänyt haavakko on uinut verkkoon.
Näin käytännössä nähdään, että saalista voisi saada pelkällä koiralla, vain toisten jättämiä haavakoita etsien. Noutajakouluttaja ja -tuomari Juha Virekoski korostaakin, että metsälle voi lähteä myös pelkän koiran kanssa. Aseeton ei tarvitse edes samanlaisia lupia.
Koiran palkkio on onnistunut nouto
Koiraharrastuksen myötä tuleekin metsästyksen pariin tätä nykyä paljon uusia harrastajia. Metsästäjäliiton mukaan eritoten naisia on tämänkin vuoksi tullut lajin pariin runsaasti viime vuosina.
Mitä koiralta ja sen koulutukselta sitten vaaditaan?
- Määrätietoisuutta, korostaa Virekoski. Pohjana on aivan tavallinen perustottelevaisuus ja sen jälkeen pala kerrallaan ja määrätietoisesti esineiden etsimistä, noutamista ja oikeaan suuntaan kulkemista, korostaa koirakouluttaja
Moni sohvakoirakin pärjäisi puuhissa, kunhan oppii noutamaan ja jäljestämään. Veneen tuhdolla tuhiseva Secco ei ainakaan ulkoisesti eroa tuntemistani kotilabbiksista.
Vedessä laiskanpulskean näköinen koira tekee kuitenkin työnsä kunnolla. Saatuaan vainun se sitkeän määrätietoisesti haravoi laajan ruovikon. Tällä kertaa ei vain mitään löydy.
- Paras palkinto koiralle on onnistunut nouto, korostavat Juha ja Eero. Sen näkee koiristakin. Pyry saa nuuhkia saalista ja on silminnähden ylpeä tekemästään työstä.
Eero ja Juha puhelevat, että koiran kanssa voisi kulkea enemmänkin metsällä vaikka ilman pyssyä, muiden apuna. Oman saaliin viehätystä tärkeämmäksi alkaa nousta se, että koira viihtyy ja saa tehdä työtään.
Lyijyä vai ei?
Viime vuosina on kuulunut tasaista murinaa lyijyhaulikieltoa vastaan. Korvaavat materiaalit kuten teräs ja vismutti eivät ole ominaisuuksiltaan lyijyn veroisia. Niiden iskuvoima on pienempi ja hajonta suurempi, joten metsästäjän on ammuttava saaliinsa aiempaa lähempää, enintään 30-40 metristä.
Haavakoiden riski onkin suurempi, ellei metsästäjä huolella muista uusien materiaalien ominaisuuksia. Murinaa aiheuttaa myös hinta: markan-parin arvoisen lyijypanoksen korvaava vismuttipanos voi maksaa lähemmäs kympin.
Kun lyijyn käyttö on kuitenkin sallittua metsässä, jossa taas metsänhoidollisista syistä teräs on pikemminkin kiellettyä, niin on selvää, että syntyy kiusaus kiertää lakia. Korvaavat panokset ovat joskus vyöllä vain kulissin vuoksi.
Taustana lyijyn kieltämiseen oli, että monet vesilinnut syövät niitä lihasmahaansa jauhinkiviksi. Kun lyijyä kertyy riittävästi eikä se poistu elimistöstä, on ennenpitkää seurauksena myrkytys. Ongelmat ovat todellisia erityisesti matalissa vesissä, joissa metsästys on runsasta.
Metsästäjäliitto onkin vaatinut, että täyskiellon sijaan määrättäisiin asetuksella ne alueet, joilla metsästettäessä ei lyijyhauleja saa käyttää.
Villit vuodet takana
Sorsanmetsästyksen aloitus oli aikoinaan varsin villiä puuhaa. 1950-luvulla riimitteli Repe Helismaakin, että "vaatihan miehiä taistelukin, saati sorsanmetsästys."
Vuodesta 1960 on sorsastus aloitettu puolilta päivin. Samalla vuosien myötä metsästäjämäärät ovat vähentyneet ja metsästyskuri parantunut. Osasyynä on, että metsästysseuroissa valvotaan jäsenten käyttäytymistä, jolloin ainakin pahimmat ylilyönnit ovat karsiutuneet.
Viinanjuontikin on vähentynyt niin, että ainakaan silminnähtävässä humalassa ei metsällä juuri olla.
Rauhoitettujen lintujen ampuminen lienee sekin vuosien mittaan vähentynyt, vaikka vieläkin kuulee siipeen ammutuista haikaroista. Suomen luonnonsuojeluliiton tiedotuspäällikkö Terho Poutanen toteaa lakonisesti, että Suomen museoiden haikarat ja ruskosuohaukat on kaikki ammuttu 20. elokuuta.
Poutasen mukaan ongelmia on enää lähinnä hämärässä ampumisessa, jolloin tunnistaminen on vaikeaa. Samoin metsästysturismin lisääntyminen voi olla ongelma. Tutuilla paikoilla vuodesta toiseen metsästävät tuntevat yleensä alueen lajiston, kun taas vieraille se voi olla hankalampaa.
Suomen Birdlife toivoo, ettei metsästystä harjoitettaisi lainkaan hämärässä ja pimeällä, jolloin varma lajinmääritys on mahdotonta. Järjestön mukaan Ruotsissa hämärämetsästys on lailla kielletty.
Suomen metsästäjäliiton mukaan metsästäjämäärä on pysytellyt pitkään vajaan 300 000:n metsästäjän tasolla. Näistä on arvioitu, että noin 200 000 ottaa osaa sorsastukseen.
PETE PAKARINEN
25.8.2000
Linkkejä:
