Verkkouutiset

Sisältö
Index
Pikauutiset
Pääkirjoitus
Politiikka
Talous
Ulkomaat
Kotimaa
Kolumnit
Ajassa
Ajanviete
Päivän sää
TV-ohjelmat
Arkisto
-------------

Viikon äänestys







Lomamatkat laajentaa Teneriffalle - tavoitteena kymmenesosa pakettimatkoista

Pakettimatkojen järjestäjien omistus pääosin ulkomailla



Suomessa toimivista pakettimatkojen järjestäjistä iso osa on siirtynyt ulkomaalaisomistukseen. Tuorein kauppa koskee Lomamatkoja, josta lähes 70 prosenttia meni espanjalaiselle hotelliyritykselle Finspanille.


Yrityskauppojen vuoksi pakettimatkamarkkinat ovat muovautuneet aivan uusiksi. Markkinoille on syntynyt kolme isohkoa ryhmittymää: Finnair-ryhmä, englantilaisen Thomson Travelin omistama Fritidsryhmä sekä englantilaisen Airtoursin omistuksessa oleva Spies-Tjäreborg-ryhmä.

Viime syksynä Finnair ilmoitti myyvänsä Finnmatkat Fritidsryhmälle. Kauppaa ei ole vielä voitu toteuttaa, sillä kilpailuviranomaisten selvitys asiasta on kesken.

Keskiviikkona Lomamatkat ilmoitti laajentavansa toimintaa aloittamalla lomalennot Teneriffalle. Tähän asti yhtiö on keskittynyt kylpylä- ja kaupunkilomiin sekä Bulgarian matkoihin.

Lomamatkojen hallituksen puheenjohtajan Matti Pirneksen mukaan Teneriffa on ensiaskel. Yhtiö aikoo ennen pitkää järjestää pakettimatkoja myös manner-Espanjaan ja Mallorcalle sekä Kanarian muille saarille.

Parin vuoden sisällä Lomamatkat havittelee saavansa vähintään kymmeneksen Suomen pakettimatkoista. Viime vuonna pakettimatkojen järjestäjät lennättivät lähes miljoonaa asiakasta ja matkojen myynneistä kertyi noin kolme miljardia markkaa.


Kristiina Karske Lomamatkojen toimitusjohtajaksi

Lomamatkojen uusi omistaja on espanjalainen hotelliyritys Finspan, joka hiljattain osti Sallan Tunturipalvelut.

Tähän asti Lomamatkojen omistus on jakaantunut 14 henkilölle, joista osa on vanhaa liikkeenjohtoa ja muut piensijoittajia. Nyt Finspan omistaa yhtiöstä lähes 70 prosenttia.

Entisestä johdosta Matti Pirnes, Matti Toikkari ja Tanja Lehmuskoski ovat yhä yhtiön omistajia. Yksi uusi osakas on Kristiina Karske, joka aloittaa Lomamatkojen toimitusjohtajana. Aiemmin hän toiminut mm. Suomen Spies Matkojen toimitusjohtajana.


Finnair- ja Fritidsryhmän yhteinen rooli

Kilpailuvirasto tarvitsi Finnmatkojen kaupan selvittelyyn jatkoajan. Virastolla on nyt pari kuukautta aikaa asian ratkaisemiseen. Pulmana on se, muodostavatko Finnair-ryhmä ja Fritidsresor kaupan jälkeen yhteisen määräävän markkina-aseman.

Vaikka yhtiöillä ei ole keskinäisiä sopimuksia eikä yhteistä omistusta, kilpailuviranomaiset katsovat, että ne voivat toimia markkinoilla niin yhtenäisesti, että käytännössä yhteinen määräävä markkina-asema syntyy. Niiden yhteinen markkinaosuus on noin 70 prosenttia.

Viime vuoden lopulla Suomen pakettimatkamarkkinoista Finnair-ryhmän osuus oli runsaat 48 prosenttia, Fritidsresorin 23 prosenttia ja Spies-Tjäreborg-ryhmän noin 17 prosenttia.

Fritidsresor-ryhmittymän markkinaosuus nousisi noin 40 prosenttiin, jos Finnmatkat siirtyisivät Finnairilta Fritidsresor-ryhmään. Vastaavasti Finnair-ryhmän (Aurinkomatkat, Etumatkat, Top Club) osuus laskisi noin 30 prosenttiin.

STT-MH
25.2.2000


Talous -sivulle