Verkkouutiset

Sisältö
Index
Pikauutiset
Pääkirjoitus
Politiikka
Talous
Ulkomaat
Kotimaa
Kolumnit
Ajassa
Ajanviete
Päivän sää
TV-ohjelmat
Arkisto
-------------

Viikon äänestys







Pullotetun lähdeveden kulutus kasvaa kohisten



Suomalaiset ovat omaksumassa nopeasti eurooppalaisen tavan juoda janoonsa pullotettua lähdevettä.


A.C.Nielsenin lukujen mukaan pullotetun veden myynti lisääntyi viime vuonna 51 prosenttia, mikä oli eniten kaikista vähittäiskaupan tuoteryhmistä.

Nykyään pullotettua lähdevettä juodaan Suomessa noin 8-9 miljoonaa litraa vuodessa, ja kulutus kasvaa edelleen.

Trenditietoisten nuorten naisten liikkeelle laittama ilmiö on levinnyt myös keski-ikäisen väestön keskuuteen.

Lähdeveden menekki lähti Suomessa nousuun viime vuosikymmenen puolivälissä. Kasvava kulutus houkutteli viime vuonna markkinakakun jakoon ensimmäisen suuren panimoyhtiönkin, kun Hartwall lanseerasi Solina-vetensä.

Valtakunnallisesti merkittäviä yrityksiä alalla on yhteensä alle kymmenen. Markkinajohtaja on Finnspring, jonka markkinaosuus on noin kaksi kolmasosaa volyymista laskettuna.


Linnassakin tarjotaan lähdevettä

Sykäräisten kylässä Toholammilla sijaitsevan Finnspringin liikevaihto oli 8,5 miljoonaa markkaa, ja tänä vuonna kasvuvauhti on ollut 30 prosentin luokkaa.

Finnspringin oma tuotemerkki on Finn Aqua, ja lisäksi yritys pullottaa lähdevettä myytäväksi useilla private label -merkeillä, esimerkiksi R-kioskien Ärrävetenä.

- Yrityksen lippulaiva on presidentinlinnan edustustilaisuuksiin pullotettava vaakunavesi, kertoo markkinointisihteeri Virpi Ali-Haapala Finnspringistä.

Hän uskoo, että pullotetut vedet ovat tulleet pysyvästi osaksi täkäläistä juomakulttuuria. Tällä hetkellä Suomessa juodaan vuosittain lähdevettä noin kaksi litraa per henkilö.

- Jos ajatellaan eurooppalaista trendiä, niin kulutuksen on vara kasvaakin: esimerkiksi Italiassa pullotettua vettä juodaan vuosittain noin 200 litraa per henkilö. Toisaalta Suomessa on hyvät vesijohtovedet, joten vastaaviin lukuihin meillä tuskin päästään, jos ei jotain ihmeellistä tapahdu, Ali-Haapala miettii.

Hänen mukaansa suomalaiset ostavat pullotettua lähdevettä, koska siinä ei ole maku- tai hajuvirheitä.
- Matkailijoille vesi puolestaan on usein vaihtoehto makeille virvoitusjuomille.

Kuluttajien terveystietoisuuden lisääntyminen on epäilemättä lisännyt lähdeveden suosiota sekä ruoka- että matkajuomana.


Finnspring aloitti viennillä

Finnspring on pullottanut Multilan lähteen vettä vuodesta 1991 lähtien. Vettä pullotettiin aluksi lähes yksinomaan vientiä varten, sillä kotimaanmarkkinat olivat tuolloin melko olemattomat.

- Idea pullotetusta lähdevedestä tuli maailmalta, ja se oli silloin Suomessa melko käsittämätön asia, muistelee Ali-Haapala.

Parhaimmillaan Finnspring vei lähdevettä pulloissa mm. Venäjälle, Saksaan, Taiwaniin ja Japaniin, mutta nykyään vain viisi prosenttia tuotannosta menee ulkomaille, eikä sekään Ruotsia etäämmälle.

Ali-Haapala toteaa, että viime vuosina tapahtuneet talouskriisit ovat pudottaneet suomalaisveden pois kaukaisempien maiden markkinoilta.
- Suomalainen lähdevesi on laadultaan hyvää ja siksi myös hintatasoltaan kallista, hän täsmentää.

FF-IA
26.5.2000


Talous -sivulle