Verkkouutiset

Sisältö
Index
Pikauutiset
Pääkirjoitus
Politiikka
Talous
Ulkomaat
Kotimaa
Kolumnit
Ajassa
Ajanviete
Päivän sää
TV-ohjelmat
Arkisto
-------------

Viikon äänestys







Makeisten kulutus lähti kovaan kasvuun



Suomalaiset ovat laittaneet tosissaan suun makeaksi alkuvuoden aikana, sillä suklaan ja makeisten kulutus lisääntyi tammi-maaliskuussa yli viidenneksellä viime vuoden vastaavaan ajanjaksoon verrattuna.


Vuoden kolmen ensimmäisen kuukauden aikana karkkien kokonaiskulutus nousi 12,2 miljoonaan kiloon, mistä tuonnin osuus oli noin 30 prosenttia.

Kulutuksen kasvu oli samaa suuruusluokkaa sekä kotimaisissa että tuontimakeisissa.

Osa makeisten menekin kasvusta selittyy hintojen hienoisella halpenemisella, sillä valtio lopetti makeisveron perimisen tämän vuoden alusta lähtien. Johtaja Lea Lastikka Elintarviketeollisuusliitosta arvelee, että myös yleinen taloudellinen hyvinvointi kasvattaa suklaan ja makeisten kulutusta.

- Yleensä makeismyynti ei kuitenkaan alkuvuodesta ole huipussaan, sillä joulun jälkeen ihmiset ovat pikemminkin dieetillä, Lastikka huomauttaa. Lakritsin myynti lisääntyi suhteellisesti eniten

Eniten eri makeistuoteryhmistä nousi tammi-maaliskuussa lakritsin myynti, jossa oli kasvua edellisvuoteen verrattuna lähes 40 prosenttia.

Etenkin täytteelliset lakritsit ovat tehneet kauppansa, sillä niiden myynti lisääntyi yli puolella viime vuoden alkukuukausiin verrattuna. Suomalaiset mutustivat lakua tammi-maaliskuussa yhteensä 1,3 miljoonaa kiloa.

Sokerimakeisten myynti kasvoi alkuvuoden aikana lähes 30 prosenttia ja nousi 3,7 miljoonaan kiloon. Etenkin pussimakeisia myytiin huomattavasti edellisvuotta enemmän.

Suklaan myynti lisääntyi alkuvuoden aikana noin kymmenen prosenttia ja ylti kolmeen miljoonaan kiloon. Pastilleja myytiin viitisen prosenttia edellisvuotta enemmän, tammi-maaliskuussa niitä myytiin noin puoli miljoonaa kiloa.


Veroale siirtynyt kuluttajahintoihin

Lastikka toteaa, että makeisveron poistaminen näyttää siirtyneen hyvin suklaan ja makeisten kuluttajahintoihin.

Vero oli 3,50 markkaa makeiskiloa kohti, joten kovin paljon sen poistaminen ei kuitenkaan namujen hintoja laskenut. Esimerkiksi kahdensadan gramman suklaalevyn hinnasta veron poistaminen vei enimmillään 70 penniä.

Lastikka arvelee, että teollisuuden pitkään toivoma elintarvikkeiden arvonlisäveron alentaminen piristäisi kaiken ruoan kulutusta huomattavasti.

- Etenkin kalliimpien elintarvikkeiden kulutus kasvaisi, ja toisaalta ostovoima lisääntyisi tasapuolisesti myös niillä ihmisillä, joilla on käytettävissään vähiten rahaa, hän huomauttaa.

FF-IA
26.5.2000


Talous -sivulle