Verkkouutiset

Sisältö
Index
Pikauutiset
Pääkirjoitus
Politiikka
Talous
Ulkomaat
Kotimaa
Kolumnit
Ajassa
Ajanviete
Päivän sää
TV-ohjelmat
Arkisto
-------------

Viikon äänestys







USA:n presidenttikisa 2000 - esivaalit



Yhdysvaltain puolueet valitsevat presidenttiehdokkaansa esivaaleissa tai niitä vastaavissa vaalikokouksissa. Esivaalikausi alkoi 24. tammikuuta Iowan osavaltion vaalikokouksella.


Ensimmäiset varsinaiset esivaalit ovat aina Yhdysvaltain koillisosassa sijaitsevan New Hampshiren esivaalit, jotka pidettiin tänä vuonna 1. helmikuuta. Viimeiset esivaalit pidetään 6. kesäkuuta.

Republikaanien puoluekokous valitsee presidenttiehdokkaansa Philadelphiassa 29. heinäkuuta - 4. elokuuta. Demokraattien puoluekokous pidetään 14-17. elokuuta Los Angelesissa. Varsinaiset presidentinvaalit ovat 7. marraskuuta.

Maaliskuun 7. päivänä, ns. "supertiistaina", molemmissa puolueissa on jaossa noin 60 prosenttia voittoon tarvittavista valitsijaäänistä, joten lopulliset ehdokkaat saattavat olla selvillä jo silloin.


Säännöt hyvin kirjavia

Lähes jokaisessa osavaltioissa on omat sääntönsä esivaaleista. Kyseessä voi olla vaalikokous (caucus), jolloin ehdokkaista äänestetään kokouksen aikana kuten esimerkiksi Iowassa ja Washingtonin osavaltiossa.

Varsinaisissa esivaaleissa (primary) on kyseessä normaalivaalien tyyppinen äänestys.

Eri osavaltiossa on eroja myös esivaalien äänestysoikeudessa. Suljetussa vaalissa saavat äänestää vain puolueeseen rekisteröityneet äänestäjät ja vain omaa puoluettaan (esim. Kalifornia ja Connecticut).

Puoliavoimissa vaaleissa saavat äänestää puolueeseen sitoutuneet sekä riippumattomiksi rekisteröityneet (esim. Maine ja Rhode Island).

Avoimissa esivaaleissa kaikki rekisteröidyt osavaltion äänestäjät voivat osallistua ja he voivat äänestää ketä ehdokasta haluavat (esim. Georgia, Missouri, Ohio).

Republikaanit ja demokraatit saattavat noudattaa eri sääntöjä samassa osavaltioissa, ja puolueiden esivaalit voivat olla myös eri aikaan osavaltiossa.

Demokraatit valitsevat kaikkiaan 4 334 valitsijamiestä, republikaanit 2 066. Enemmistön valitsijoista saanut on puolueen presidenttiehdokas.

Demokraattien erikoisuutena ovat ns. superdelegaatit, valitsijamiehet, joita ei valita esivaaleissa. He ovat esimerkiksi puolueen virkailijoita tai eturyhmien jäseniä ja he saavat mennä haluamansa ehdokkaan taakse. 18 prosenttia demokraattien valitsijiamiehistä on näitä superdelegaatteja.

Osavaltioiden välillä on eroja myös valitsijamiesten jakautumisella ehdokkaiden kesken. Esimerkiksi Kaliforniassa voittaja saa kaikki valitsijamiehet, paikoin taas ehdokkaalle lasketaan äänimäärän osittama prosenttiosuus.


Lähiaikojen merkittäviä esivaaleja

Maaliskuu 7:

  • Kalifornia (dem ja rep)
  • Connecticut (dem ja rep)
  • Georgia (dem ja rep)
  • Havaiji (dem)
  • Idaho (dem)
  • Maryland (dem ja rep)
  • Massachusetts (dem ja rep)
  • Missouri (dem ja rep)
  • New York (dem ja rep)
  • North Dakota (dem ja rep)
  • Ohio (dem ja rep)
  • Rhode Island (dem ja rep)
  • Vermont (dem ja rep)
  • Washington (dem ja rep)

STT-MH
25.2.2000


Ulkomaat -sivulle