Verkkouutiset

Sisältö
Index
Pikauutiset
Pääkirjoitus
Politiikka
Talous
Ulkomaat
Kotimaa
Kolumnit
Ajassa
Ajanviete
Päivän sää
TV-ohjelmat
Arkisto
-------------

Viikon äänestys







Matkalle tarvittavat rokotukset otettava riittävän ajoissa



Ulkomailla matkaavia vaanivat monet taudit, bakteerit ja muut terveysvaarat. Tarpeellisten rokotusten ottaminen ennen vieraaseen maahan reissaamista estää monien ikävien tautien puhkeamisen.


Rokotukset täytyy ottaa hyvissä ajoin. Tropiikkiin matkaavan, terveen henkilön on mentävä rokotukseen 1-2 kuukautta ennen matkaa. Etelä-Eurooppaan suuntaavan täytyy ottaa rokotukset pari viikkoa ennen reissuun lähtöä.

Matkalle lähtijän kannattaa kysyä ajoissa tietoa tarvitsemistaan rokotuksista esimerkiksi oman paikkakuntansa terveyskeskuksen tartuntataudeista vastaavilta lääkäreiltä.

Matkailuun liittyvässä terveysneuvonnassa otetaan huomioon matkakohde, matkustustapa, matkaajan ikä ja sukupuoli. Siihen vaikuttavat myös terveydentila, mahdollinen raskaus, sekä aiemmat rokotukset ja lääkitys.

Pohjoismaihin matkaava ei tarvitse rokotuksia ja suuressa osassa Eurooppaa pärjää Suomessa annettavilla perusrokotteilla. Muut tarvittavat rokotukset on määritelty maakohtaisesti.

- Matkailijan kannattaa huolehtia, että hänellä on voimassa Suomen perusrokotusohjelmaan kuuluvat rokotukset, Helsingin terveysviraston tartuntayksikön epidemiologi Timo Rostila sanoo.


A-hepatiitti yleisin

Turistiripuli on yleisin tauti, johon matkaajat sairastuvat. Yleensä muutaman päivän kestävään turistiripuliin ei kuitenkaan ole rokotetta.

Rokotuksella suojattavista taudeista tarttuva keltatauti eli hepatiitti A -viruksen aiheuttama maksatulehdus on matkailijan kannalta maailmanlaajuinen riski. A-hepatiitti tarttuu ravinnon ja juoman välityksellä. Tauti on harvoin hengenvaarallinen, mutta siitä paraneminen kestää pitkään.

Muualle kuin Pohjoismaihin, Eurooppaan, USA:han, Kanadaan tai Australiaan pitkäksi ajaksi matkaavan on otettava rokote tautia vastaan. A-hepatiittia esiintyy myös Etelä-Euroopassa.

- Jos lähtee lyhyelle turistimatkalle esimerkiksi Venäjälle, Viroon, Kanarialle tai Espanjaan, ei välttämättä tarvitse rokotetta A-hepatiittiin. Korkeintaan parin viikon turistimatkalla on hyvin pieni riski saada tauti, Rostila kertoo.

Keltakuumerokotteen joutuvat ottamaan matkaajat, jotka suuntaavat päiväntasaajan seuduille Afrikkaan tai tietyille seuduille Etelä-Amerikkaan. Keltatauti on vakava, hyttysen välityksellä tarttuva virusinfektio.

Matkailijan vaara saada malariatartunta on suurentunut eksoottisiin maihin yleistyneen matkailun myötä. Malariaan on olemassa estolääkitys, mutta tautiin ei ole täydellistä suojaa.

Kohteesta ja matkan pituudesta riippuen matkailijan on varauduttava ottamaan myös rokote mm. japanin aivotulehdusta tai lavantautia vastaan.

- Rokotuksilla torjuttavia tauteja ilmenee kuitenkin vuosittain erittäin vähän Suomessa, Timo Rostila kertoo.

STT-IA
26.5.2000


Ajassa -sivulle