Verkkouutiset

Sisältö
Index
Pikauutiset
Pääkirjoitus
Politiikka
Talous
Ulkomaat
Kotimaa
Kolumnit
Ajassa
Ajanviete
Päivän sää
TV-ohjelmat
Arkisto
-------------

Viikon äänestys







Poliisi ennustelee kiireistä kesää katujuopottelun valvonnassa



Poliisi arvelee varsinkin nuorison julkijuopottelun lisääntyvän pääkaupunkiseudulla kesän aikana järjestyssääntömuutoksista huolimatta. Kaupunkien järjestyspoliiseilla ei ole kuitenkaan tarpeeksi voimavaroja katujuopottelun valvontaan.


Poliisipartiot valvovat nuorison kokoontumispaikkoja hälytystehtävien antamissa rajoissa. Helsingissä jatketaan poliisin, kaupungin ja vapaaehtoisjärjestöjen yhteistä katurauhakampanjaa poliiseja jalkauttamalla.

Myös polkupyöräpoliisit suorittavat valvontaa muiden tehtäviensä ohessa.

Päihteiden nauttiminen yleisillä paikoilla on kielletty kokonaan Helsingissä ja Vantaalla. Espoossa alkoholin nauttiminen on kielletty julkisten rakennusten läheisyydessä, kuten kauppakeskuksissa ja asemilla sekä kaduilla ja toreilla.


Helsingin katukuva rauhoittunut

Komisario Jaakko Walleniuksen mukaan järjestösääntömuutos on ainakin tähän asti rauhoittanut Helsingin katukuvaa merkittävästi. Julkisen juopottelun kieltävän järjestyssäännön odotetaan kuitenkin työllistävän Helsingin poliisia tulevaisuudessa.

Mitään erityisen hälyttäviä tilanteita ei vielä tänä keväänä Helsingissä ole ollut, joskin juhlapäivät kuten vappu erottuvat tavallisista viikonlopuista. Järjestyssäännön muutos antoi Walleniuksen mielestä poliisille lisää resursseja puuttua epätoivottuun käyttäytymiseen.

Espoossa nuorison alkoholipitoiset kokoontumiset työllistävät poliisia yllättävän paljon, kertoo komisario Viola Ikonen. Eniten poliisi puuttuu ohikulkijoita ja lähiympäristöä häiritsevään käyttäytymiseen.

Koulujen loppumisviikonloppuun poliisi panostaa partioita lisäämällä. Sakkoja ei katujuopottelusta ensisijaisesti anneta, vaan kaupunkilaisten käyttäytymiseen puututaan muilla keinoilla.


Asukkaat aktiivisia Vantaalla

Vantaalla poliisi pyrkii keskittämään valvontansa tunnetuille nuorison kokoontumispaikoille yleispartioinnin ohessa. Julkijuopotteluun keskittyvää partiointia pystytään ylikomisario Seppo Korhosen mukaan tekemään vain muutaman kerran vuodessa.

Korhosen mukaan Vantaalla toimii asukkaiden oma valvonta melko hyvin. Jos nuorison alkoholin nautinta yleisellä paikalla yltyy häiritseväksi, lähiympäristön asukkaat soittavat poliisin paikalle.

Vantaalla katujuopottelun kokonaan kieltävä järjestyssääntö tuli voimaan huhtikuun puolivälissä. Sakkojen antamista poliisi käyttää Vantaallakin viimeisenä keinona. Kaupunkilaisia pyritään ohjaamaan lähinnä neuvoin, kehotuksin ja käskyin.

STT-IA
26.5.2000


Kotimaa -sivulle