Verkkouutiset

Sisältö
Index
Pikauutiset
Pääkirjoitus
Politiikka
Talous
Ulkomaat
Kotimaa
Kolumnit
Ajassa
Ajanviete
Päivän sää
TV-ohjelmat
Arkisto
-------------

Viikon äänestys







Tupakointi sekä tupakan vienti laskenut Yhdysvalloissa



Tupakointi on vähentynyt Yhdysvalloissa viime aikoina selvästi. Savukkeiden myynti väheni viime vuonna ennätysmäiset 8 prosenttia. Sen sijaan Venäjän parlamentti hylkäsi keskiviikkona lakialoitteen tupakoinnin rajoittamisesta.


Tupakointi on laskenut myös pitkällä aikavälillä. Tilastojen mukaan sauhuttelu on vähentynyt Yhdysvalloissa 42 prosenttia kahdenkymmenen vuoden aikana.

Yhtenä syynä tupakoinnin vähentymiseen on lisääntynyt valistus, mutta myös hinta vaikuttaa: savukkeiden hinta on nyt Yhdysvalloissa 80 prosenttia korkeampi kuin kaksi vuotta sitten.

Ympäristöjärjestö Worldwatchin mukaan tupakointi on vähentynyt myös maailmanlaajuisesti noin 11 prosenttia; myös sellaisissa tupakkamaissa kuin Ranskassa, Japanissa ja Kiinassa poltetaan nykyisin aiempaa vähemmän.

Tupakoinnin vähentyminen näkyy myös Yhdysvaltojen tupakanvientiluvuissa. Vienti laski viime vuoden aikana 25 prosenttia, käytännössä Yhdysvalloista lähti 2,5 miljardia savukepakkausta vähemmän kuin aiemmin.


Tupakkakuolemat lisääntyvät silti

Yhdysvaltojen vientilukujen lasku ei kuitenkaan osoita, että tupakointi olisi todella jyrkässä laskussa. Putoavat vientiluvut selittyvät osin sillä, että Yhdysvallat on perustanut lisää tuotantolaitoksia muualle, erityisesti Itä-Eurooppaan.

Maailman terveysjärjestön WHO:n mukaan tupakointi on paikoin yhä kasvussa, erityisesti kehitysmaissa. Sauhuttelu on myös edelleen yleistymässä nuorten naisten ja tyttöjen keskuudessa. Järjestön mukaan tytöt mm. Aasiassa, Ruotsissa ja Espanjassa polttavat enemmän kuin pojat.

WHO ennakoikin, että tupakan haitat lisääntyvät edelleen.Tupakkaan liittyvät sairaudet tappavat 10 miljoonaa ihmistä vuodessa vuoteen 2020 mennessä; se on kaksi ja puoli kertaa enemmän kuin nykyisin.


Tupakkarajoitukset eivät mene läpi Venäjällä

Venäjän parlamentti hylkäsi keskiviikkona lakialoitteen tupakoinnin rajoittamisesta.

Perusteluina oli, että tupakoinnin rajoittaminen olisi haitallista maan teollisuudelle ja epäreilua köyhempiä kansankerroksia kohtaan, jotka polttavat halpoja tupakoita, jotka uusi laki olisi kieltänyt.

Lakiehdotuksessa esitettiin, että korkeimpia nikotiinipitoisuuksien tupakoiden valmistus, myynti ja maahantuominen olisi kielletty seuraavan kolmen vuoden aikana.

Tällä hetkellä venäläinen filtteritön savuke sisältää 17 milligrammaa nikotiinia, tervaa ja muita terveydelle haitallisia aineita. Filtterisavuke sisältää vastaavia aineita 15 milligrammaa, mikä olisi ollut lakiehdotuksen sallimissa rajoissa.

Virallisten tilastojen mukaan 65 prosenttia venäläisistä miehistä ja 30 prosenttia naisista tupakoi. Tupakoivien määrä lisääntyy erityisesti venäläisten lasten keskuudessa. Monet heistä aloittavat tupakoinnin jo 11-vuotiaina.

STT-IA
26.5.2000


Ulkomaat -sivulle